maanantai 30. huhtikuuta 2012

kuivaksi harjoittelua

Lapsen vaipattomuus on ottanut taas huiman harppauksen. Kaikki on edennyt omalla painollaan niin että kokeillaan vaan rohkeasti seuraavaa askelta. Tarha on ollut tässä isona apuna ja tuemme toistemme toimintatapoja. Lapsi on ollut viime kesän lopusta alkaen kotona tosi paljon ilman vaippaa, juoksennellut pylly paljaana varmaan enemmän kuin vaatteiden kanssa. Vuodenvaihteen tienoilla vaipan käyttö on ollut kotioloissa vieläkin harvinaisempaa (paitsi toki yöllä ja päikkäreillä) ja suunnilleen 2-vuotispäivän kynnyksellä (helmikuu) hän on ollut tarhassakin päivät ilman vaippaa päikkäreitä ja ulkoulua lukuunottamatta. Hän ilmaisee niin selkeästi vessahätänsä, että sen vuoksi on ollut helppoa ottaa uusia askeleita. Vahinkoja sattui toki syksyllä enemmän, mutta pikkuhiljaa ne vähenivät ja nyt niitä ei kotioloissa ole enää tullut, tarhassakin vain pari kolme.

Koska viime aikoina vaippa on ollut päikkäreiden jälkeen tosi kuiva, tarhassa testattiin laittaa lapsi nukkumaan ilman. Hyvin sujui! Me siitä innostuneena jatkoimme tätä eilen kotona ja hyvin meni taas. Nyt on parhaillaan menossa toiset kotipäikkärit vaipatta, joten pian nähdään tämän päivän "tulos."

Eilen kokeilimme ensimmäisen kerran myöskin kyläreissulle lähtöä ilman vaippaa ja sekin meni ongelmitta. Se oli varmaan toinen päivä, jonka hän oli ihan aamusta iltaan kokonaan ilman vaippaa.

Eikä siinä muuta kuin varavaatteet vaan mukaan niin ei haittaa jos vahinko sattuu. Nyt kesän tullessa harjoittelu helpottuu entisestään, koska vaatetta on vähemmän vessahädän iskiessä. Hurraa!

Lisäys jälkikäteen: päikkärit sujuivat ylläolevan tekstin kirjoituspäivänä jälleen hyvin ilman vaippaa ja samana päivänä mies lähti lapsen kanssa myös ulkoilemaan samalla meinigillä.






























Lookin tarkastus tarhan 
vappuriehaa varten.

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

lapsimessuilla

Mies halusi lähteä eilen Lapsimessuille. Olimme siellä viime vuonnakin, joten tiesimme mitä odottaa. Siksi ihmettelinkin, minkä takia mies halusi sinne – hän kun inhoaa väenpaljoutta. No minä olen yleensä valmis kaikkeen tuollaisen, joten mikäs siinä!

Meno oli Messukeskuksessa odotetunlainen. Porukkaa ja ääntä oli niin paljon, että melkein tuli itsellenikin pakokauhu, vaikka kestänkin tungosta aika hyvin. Naureskelin miehelle, että se joka on kahden vaiheilla – haluaako lapsen vai ei, tänne kannattaa tulla tunnustelemaan. Ei niin lapsirakkaille tyypeille paikka olisi suoranainen helvetti.

Lapsi oli arvatenkin todella innoissaan kaikesta mitä siellä oli. Harmi vaan, että väkimäärä hidasti asioita. Messuilla oli vaikka mitä mielenkiintoista, sekä lapsille, että vanhemmille, mutta jos haluaisi mennä oikein kunnolla tutkimaan ja shoppailemaan, silloin kannattaa lähteä melkeinpä ilman lasta. Tai sitten niin, että toinen on lapsen kanssa niissä lukuisissa pomppulinnoissa, pallomerissä, liukumäissä, askatrelupisteissä tai konsertissa sillä aikaa kun toinen tutkii ständejä.

Ehdin käydä pikaisesti yläkerran OutletExpossakin sillä aikaa kun mies ja lapsi kävivät PetExpossa katselemassa pupuja ja vaikka mitä kivaa.

