ällö tieteellinen koe

Hyi. Mies laittoi viime viikolla lapsen päästä otettuja saivareita juomalasiin ja päälle hengitysaukolla varustetun kelmun. Halusi nähdä kuoriutuvatko ne. Ensin hän piti lasia keittiön työtasolla, kunnes käskin hänen viedä tieteellisen kokeensa piippuhyllylle, kauaksi näköetäisyydeltäni. Munien talteenotto tapahtui kyllä shampoopesun jälkeen, joten on odotettavissa, ettei niistä ehkä ketään ulos edes tule. Eilen satuin käymään piippuhyllyllä ja rohkaistuin katsomaan tuota juomalasia. Ei elämää – ainakaan vielä. Mutta kyllä niiden melkein nyt pitäisi olla jo kuoriutuneita, jos sellaista meinaavat tehdä ja niin ne tekevätkin, jos vain ovat elossa. Voimmeko siis yhtyä shampoon myyntipuheisiin, jossa luvataan nirhiä jo rehvakkaasti kävelevien tyyppien lisäksi myös munat?

Ilokseni voin todeta, että (tämänkertainen) täiongelma näyttäisi olevan taaksejäänyttä elämää. Edelleen kyllä skannaan vaistomaisesti katsellani täinmuotoisia pisteitä, mutta onneksi kaikki ovat osoittautuneet roskiksi. Minun päässähän niitä ukkeleita ei koskaan tavattu, mutta eihän sitä voi koskaan tietää tämän reuhkan kanssa. Taloutemme hoito-opertaatio on kyllä ollut niin perusteellinen, että jos se ei tehoa niin kyllä sitten ei mikään. Eikä siinä vielä kaikki: kaiken tämän lisäksi suihkutamme lapsen päähän aamuisin täitartuntaa ennaltaehkäisevää suihketta nyt kun epidemia-aika on vielä valloillaan. 

Vapiskaa, loiset!

tervetuloa lapsiperheen arkeen

Minua ei ällötä tai heikota veri, oksennus, kakka, eikä oikein mikään. Mutta yksi asia on ylitse muiden: loiset. Ne kuvottavat, pelottavat ja inhottavat minua yli kaiken. Pelkoni kävi toteen tänä aamuna kun harjasin lapsen hiuksia. Täitä! Ilmankos on viime päivinä valittanut välillä, että päätä kutittaa. Ajattelimme, että kutina johtuu päähikoilusta jota hänellä on ollut korkean kuumeen vuoksi.

Lamaannuin hetkeksi, mutta pakotin itseni rauhalliseksi, eihän se nyt kivaa ole jos äiti katsoo lasta yht´äkkiä kauhun vallassa. Sanoin hänelle käyväni alakerrassa ja syöksyin soittamaan miehelle. Seuraavaksi "tarkistakaa päänne" -viestit siskolle ja isovanhemmille, joiden luona lapsi viime viikolla oli.

Mies tuli apteekin kautta kotiin ja nyt on valloillaan täintappamisoperaatio. Häntä moiset ällötykset eivät inhota yhtään, joten hän kävi läpi lapsen hiukset sekä ennen, että jälkeen pesun. Petivaatteet on pesussa, samoin pipot, ulkovaatteet ja Unikki. Koska nyt ei ole pakkasta, tyynyt, peitot ja kuumaa pesua kestämättömät (lähinnä viime päivinä käytössä olleet villavaatteet) ovat parhaillaan saunan lauteilla. Niiden pitäisi olla pari tuntia 80 asteessa. No tuleepahan nyt samalla pestyä kaikki. Sohva on paikka, jossa vietämme paljon aikaa, joten sohvan- ja tyynynpäällisetkin odottavat koneeseen pääsyä.

Täi selviää hengissä ilman ravintoa päivän kaksi, joten nyt täytyy miettiä tarkkaan vaatteet ja muut tekstiilit, jotka ovat olleet käytössä viimeisten päivien aikana. Suoraan sanottuna tekisi mieli viedä koko kämppä takapihalle, kuten Eve Hietamiehen Tarhapäivässä.

