virkkaustakin vielä!

Hahaa! Sain elämäni ensimmäisen virkkaustyön valmiiksi (ala-asteella tehtyä ketjusilmukkaa ei lasketa). Äiti auttoi minut pari viikkoa sitten alkuun tekemällä pari ekaa riviä ja minä jatkoin siitä. Oli se aluksi kyllä kankeaa touhua. Mies (joka mummonsa oppien jälkeen ["sinä et mene mihinkään discoon vaan mulla on sulle parempaa tekemistä."] osaa virkata paremmin kuin minä) seurasi tapahtumaa kiinnostuneena ja tirskui vieressä. Huusin hänelle muutaman ystävällisen lauseen ja jatkoin kangertelua. Muutaman rivin jälkeen pääsin vauhtiin.

Koon täytyy olla virkkausjutuissa kyllä just eikä melkein, koska tuotos ei anna periksi yhtään. Piece of cake, etenkin kun uhmaikäinen lapsi on todella yhteistyökykyinen monessa asiassa, vaikka nyt päänympäryksen mittauksessa tai pipon sovittamisessa (valmista tulosta hän kyllä pitää päässään ilman vastalauseita.)

Tein pipon samalla karkkimallilla kuin aikaisemmin kutomani villaisetkin. Sain kätkettyä alkupään tumpelomman käsialani kätevästi pipon huippuun. Yritin tehdä kiristysnarunkin virkaten, mutta siitä ei tullut kyllä yhtään mitään. Turvauduin tuttuun nyöritystaktiikkaan. Kokeilin valkoista lettinauhaakin, mikä sekin näytti aika hauskalta. Pitää vaan mennä nauhakauppaan, koska kokeilukappale oli niin tynkä että hyvä jos sain rusetille. Näen jo silmissäni valkoista nauhaa, jossa on pieniä palloja..

Ehkä jossain vaiheessa villiinnyn ja alan tehdä jopa raitoja. Kaikenkaikkiaan aika kivaa tuo virkkaaminen, saatan palata tähän lajiin myöhemminkin.