Hälinästä huolimatta meillä oli oikein onnistunut päivä. Lapsella oli paljon riemun ja ihmettelyn aihetta ja minäkin tein pari löytöä. Ostin sieltä lapselle ihanan LipFishin pinkin heppamekon, joka on aivan mielettömän hyvälaatuista, joustavaa ja paksua puuvillaa. Se on juuri sen oloista matskua, joka ei mene pesussa miksikään. Nuo a-linjaiset mekot ovat pitkäikäisiä, koska lyhyeksi jäätyään ne menevät vielä pitkän aikaa vähän pitempinä t-paitoina. Tälläkin hetkellä tytöllä on monta sellaista käytössään, jotka ovat ensin olleet mekkoina. Yksi lemppari "t-paidoista" on nimittäin 68 senttinen. :) Itselleni löysin sieltä ihanan perinteisen putkikassin.

Messujen jälkeen lapsi nukahti autoon heti ja jatkoi uniaan kotona vielä melkein kolme tuntia.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

minä valitsisin tämän

Kysyin kerran ihmisiltä, että jos he joutuisivat elämään koko loppuelämän yhdellä tietyllä ruoalla (joko yksi raaka-aine tai annoskokonaisuus), mikä se olisi. Sieltä tuli vastaukseksi mm. ruisleipää, tuoreita omenia, pinaattikeittoa ja sisäfilepihviä. Minulla on useita lempiruokia, mutta yksi menee ehkä ylitse muiden: mozzarellasalaatti. Saattaa olla, että valitsisin sen tai toisen heikkouteni: jonkun pastan.

Kun olin raskaana, kaikkein vaikein kielletty ruoka-aine oli juurikin mozzarella. Saahan sitä kypsennettynä syödä, mutta ei se maistu samalle. Tomaatti, kylmä mozzarellajuusto ja päällä tuoretta basilikaa, suolaa, pippuria ja loraus oliiviöljyä. Oioiii. On olemassa taivaallisia ja vähemmän hyvin toteutettuja mozzarellasalaatteja. Addiktiostani kertoo jotain se, että minusta ne huonoimmatkin ovat ihan ok.

Toiset odottavat raskaussajan päätyttyä ensimmäistä lasia viiniä tai kylmää olutta. Toiset taas maksamakkaran, salmiakin tai lakun syömistä. Minä odotin mozzarellaa. Korvasin sen odotusaikana halloumilla, joka myös on todella hyvää, muttei sama asia. Mainostin miehelle jo etukäteen, että tulen syömään vuoren kokoisen salaatin heti kun mahdollista. Kun kotiuduimme vauvan kanssa, mies oli ostanut jääkaappiin neljä palloa mozzarellaa, joista söin yhden pahimpaan ikävään melkein sellaisenaan. Seuraavat maltoin odottaa salaatiksi asti. Kerran mies kysyi, enkö ole jo kyllästynyt.

En.


epäsäännöllinen rules

Aloin yhtenä päivänä oikein miettiä, miksi aloittamani harrastukset jäävät usein kesken. Syy ei ole siinä, etten olisi kiinnostunut aiheesta. Tajusin ahdituvani siitä, että olen kahlinnut itseni menemään tiettyyn paikkaan tiettynä aikana viikosta. Se saa minussa aikaan vastareaktion ja lopulta kivasta jutusta tulee velvollisuus, joka täytyy täyttää ja itse asia unohtuu. Tämä on vähän ristiriitaista sen kanssa, että rakastan säännöllisyyttä ja rutiineja. Luulen, että tässä vaan on kyse siitä että haluan valita, koska olen kotona. Ja usein se kotikaipuu tulee juuri silloin kun pitäisi olla jossain muualla. Siksipä harrastukset, joiden toteuttamisajankohdan saan itse päättää ovat pysyneet minulla kaikkein pisimpään.

Tämänhetkisessä elämäntilanteessa tosin jää harmillisen vähän arkena aikaa ylipäätään millekään, joten harratuksetkin ovat jääneet aika vähiin. Viime aikoina en ole enää edes yrittänyt aloittaa mitään "oikeaa" harrastusta. Olen sitten kehitellyt kotona kaikenlaisia juttuja, joilla virkistän mieltäni. Esimerkiksi käsityöt, joiden tekoa olen talven aikana opetellut. Leipomisen ja uusien ruokaohjeiden kokeilu antaa kivaa piristystä myös, ja niitä voin tehdä koska huvittaa. Lukulistalla olevat kirjatkin odottavat minua yhtä kärsivällisesti. Valokuvaus on ihanaa ja mielenkiinto siihen on säilynyt, koska saan edetä sen kanssa ihan omaan tahtiini. Ja ehkä tämä blogikirjoituskin on muodostunut jonkinlaiseksi harrastukseksi. Sitten kun liikunnan ilon vielä saisi takaisin.