Ajattelen kananlihalla kaikkia niitä hetkiä kun pidän lasta sylissä, suukotan päätä ja niskaa. Ja sitä tapahtuu paljon. Karvani ovat inhosta pystyssä, mutta samalla täytyy hillitä itsensä ja olla kuin ei mitään inhottavaa olisi näköpiirissäkään. Minäkin kävin äsken täishampoopesulla ja odotan vuoroani kampausoperaatioon. Ennen pesua mies ei ainakaan pikaisen katselmuksen aikana havainnut päässäni yhtään, mutta saivareitahan minullakin voi olla.

Operaatiosta selitin lapselle, että hiusten seassa on pikkuisia ötököitä, jotka pitää saada pois. Hän näytti pikemminkin ilahtunelta kun puhuttiin pienistä ötököistä. Niitä on näyttänyt olevan sen verran, etten haluaisi edes ajatella koko asiaa. Tämä on niitä harvoja hetkiä, jolloin paksu tukka ei ole ihana asia.

Kampaaminen pitää tehdä vähintään 2-3 kertaa viikossa pari viikkoa hoidon jälkeen. Shampoohoito täytyy uusia vielä viikon päästä. Tarhaan voi mennä hoidon jälkeen kun päässä ei ole havaittavia ötököitä. Tilannetta varjostaa se, että lapsen tarharyhmän tiloissa oli vesivahinko, jonka vuoksi he joutuvat olemaan isojen puolella ainakin ensi viikkoon asti. Epäilen, että tartunta on peräisin sieltä, koska vesivahinko ilmeni jo toissa viikolla, jolloin pienten ryhmä joutui evakkoon. Isojen puolella on jatkuvasti lappu ovessa, että täitä liikkeellä. Normaalit täiepidemiakaudet ovat kesän lopussa ja tammi-helmikuussa. Kas jee, nythän on se aika!

No tämä on muutaman muun asian ohella yksi tavallinen, mutta inhottava asia lapsiperheen arjessa. Toivottavasti hoito onnistuu, eikä uutta tartuntaa tulisi.

lontoon pitkät terveiset

Sateinen Hyde Park.

Olipa se hyvä reissu! Jännä oli mennä paikkaan, josta ei paljon tiennyt etukäteen, ihan perusjuttuja lukuunottamatta. Olin siis täysin avoin kaikelle, eikä minulla ollut juuri ennakkoluuloja esimerkiksi eri kaupunginosien suhteen.

Lentomatka kestää vain kaksi ja puoli tuntia, joka menee melkein liiankin nopeasti. Eihän siinä ajassa ehdi nauttia lentämisestä kuin sekunnin. :) Matka lentokentältä kaupunkiin hoitui kätevästi nopealla junalla Paddingtoniin ja siitä jalkapatikassa pyöreästi puolentoista kilsan päässä olevalle hotellille. Takaisinpäin lähtiessä taas otimme Heathrow Shuttlen, joka toimi tosi hyvin, eikä ollut mikään tuhottoman kalliskaan. Oli ihanaa päästä ovelta ovelle vielä kun satoi vettä ja jouduimme lähtemään hotellista jo klo 6.30.

Paluumatkalla oli hyvä lentosää.

Majapaikkamme oli kivan kodinomainen ja tosi tyypillinen brittitalo kapeine portaineen. Huoneemme sijaitsi hissittömän talon ylimmässä, virallisesti neljännessä kerroksessa, mutta nousuja oli yhteensä kuusi. Tuli ainakin hyvää treeniä kun portaita kapusi muutaman kerran päivässä. Iltaisin se oli kaikkein raskainta kun koko päivä oltiin oltu liikkeellä.

Hotellimme naapurustoa. Tämä on "takapihalle" päin.

Vastaanotto.

