søren tuli perheeseen

Leuhka auton omistaja.

Nyt se on täällä. Tervetuloa perheeseen, Søren! Älkää kysykö, miksi annoin sille tuollaisen nimen. 

Minusta se yksinkertaisesti sopi sille.

Haikeutta oli ilmassa kun ajoin tänään viimeisen kerran vanhalla autollani. Ja koska olen sitä mieltä, että esineilläkin on tunteet, pidin ajon aikana sille pienen kiitospuheen ja toivotin hyvää jatkoa. Autokaupan pihalla silitin sitä ja sanoin hei-hei. 

Uusi auto odotti sisällä ryhdikkäänä ja kiiltävänä. Kun lähdin ajamaan sillä, tuntui kuin olisin laittanut käteeni silkkihansikkaat. Se kertonee jotain ajomukavuudesta.

Mies syynää. Mukana tuli jopa kahdet erilaiset matot.

Siinä se on, valmiina lähtöön.

auto vaihtuu

Vain vuosi sitten ostamani auto on alkanut näyttää huolestuttavia merkkejä. Sen kyllä toimii hyvin, mutta siihen on alkanut ilmestyä muita ikäviä juttuja, jotka voivat paisua isommiksi yllättävän nopeasti. Kyllä en ole ihan vakuuttunut, kannattaako halpaan ja vanhaan autoon tehdä remontteja, jotka tulisivat pidemmän päälle maksamaan liikaa suhteessa auton hintaan.

Pikkuautojen omistajat saavat välillä Fiat-myyjiltä tarjouksia, joissa uuden Punton ostajalle hyvitettäisiin vanhasta pikkuautosta hyvä summa, joka toimii käsirahana. Olen joskus vuosia sitten käynyt juttelemassa autokauppiaan kanssa samanlaisesta tarjouksesta, mutta sitten suunnitelmiin tuli muutos, eikä autoa tarvittukaan.

Nyt aloin taas leikitellä ajatuksella, kun uusi tarjous tuli.

Mies kävi kanssani katsomassa ja koeajamassa paria muutakin suunnilleen saman hinta- ja kokoluokan kuukunanmunaa, mutta Punto vei voiton. Siinä oli myös tilavin paksi, mikä on mulle tärkeä monessa tilanteessa. Mies kokeneena uusien autojen ostajana oli korvaamattomana apuna. Hänen ansiostaan tarjouksesta tuli lopulta järkevä ja erosi ensimmäisestä versiosta melko paljon. Tänään löin nimet paperiin.

Vanhaa ystävää tulee tietenkin ikävä. Olen kohdellut sitä, kuten kaikkea omaisuuttani, hyvin tarkasti ja nyt tunnen olevani vähän petturi.. Toivottavasti se antaa minulle anteeksi. Tästä alkoi pari viikkoa kestävät jäähyväiset. Ajattelin, että nyt oli kuitenkin viisainta pistää se eteenpäin, jotta siitä saa vielä hyödyn.

Kuvia uudesta autosta näet täältä.

ostin auton

Aloin olla kyllästynyt siihen, että olen niin riippuvainen miehen autosta, enkä koko ajan jaksa juosta yleisten kulkuneuvojen aikataulujen perässä. Ne ovat kyllä tosi käteviä ja käytänkin niitä päivittäin, mutta silti tarve omalle autolle tulee yllättävän usein. Tai enhän minä kipeästi autoa tarvitse (paitsi tietyissä tulevissa tilanteissa), mutta vapaa-ajalla ei todellakaan tee mieli liikkua yleisillä niin paljon kun saan istua niissä arkena parisen tuntia päivässä muutenkin.

Varmaan jokaisella on lapsuuden maisemissani auto: yleiset kulkuvälineet menevät siellä aika harvakseltaan, eikä siellä ole oikein mitään niitä hyviä etuja, joita isoissa kaupungeissa on (esim. lastenrattaiden kanssa ilmaiseksi), joten siellä kaksi autoa perheessä ei ole yhtään ihmeellinen asia. Siellä omistinkin Fiat Unon vuosimallia -88, joka oli minulle todella rakas. Pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen päätimme miehen kanssa kuitenkin yhteistuumin myydä sen. Kyllä vihloi luopua hyvästä ystävästä.

Koska tänä päivänä korostetaan ekologisia valintoja, olen onnellisen autonomistajan fiilisten lisäksi myös hieman nolona. Tuntuu, että minun pitäisi pyytää anteeksi hankintaani. Kasvatanhan nyt enemmän hiilijalanjälkeäni (vaikka voin ylpeästi todeta, että se on minulla vielä tällä hetkellä keskiarvon alapuolella). Yritän kuitenkin nyt nauttia uudesta ystävästäni (kyllä, sillä on tunteet, kuten muillakin esineillä!) ilman omantunnontuskia, koska tiedän että se tulee olemaan tosi kätevä uudessa kodissamme. Samalla tämä oli minusta aika hykerryttävää, koska tein hankinnan "salaa." Oli hauskaa tehdä ostos ilman yleistä kuulutusta, mitä normaalisti harrastan ihan riittävästi. En halunnut, että kukaan vaikutaa ostopäätökseeni.

Päätin pitäytyä minulle tutussa merkissä, joten Fiatin kuvat silmissä lähdin metsästyshommiin. Toki pidin mielen avoimena muillekin ehdokkaille, mutta nuo italiaanot kestävät oikein hyvin, kuluttavat vähän ja niissä on edulliset vakuutukset. Hakukriteerini olivat, että auton pitäisi olla mielellään 90-luvun puolivälin jälkeistä mallia, ajettu alle 200 000, vasta katsastettu, kahdet renkaat, siisti kunto ja hinta max tonnin. Mies oli hyvänä apuna ja ohjeisti minua käytännön asioissa. Löysin hyvin pidetyn Fiuden (ajettu reilu 140, katsastettu viime kuussa) ja sain vielä tingittyä hinnan sopivaksi.

Tässä se nyt on. Hyvät ystävät, saanko esitellä uuden perheenjäsenemme!