torstai 19. huhtikuuta 2012

nyt sitä pinaattia

Tässä tosi helppo ja hyvä (tosi kevyt..) lämpimän salaatin ohje:

Pinaatti-pekonisalaatti (pari annosta)
Ohje kirjasta Ruokasuosikit – Salaatit: Parragon Books Ltd

5 siivua pekonia
4 siivua paahtoleipää
200 g tuoretta pinaattia
n. 1 rkl voita

Pilko pekonisiivut pieniksi palasiksi tai suikaleiksi ja leikkaa paahtoleipäsiivut kuutioiksi. Laita voita pannulle ja paista pekoneja kuumalla liekillä niin kauan, kunnes ovat mukavan rapeita. Nosta pekonit sen jälkeen vaikka siivilään valumaan. Paista leipäkuutioita pannuun jääneessä rasvassa sen aikaa, kunnes ovat mukavan rapsakoita (sama lämpö!) Lisää voita jos pannu alkaa näyttää liian kuivalta. Siirrä paistuneet kuutiot toiseen astiaan vähän jäähtymään. Viimeiseksi lisää pinaatit pannulle (vieläkin sama lämpö). Paista kunnes pinaatit ovat nahistuneet lötköiksi. (Tähän menee vain pieni hetki.)

Pinoa lautaselle ensin pinaatti, sitten pekoni ja krutongit. Syö heti.

There it is.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

ikkuna-avaimesta se lähti

Harvoin tulee enää tilanteita, jolloin voi olla kotona ihan yksin. Jos sellainen tulee, harvoin makailen, vaan punnitsen että mieluummin käytän tämän ajan nyt tuohon yleishyödylliseen juttuun kun voisin kerrankin tehdä sen tehokkaasti. No, nyt sellainen tilaisuus tuli. Mies ehdotti, että hän voisi lähteä lapsen kanssa johonkin sen päivän ajaksi, jotta voin olla pitkästä aikaa kotona rauhassa. Halusin pestä ikkunat, lattiat, oikoa vaatehuoneen ja vaikka mitä. Mies auttaisi minua kyllä, mutta minusta on kiva puuhastella yksikseni. Saan silloin paljon aikaiseksi. On luksusta, että saa tehdä asioita rauhassa välittämättä jättääkö vaikka pesuainepullon lattialle tai pöydän reunalle ilman että pieni tyttö tulee silkkaa avuliaisuuttaan levittämään sisällön eri paikkoihin. Tai kääntää hetkeksi selän sängylle pinoamilleen pyykeille ilman että samainen henkilö on käynyt "auttamassa" ja järjestellyt ne uudestaan olkkarin lattialle. Tai jättää pesuvesiämpärin lattialle ja käydä toisessa huoneessa ilman, että joku on ajatellut sen olevan ehdottomasti käytännöllisemmässä paikassa sohvalla. Lapsen avuliaisuus on toki tervettä ja hellyyttävää, mutta se tietenkin hidastaa asioita aika lailla. Yleensä annan hänen auttaa, mutta joskus tekee mieli tehdä kaikki vaan nopeasti itse.

Autoin lähdössä. Pakkasin lapsen tavarat valmiiksi ja heihei. He olivat menneet hyvän matkaa kun muistin että tosiaan, ikkunan avain. Mies on nimittäin useammin se, joka ne avaa, jolloin avain on myös hänen jäljiltään (jos se olisi minun "takana", ottaisin sen sieltä missä sen kuuluu olla). Kolusin hänen "remppakaappinsa", jonne en ole enää vähään aikaan suostunut menemään, koska joudun samalla siivoamaan sen. Ja se on yksi niistä harvoista inhoamistani siivoushommista, koska en pääse nauttimaan tuloksesta: tiedän että mies arvostaa työtäni kolme minuuttia ja that´s it. Voisin mainiosti olla siivoamatta sen hiton kaapin, mutta sinne ei saa tavaroita muuten takaisin. Kaikki pienet tilpehöörit niiden lokerikkojen ja pakkien ulkopuolella. Aaargh! On niin valtavan raskasta avata säilytyslaatikko ja laittaa tilpehööri paikalleen. On paljon hauskempaa kiroilla seuraavalla kerralla kun sitä yhtä tiettyä juttua ei löydy.