Huoneemme oli niin täynnä kukkakuviota, että se oli jo liikuttavaa. Valitsimme tämän hotellin juuri siksi, että pääsisimme mahdollisimman ei-skandinaavisen sisustuksen keskelle. Meillä oli hieno tolppasänkykin. Iso plussa oli pieni jääkaappi, jossa saimme säilyttää eväitä ja juomia. Vaikka hotelli on vanha, sitä on pidetty todella hyvin. Siisteystaso oli ihan ykkösluokkainen ja säännöllistä remonttia harrastettu. Arvostan hotelleissa etenkin vessan/kylppärin puhtautta ja täällä ei ollut yhtään kohtaa, josta olisin keksinyt huomautettavaa. (Kukikkaat) lakanat tuoksuivat raikkailta. Pyyhkeet vaihdettiin päivittäin, mikä ei mielestäni olisi ollut tarpeellista. 

Ikkunoissa ei ollut minkään valtakunnan eristeitä, joten oli sekä kylmä, että kadun ääniä kuului aika selvästi (onneksi olemme molemmat hyväunisia). Näihin juttuihin oli kuitenkin osannut jo asennoitua. Peittona oli yhteinen, melko ohut villatäkki. Onneksi kaapista löytyi toinen ja kahden peiton alla tarkeni hyvin. Meillä oli huoneessa myös ylimääräinen siirrettävä patteri, joka lämmitti mukavasti. Oli siellä myös kiinteä sellainen, mutta se ei näyttänyt toimivan. Vessassa oli ihan sikakylmä, mutta eipä tuokaan paljon reissua varjostanut. Kuumassa kylvyssä oli ihana lillua lämmittämässä jäseniään.

Hotellin aamiainen oli ihan ok, mutta suomalaisena teki mieli lisukkeeksi myös tuoreita aineksia, kuten salaattia, tomaattia, kurkkua jne. Jogurttien päiväykset olivat aika hurjat (pari kuukautta). Paikallinen maito oli tosi hyvää! 

Meille sattuivat vähän huonot kelit: kolme ekaa päivää satoi sekä vettä, että räntää. Sateenvarjot käsiin kasvaneina kävelimme ympäriinsä. Kostea kylmyys imeytyi luihin ja ytimiin, mutta kuuma kylpy teki ihmeitä päivän päätteeksi. Kahtena viimeisenä päivänä oli hyytävän kylmä, mutta ei sentään satanut. Viimeisenä päivänä näimme vilauksen auringostakin.

Tämä oli paljon pienempi, mitä alunperin kuvittelin.

Minua hämmensi se, kuinka vähän siellä näkyi uudenlaisia säästäviä vessanpönttöjä. Vanhojen huuhtelussa menee varmaan kymmenen litraa vettä ja säiliö oli sen mukainen. En tiedä onko yksityisasunnoissa eri tilanne, mutta noissa lukuisissa yleisissä vessoissa oman huoneemme vessa mukaan luettuna näin vain kahdesta kolmeen nykyaikaista pöndeä. 

Toinen ihmetyksen aihe oli se, että moneen kauppaan oli seinän kokoinen sisäänpääsy täysin avoimena, lämmöt harakoille vaan. Lämmityskulut ovat varmaan mahtavat. Ovien läheisyydessä työskentelevät myyjäparat joutuivat usein olemaan takki päällä.

Kolmas asia, jota ällistelimme oli paikallisten kevyt pukeutuminen. Minä en todellakaan ole viluisimmasta päästä, mutta tuijotin melkein haavi auki shortseissa ja hihattomissa paidoissa lenkkeileviä (ja pyöräileviä!) tyyppejä. Samoin kadulla porukka käveli ihan olemattomissa päällysvaatteissa, usein jopa vaan sisävaatteissa. Metrossa katselin kun eräs tyttö riisui hartioillaan olevan ohuen shaalin ja jatkoi matkaansa pelkässä neuletakissa. Se oli erityisen kylmä päivä. Tavallista oli nähdä nuoria naisia minihameissa ilman sukkahousuja. Lapset oli usein puettu melkein yhtä kevyesti. Kun Suomessa varjellaan pienten lasten päitä todella tarkasti, tuolla näin tosi monta hiuksetonta alle 1-vuotiasta, jotka istuskelivat rattaissa paljain päin ja ilman hanskoja, kesäkengät jalassa. Hrrrr. No, kuka on tottunut mihinkin. Vaikka Suomessa on kylmä, se tuntuu ihan erilaiselta, paljon kuivemmalta, vaikka olisikin märkä keli. Kun palasimme kotiin, lämpöasteita oli vähemmän kuin Lontoossa, mutta silti se tuntui lämpimämmältä. Tämä kaikki oli tiedossa, mutta itse koettuna sen vasta tajuaa oikein kunnolla.

Ihan uusi juttu minulle oli myöskin kattojen tapetointi, mitä näytti olevan tehty monessa paikassa. Hassua, vaikka toisaalta – miksei.

Britit ovat tosi ystävällistä ja kohteliasta väkeä, eikä missään paikassa tarvinnut tuntea olevansa yksin jonkun asian kanssa; aina joku oli osoittamassa tietä, ojentamassa ostoskoria tai mitä vaan. Vaikka kotimaatani rakastan, tällaisissa tilanteissa tunnen ulkomailla ollessani lievää häpeää suomalaisten sulkeutuneisuuden vuoksi. Täällä ei todellakaan kohdella turisteja noin, vaikka ihan ok palvelua täältäkin varmasti saa. 

Chanelia lyhtypylväissä?

Bussin toisen kerroksen etupenkissä oli parhaat näkymät. Bussiseikkailut olivat
ehdottomasti yksi lempparijutuistani koko reissussa.

Kuten kaupunkireissuilla aina, kävelimme todella paljon. Pitemmät välimatkat kuljimme metrolla tai bussilla, joista jälkimmäinen nousi lopulta ihan suosiksiksi, koska sieltä käsin sai nähtyä kaupunkia tosi hyvin. Ajelimmekin välillä ihan huviksemme isoja lenkkejä eri puolille kaupunkia. Joukkoliikenne Lontoossa toimii erinomaisesti ja erityisplussa bussimatkustamisessa on se, että pysäkit, sekä päätepysäkki kuulutetaan, sekä ilmoitetaan taulussa. Tätä ominaisuutta olen kaivannut Suomeenkin: täällä pitää oikea pysäkki tietää tai muuten on liian myöhäistä  – tai aikaista.

Kävimme monenlaisissa ravintoloissa ja tarjontaa oli tietenkin loputtomasti. Ensin meinasimme vinkkien perusteella varata pöytiä etukäteen, mutta lopulta toimimme samalla tavalla kuin muissakin kaupungeissa (mikä on minusta kivaa): menimme ex-tempore johonkin kivan näköiseen paikkaan ja toivoimme mahtuvamme. Ja aina mahduttiin. Kokeilimme kolmea eri italialaista, yhtä pihviravintolaa, yhtä ihanaa 50-lukulaista dineriä, jossa oli niin maukkaat hampurilaiset itse tehtyine jauhelihapihveineen että nam! Sitten testasimme tietenkin pubiruokia, jotka olivat myös maistuvia. 

Jamie Oliverin lämminhenkinen kauppa
Notting Hill Gaten tuntumassa.

Samainen kauppa toimii myös opetuspaikkana ja
ravintolana. Tässä on meneillään pastantekokurssi.

Lempialueekseni muodostui aivan ehdottomasti Notting Hill, jossa oleilimme eri puolilla monta kertaa. Siellä oli mukavan rento tunnelma. 

Portobello Road.

Portobello Road.

Sanon tätä The Modern Gherkin Toweria munataloksi.

Inhottavin paikka oli "raha-alue" (eli onkohan se nyt sitten City) vaikka rakastankin korkeita rakennuksia. Ehkä ne eivät vaan kuulu Lontoon fiilikseen. Vaikutelmaa lisäsi varmaan myös se, että siellä ollessamme tuuli kaikkein kylmimmin ja minua väsytti ihan kamalasti. 

Notting Hillissä olevassa Books for Cooks -kirjakaupassa
oli kiva tunnelma ja keittokirjoja joka lähtöön.

Palanen AllSaints -kaupan hienoa sisustusta. Vanhoja Singereitä oli käsittämätön määrä.