Riidanaihe TOP 3:een on näinä 15 vuotena kuulunut se, että mies jättää lähes kaiken kesken: astianpesukoneen tyhjennys: astioita jää pöydälle. En ymmärrä. Ruokakassien tyhjennys: osa laitetaan paikalleen, mutta osa tuotteista ryhmitellään ruokapöydälle hienosti ja jätetään siihen. Jonkun isomman projektin aloittaminen. Tai pöydän siivoaminen: leipää ei saa millään laitettua koriin asti, vaan siihen kylkeen kiinni pöydälle. Sanoin kerran tosi rakentavasti, että seuraavaksi kun teet ruokaa, en millään jaksa nostaa ruokaa lautaselle asti, vaan laitan ne siihen lautasen viereen pöydälle.

Pitkällinen remppakaapin penkomiseni ei tuottantu tulosta – paitsi siistin kaapin osalta. Soitin miehelle ja kihisin raivosta. Ootko kattonu sieltä mun kaapista? NO EN! Muuten vaan soitan ja kysyn missä se on. No entäs sieltä yhdestä toisesta laatikosta? Joo, katsoin senkin kolmeen kertaan – ja siivosin.

- No katopa vielä siel..
- ... Ai että siivoaisin jonkun muunkin sun kaapin tai laatikon, niinkö?
- ... Hmph, no ei.
- Tuut..tuut..tuut..

Sen verran paljon tällainen erityistilaisuus tehdä asioita rauhassa minulle merkitsee, että olin niin raivoissani, että veri tuntui hyytyvän. Nyt en voinut pestä niitä hiton ikkunoita, eikä enää huvittanut tehdä muutakaan, koska olisin halunnut tehdä kaiken samana päivänä, eikä ripeltää joka päivä jotain. Energiat hävisivät kuin pieru saharaan. Makasin koko päivän flegmaattisena telkkarin äärressä ja pillitin nyyhkyohjelmien tahtiin, nukuin, heräsin, murjotin ja pillitin taas nyyhkyohjelmien tahdissa. Ja podin huonoa omaatuntoa kun en tehnyt mitään ja murjotin pienestä. Tajusin kyllä että olen naurettava, mutta minkä minä fiilikselleni voin. Koko päivä meni osaltani hukkaan, koska en saanut mitään aikaiseksi, enkä liioin nauttinut makailustakaan. Vihaan itseäni sellaisessa mielentilassa.

Ehkä kehoni Fengshuit olivat jonekin vinksallaan, mutta en saanut itseäni enää koko päivässä vireään tilaan, vaikka kuinka yritin ryhdistäytyä. Ehkä siihen liittyi (ja liittyikin) muitakin patoutuneita turhautumisen tunteita menneeltä viikolta ja se tuli ulos näin. Kun mies ilmoitti että he ovat nyt tulossa, sain sentään siivottua vaatehuoneen ja pedattua sängyn. Yritin olla loppuillan olematta vähemmän prinsessa ja kiukuttelematta enää.

Pieniä ärsytyksen aiheita, jotka väärällä hetkellä paisuvat liian suuriin mittasuhteisiin. Purkasin suurimman raivon vallassa asiaa äidille ja hän yritti saada minua näkemään asian toiselta kantilta, sanoi että sulla on sentään asiat hyvin kun mies on niin paljon kotona ja tekee perheen eteen kaiken. No niin on, mutta oma ongelma on hetkellisesti aina se suurin, kunnes on taas saanut verensä virtaamaan ja silmänsä kirkkaiksi. Harva on varmaan suuttuessaan niin järkevä, että suurimman raivontunteen keskellä alkaakin miettiä että top tykkänään, ajattelenpas nyt kuinka jollain muulla on paljon kurjempaa ja minä vaan narisen tällaisesta. Tai jos on niin nostan hattua. Minä elän siihen nähden liikaa tunteella.

Nukkumaan mentiin taas kavereina.


perjantai 13. huhtikuuta 2012

virkkaustakin vielä!