Miehen kanssa reissussa ollessa en juurikaan shoppaile, vaikka sitä touhua rakastankin. Yleensä haluamme liikkua yhdessä, eikä meillä tule koskaan kiistaa kohteista. Nyt mies ilmoitti puolitosissaan, että se aika, jonka vietämme hänen haluamissaan museoissa, voimme viettää myös kaupoilla. Sehän sopii! En yleensä koskaan luettele kenellekään ostoksiani, mutta nyt teen poikkeuksen, koska olen samaan aikaan sekä innoissani, että vähän kauhuissani (nyt onkin sitten ostokset taas toistaiseksi tehty).

Tein löytöjä mm. Marks & Spencerillä (kahdet housut), AllSaintsilla (matalavartiset bikerbootsit ja venäläishenkinen takki, joista jälkimmäisen sain hääpäivälahjaksi), vähän henkkamaukkaa muistuttavassa Primarkissa (hauska heppapusero, sekä lapselle yöpukuja ja pari collegepaitaa), Office -kenkäkaupassa (lakeriset Dr. Martensit) ja Cosilla (mekko). Mies puolestaan osti yllättäen parit vaatteet Mujista. Lisäksi ostimme Portobello Roadilta olkkarin seinälle puisen K-kirjaimen, sekä aivan ihanasta Books for Cooks -kaupasta paksun kasvisruokakirjan, jota selaillessa alkoi kuola valua. Ainoat tuliaiset (niitä lapsen vaatteita lukuunottamatta) ostimme vanhemmilleni kiitokseksi korvaamattomasta lapsenhoidosta: pakettiin päätyi oliiviöljyä ja kiva keittiöpyyhe Jamie Oliverin Recipease -kaupasta, sekä kunnon englantilaista toffeeta.

Tästä valtavasta shoppauspyrähdyksestäni huolimatta vietimme yllättävän vähän aikaa kaupoissa. Olen tottunut hoitamaan kauppaskannaukseni melko nopeasti miehen mukana ollessa.

Kävimme tutkimassa British Museumia (yllä olevat kuvat) ja HMS Belfastia. London Eyessa oli pakko käydä, vaikka molemmat podemmekin korkeanpaikankammoa. Se oli yllättävän miellyttävää, vaikka kuitenkin pelotti. Hienot olivat näkymät! Kaduilla samoilun ja bussifiilistelyn lisäksi kävimme tietenkin katsastamassa ulkopuolelta tunnetuimmat maamerkit.

Joku oli jättänyt terveisiä Buckingham Palacen portille.

 

Westminster Abbey oli upea.

Hieno Tower Bridge ilta-asussaan.

Minulla ei tätä ennen ollut Lontooseen oikeastaan minkäänlaista tunnesidettä, toisin kuin lempikaupunkiini New Yorkiin, josta minulla oli suoranainen pakkomielle jo ennen sinne pääsyä. Lontooseen lämpenin paremmin vasta parin päivän oleilun jälkeen ja loppureissusta olin jo tosi mieltynyt siihen. Se ei kuitenkaan vienyt sydäntäni samalla tavalla kuin NY tai vaikka Rooma. Uudestaan voisin mennä kuitenkin aivan ehdottomasti ja varmasti menemmekin – seuraavalla kerralla lapsi mukana (hän hokee jo nyt, että mennään Lontooseen). Näin ensikertalaisen silmin Lontoo on mukava sekoitus konservatiivisuutta, sopivaa rentoutta, sekä ripaus amerikkalaista vivahdetta.

Olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut tyyppi, mutta aina matkustaessani huomaan suomalaisuuteni: monien muiden maalaisten vierellä olen paljon varautuneempi kuin miltä kotimaassa tuntuu. Toisenlaiseen kulttuuriin on kuitenkin tosi helppo ja nopea päästä sisään ja sitä yllättää itsensä ihan erilaisista tilanteista.

Kätevää lastenkuljetusta.