Hahaa! Sain elämäni ensimmäisen virkkaustyön valmiiksi (ala-asteella tehtyä ketjusilmukkaa ei lasketa). Äiti auttoi minut pari viikkoa sitten alkuun tekemällä pari ekaa riviä ja minä jatkoin siitä. Oli se aluksi kyllä kankeaa touhua. Mies (joka mummonsa oppien jälkeen ["sinä et mene mihinkään discoon vaan mulla on sulle parempaa tekemistä."] osaa virkata paremmin kuin minä) seurasi tapahtumaa kiinnostuneena ja tirskui vieressä. Huusin hänelle muutaman ystävällisen lauseen ja jatkoin kangertelua. Muutaman rivin jälkeen pääsin vauhtiin.

Koon täytyy olla virkkausjutuissa kyllä just eikä melkein, koska tuotos ei anna periksi yhtään. Piece of cake, etenkin kun uhmaikäinen lapsi on todella yhteistyökykyinen monessa asiassa, vaikka nyt päänympäryksen mittauksessa tai pipon sovittamisessa (valmista tulosta hän kyllä pitää päässään ilman vastalauseita.)

Tein pipon samalla karkkimallilla kuin aikaisemmin kutomani villaisetkin. Sain kätkettyä alkupään tumpelomman käsialani kätevästi pipon huippuun. Yritin tehdä kiristysnarunkin virkaten, mutta siitä ei tullut kyllä yhtään mitään. Turvauduin tuttuun nyöritystaktiikkaan. Kokeilin valkoista lettinauhaakin, mikä sekin näytti aika hauskalta. Pitää vaan mennä nauhakauppaan, koska kokeilukappale oli niin tynkä että hyvä jos sain rusetille. Näen jo silmissäni valkoista nauhaa, jossa on pieniä palloja..

Ehkä jossain vaiheessa villiinnyn ja alan tehdä jopa raitoja. Kaikenkaikkiaan aika kivaa tuo virkkaaminen, saatan palata tähän lajiin myöhemminkin.

torstai 12. huhtikuuta 2012

lapsen iltajamit

Lapsi on ollut innokas jammailija siitä asti kun rupesi jotain ymmärtämään. Kun hän pääsi viime viikonloppuna pääsiäisristeilyllä ensimmäistä kertaa oikeaan discoon, häntä ei meinannut saada sieltä pois. Tämä video on kuvattu muutama päivä sitten iltapalalla. Radiosta tuli Michael Jacksonia (jonka musiikkiin lapsi on tosi tykästynyt) ja iltajamit oli aloitettava siltä istumalta.

video

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

pasta alla plan b

Tähän päivään on sisältynyt varmaan miljona pientä ärsyttävää asiaa, mikä on nostattanut käyrääni loivasti, mutta varmasti. Illalla halusin siirtää ajatuksia muualle kokkailemalla ekaa kertaa feta-pinaattipastaa. Mun on pitänyt kokeilla sitä jo pitkän aikaa, koska yhdessä toisessa vakiolounaspaikassani tehdään perjantaisin tosi hyvää sellaista, joten halusin itse onnistua tekemään ihan törkeän hyvää. Meillä oli jääkaapissa pinaattia, mutta koska se oli ollut siellä jo jonkin aikaa, en ollut varma oliko se enää toiminnassa. Minä dille työnsin alkajaisiksi oikein nenäni sinne pussiin ja eipä aikaakaan kun koko kämppä haisi ihan pierulta. No pakkohan se oli sitten keksiä jotain muuta ja korvaavasta versiosta tulikin vahingossa tosi hyvää.

Pasta alla plan B

n. 20 pientä herkkusientä
Sipuli
2 valkosipulin kynttä
Tuoretta basilikaa
Öljyä
2,5 dl ruokakermaa
Suolaa
Mustapippuria
Pennepastaa oman tarpeen mukaan

Laita heti pastavesi kiehumaan. Heitä voita, pilkotut valkosipulit ja sipulit kuumaan pannuun. Kuullota. Murskaa fetajuusto kerman sekaan ja sotkota sekaisin. Lisää pasta kiehuvaan veteen ja laita sinne tilkka öljyä. Pilko sienet siivuiksi ja laita pannulle. Paistele niitä muutama minuutti ja lisää sitten fetakermaseos. Mausta oman maun mukaan suolalla ja mustapippurilla. Revi joukkoon tuoreita basilikan lehtiä. Ota pasta kiehumasta ja valuta. Taatusti tulee vielä parempaa kun sekoitatat pastan kastikkeen kanssa ja annat muhia vielä hetken. Ripottele annoksen päälle parmesania.