Miehen kanssa oli ihana olla kahdestaan pitkällä reissulla ja se teki tosi hyvää. Lasta oli tietenkin ikävä jo heti alussa, mutta otimme tavaksi soittaa päivittäin aamiaisen jälkeen, kertoa kuulumisia, tulevan päivän suunnitelmia ja kuunnella mummi/ukkila -tapahtumia (muutamalla sanalla myös lapsen suusta). Satunnaisesti laiteltiin viestejä puolin ja toisin. Netissä olimme todella vähän (se ei aluksi meinannut edes onnistua), mutta mitäpä sitä Facebookissa roikkumaan ainutlaatuisen reissun aikana. 

Lapsen viiden päivän mummi/ukkilalareissu meni hyvin ja miksei menisi.
Onhan se tuttu ja rakas paikka.

Nyt olen puhunut suuni puhtaaksi. 

Lontoo, näemme toivottavasti taas pian!

kiertoajelu

Vihdoin sain aikaiseksi ottaa kodistamme kuvia. Asuntomme "muoto" ei välttämättä selviä niistä kovin hyvin, joten selitän tässä välissä pikaisesti, että se koostuu yhteensä viidestä eri tasosta: 1. eteinen, 2. okkari ja keittiö, 3. välitasanne, jossa kaappeja, 4. yläkerta, jossa makkarit, sekä vessa/kylppäri ja sauna, 5. ylimääräinen pieni tila, jossa pidämme työnurkkausta.

Ja nyt kuvien pariin.

Kuvakokoelma kasvaa ja kasvaa. Seinä maalattiin samalla värillä kuin vanhassa kodissa. 

Mitä sitä hyvää vaihtamaan.

Olkkari portailta kuvattuna. Emme ole toistaiseksi kaivanneet verhoja, mutta saattaa olla, 

että ihan ohuet tulee jossain vaiheessa. Mutta sivuille.

Vinyylit ja viime kesänä kirpparilta löytämäni soitin ovat paraatipaikalla.

Tässä vietetään paljon aikaa.

Näkymä olkkarista rappusiin päin. Alhaalla eteinen.

Näkymä takaovelta keittiön suuntaan.

Mieheltä 15-vuotisen historiamme kunniaksi ja synttärilahjaksi saamani 

Kuutti Lavosen työt löysivät pitkän harkinnan jälkeen paikkansa.

 

Keittiöremppa oli hyvä ratkaisu. Sokkelilevyt ja pari kulmalistaa puuttuvat vielä. 

Liitutauluseinästä on ollut iloa sekä lapsille, että aikuisille.

Mietimme pitkään, minkälaisen pöydän hankkisimme keittiön keskelle: melkein kaikki kivat standardilevyiset ruokapöydät tuoleineen olisivat vieneet liikaa tilaa ja tason olisi kuitenkin oltava sellainen, jonka ääressä voisi halutessa syödä vaikka välipalaa. Lopulta päädyimme Ikean massiivipuiseen työtasoon ja se onkin ollut erittäin toimiva jo pelkästään siksi, että työskentelytilaa on puolet enemmän. Olemme molemmat keittiöön todella tyytyväisiä ja hyvä niin – sitä nimittäin suunniteltiin tosi hartaasti. Ainoat edellisestä keittiöstä jääneet asiat olivat seinässä olevat suojakaakelit...

... ja jääkaappi, joka kyllä kuntonsa vuoksi menee jossain vaiheessa vaihtoon.

Vilkaisu eteiseen. Kaapin hankinta oli aika tarkkaa hommaa: ylös menevät portaat ja keskimääräistä hieman matalampi katto loivat lieviä haasteita vaikeuksia. Onneksi Ikeasta löytyi ratkaisu tähänkin. Turhilta perheriidoilta ("mikset sinä osaa laittaa näitä takkeja/kenkiä/kaulaliinoja/hanskoja kunnolla") vältyttiin, kun jokaisella perheenjäsenellä on oma kaappipätkänsä. Eteisestä noustaan muutama porras olkkariin ja keittiöön.

Ainut paikka, johon emme vaihtaneet lattiaa on eteinen. Vaikka laatta on minusta vähän ällön värinen, se on silti siedettävän rajoissa. Eikä sen vaihtamista edes harkittu, koska se on hyvässä kunnossa ja kätevä tuossa tilassa. Olkkarin lattian reunasta puuttuu edelleen kulmalista, mutta joskus sekin paikalleen löytää.