Tässä vaiheessa korostan, että minä olen meidän perheessä se, joka tekee vähemmän ruokaa. Se johtuu ehkä siitä, että mies tykkää enemmän ruoanlaitosta ja minä siivoamisesta. Työnjako on siis yleensä selvä. Kyllä minä osaan tehdä, mutta sitten teen niitä tiettyjä samoja ruokia. Nyt olen vasta innostunut kokeilemaan kaikkea uutta. Sujuu se kokemattomammaltakin..

Vielä minä teille sen pinaattipastan näytän! Ja yhden toisenkin pinaattiohjeen. Odottakaa vaan.


maanantai 9. huhtikuuta 2012

makkarissa

Olipa neliöitä kuinka paljon tahansa, ihmeellisesti ne täyttyvät aika pian. Kun muutimme pääkaupunkiseudulle nykyiseen asuntoomme, jouduimme tinkimään hintojen takia 10 neliötä edelliseen kotiimme verrattuna. Siellä kuitenkin tilaa veivät pinta-alasta tilavat ala- ja yläeteiset, rappuset, sauna ja iso kylppäri, joten laskimme tämän nykyisen olevan asuinpinta-alaltaan suht samaa luokkaa. Niin paljon emme olleet tilaviin asuntoihin tottuneina valmiita tinkimään, että keskustan pienet 40-50 neliön kämpät olisivat houkutelleet. Tämä nykyinen kotimme on 75 neliön kokoinen, joka on ihan käypänen 3 henkilölle. Kodissamme mahtuu nukkumaan (meidän lisäksi) helposti kahdeksankin henkilöä.

Toinen makkari oli ensin miehen työhuone, mutta lapsen astuessa kuvioihin hänelle alettiin tehdä siitä pikku hiljaa omaa huonetta. Tyttö muuttikin sinne kokonaan ollessaan noin 10 kk:n ikäinen. Se tarkoitti sitä, että työpiste täytyi siirtää meidän makkariin. Minua hieman ahdisti ajatus etukäteen, koska inhoan täyteen ahdettuja nurkkia ja etenkin makkarissa pitäisi olla tilaa hengittää. Mutta tällä hetkellä tuo rakas huone toimii miehen työjuttujen lisäksi sulavasti myös kirjastona ja kuivaushuoneena - kylppärissämme kun pyykit eivät kuivu kovinkaan nopeasti. Aikaisemmin kuivatus tapahtui työhuoneessa, mutta lapsen muutettua sinne oli keksittävä toinen ratkaisu.

Yksi rentouttavimmista jutuista on maata sängyllä ja
katsella kirjahyllyä. Lukemistakin voi toki kokeilla.
Hyllyjen alla olevat kenkäkaapit on hankittu käsipyyhkeitä varten.

Näkymä ikkunaseinälle. Nurkassa on miehen papan vanhat
mäkihyppysukset, jotka ovat meillä oikea aarre.

Työpiste tehtiin suunnilleen samanlaiseksi kuin entisessä työhuoneessa, hieman sirommaksi vaan. Entinen pöytä-hyllykokonaisuus sai jäädä sinne lasta varten. Elfan kiskot eivä aluksi oikein napanneet minua, mutta kun mies teki niistä kirjahyllyn, lämpenin niille heti. Nyt niitä on käytetty tavalla tai toisella kaikissa huoneissa eteistä ja olkkaria lukuunottamatta.