Alaoikealla näkyy välitasanne, jolle noustaan olkkarista. Tasanteella on kolme kaappia. Sitten yläkertaan! Tässä siis "yläeteinen", jossa lisää kaappeja. Ne oli pakko uusia (voi hitsin hitsi), koska edelliset käytännöllisesti katsoen hajosivat käsiin lattiantekoprosessin aikana ja hyvä niin, koska ne sisälsivät  ikävän yllärin: koiran kus pissat, jotka olivat menneet myös lattiaan. Onneksi lattiaremppa oli jo valloillaan. Yläeteisestä pääsee vielä yhdelle tasolle, jonne...

...laitoimme pääosin miehen käytössä olevan työnurkkauksen (jota kutsun piippuhyllyksi). Se on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi, koska se on täysin erillaan kaikesta muusta. Tila on ylimääräinen, joskus jälkeenpäin rakennettu ja minä 163 cm:n pituisena mahdun seisomaan siellä niskat kenossa. Oivallinen tila siis istuskeluun. Pari kertaa olen kyllä lyönyt pääni sieltä lähtiessä kun en ole muistanut katon mataluutta. Aluksi ylhäältä alas ulottuva ikkuna hämmensi, mutta lopulta siihen tottui niin, että lievää näköestettä antavat verhot asennettiin vasta pari viikkoa sitten.

Sitten piippuhyllyltä takaisin yläeteiseen. Taustalla näkyy master bedroom, jonne suuntaamme seuraavaksi.

Rakastan ovien yläpuolella olevia ikkunoita ja seinän kokoista kirjahyllyä, joka tuli mukaan edellisestä kodistamme. Kirjahyllyn vierestä pääsee vaatehuoneeseen. Taustalla näkyvä ikkunankehys löytyi kerran eräästä autiotalosta ja vanha Tapiovaaran Domus-tuoli on aarre: se on kotoisin työpaikkani kierrätyspäivästä. 

Täälläkään ei ole verhoja, eikä varmaan hyvin pian tulekaan. Seinä on päällystetty (viime viikolla) neljästä eri romaanikirjasta peräisin olevilla sivuilla, joista vanhin on 1930-luvulta (ei hätää, kirjat eivät olleet ehjiä). Työprosessi eteni yllättävän jouhevasti: mies suti liisteriä ja minä asettelin seinään. 

Pidän lopputuloksesta päivä päivältä enemmän.

Kun mies muutti pois kotoa, hän sai mummoltaan kaikenlaista, 

muun muassa tällaiset ihanat pitsireunaiset tyynyliinat, aarteet.

Yläeteisestä on pääsy myös vessaan/kylppäriin ja saunaan. Tämän kämpän ainut miinuspuoli on se, ettei ole erillistä vesaa, mutta nyt siihen on kuitenkin tottunut aika hyvin. Ja vielä kun hankimme ilmanvaihtoaukkoon (näkyy lampun yläpuolella) höheltimen, joka käynnistyy aina kun valot kytkee päälle, kylppäri kuivuu todella nopeasti.

Lapsen huoneeseen tulivat vanhasta kämpästä mukana miehen tekemät seinähyllyt (jotka eivät tosin tässä näy) ja pöytätaso (kulma näkyy), jonka ääressä on kiva puuhastella etenkin sitten kun lapsi alkaa kaivata enemmän omaa rauhaa. Taidan olla aika harvinainen tytön äiti, koska pidän vaaleanpunaisesta. Jottei ihmisiltä kuitenkaan lentäisi liikaa yrjö, lieventäväksi tekijäksi heitettiin mukaan vihreä seinä, joka sekin on kyllä samanlainen kuin vanhassa kodissa.

Päikkäreiltä heräävä huoneen omistaja.

Yläeteinen lapsen huoneelta päin katsottuna. 

Kaappi on samanlainen kuin eteisessä, paitsi mitoiltaan.

Juttua ja kuvia remppa-ajasta voit käydä katsomassa täältä ja täältä.