Törmäsin kerran Ikeassa kuljeskellessani näihin kuivaustelineisiin. Sitten piti vielä keksiä niille paikka ja ainoaksi järkeväksi ratkaisuksi osoittautui makkarin oven tausta. Ylimpään säätökohtaankin laitettuna telineet jättävät sen verran tilaa, että ovesta voi kulkea helposti. Useimmiten niitä pidetään kuitenkin vähän alempana, jolloin liikkumatilaa jää luonnollisesti vielä enemmän. Tämä oven taakse -ratkaisu on kätevä myös siksi, että jos pyykit eivät ole ihan kuivat kun ihmisiä tulee kylään, telineet vaan alas ja ovi täysin auki, jolloin koko juttu on piilossa. Oven taakse on laitettu huopapalaset kolhujen estämiseksi.

smoothie jessen kunniaksi

Sain tänä aamuna terveellisyyspuuskan ja käytin hyödyksi melkein huonoksi menneet banaanit valmistaen niistä smoothien. Ylikypsiksi menneet banskut olivat niin makeita, ettei sokeria kaivattu kyllä yhtään. Puristin sekaan vielä yhden appelsiinin, joka sekään ei ollut enää maailman pirteimmässä kunnossa. Monimutkaisen juoman valmistaminen suunnitelmani mukaan tuntui melkoiselta haasteelta, mutta lähdin rohkeasti liikkeelle. Näin se meni:

Jeesuksen ylösnousemussmoothie

3 banaania
1 appelsiini tai enemmän jos olet rohkealla tuulella
Muutama kauhaisu Turkkilaista jogurttia (tai jos vatsasi ei kestä maitotuotteita, soijajogurtti toimii myös)

Pilko banaanit ja heitä blenderiin. Kaada sekaan appelsiinin mehu. Sekoita. Juo.

Huh, onnistuin!


leipä

Olen allerginen kaikenlaisten (onneksi en sentään kaikkien) ruoka-aineiden käsittelylle. Käteni leimahtavat sekunnissa "tuleen" ja kutittaa aivan älyttömästi jos vähänkin käsittelen vaikka raakaa perunaa. Sen takia leipomishommatkaan eivät ole kamalasti kiinnostaneet kun pelkkä jauhojen pölinäkin saa aikaan kovan kutinan ja ihottumaa. Viime vuonna sitten sain päähäni, että haluan olla tuoreen leivän tuoksuinen äiti ja halusin opetella tuon jalon taidon. Päätin turvautua kumihanskoihin, mikä sekään vaihtoehto ei ole aiemmin innostanut, koska kumihanskoissa hikoaminen ärsyttää ihoa myös. Talkkia sisältävät hanskat toimivat kuitenkin yllättävän hyvin.

Äiti kertoi ystävänsä leipovan tosi hyvää kauraleipää, joten pyysin häneltä "takuuvarmaa ohjetta, jolla tottumaton leipoja saisi onnistumaan."

Helppo kauraleipä

1/2 l vettä, maitoa tei vesi-maitoseosta
1/2 pakettia hiivaa
1,5 tl suolaa
4 dl kaurahiutaleita
vehnäjauhoja
1/2 dl öljyä

Sekoita hiiva hyvin kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää suola ja kaurahiutaleet. Anna hiutaleiden turvota liinan alla.

Lisää 2 dl vehnäjauhoja, sekoita ja lisää öljy. Lisää vehnäjauho vähitellen noin desi kerrallaan niin kauan, että taikina alkaa irrota käsistä ja kulhon reunoista. Jätä taikina mieluummin löysähköksi ja lisää jauhoja alustusvaiheessa. Peitä liinalla ja anna kohota (noin puoli tuntia).

Kaada taikina hyvin jauhotulle pöydälle. Lisäile jauhoja, niin että saat helposti työstettävän taikinan. Jaa kolmeen osaan. Nyt on hyvä vaihe vaivata ilmat pois.

Tee kolme soikeaa, litteää leipää ja laitettuasi ne pellille uunipaperin päälle, pistele haarukalla ilmareikiä. Anna leipien nousta ja paista 200 asteessa uunin alaosassa n. 25-30 minuuttia eli kauniin vaaleanruskeiksi. Voit varmistaa kypsyyden koputtelemalla rystysellä leivän pohjaa. Kun kuuluu onttoa kopinaa, leipä on kypsää.


Teen taikinasta nykyään vain kaksi leipää. Kerran olen leiponut koko taikinan yhdeksi leiväksi tehdessäni ystävillemme tuparilahjaa. Se oli ehkä parhaiten onnistunut leipäni. On tällä hetkellä melkein sääntö, että vain joka toinen leipä onnistuu. Teen usein erilaisia variaatioita: laitan sekaan vaikka erilaisia siemeniä. Kuvassa olevassa leivässä on auringonkukan- ja seesaminsiemeniä.
Olen tykännyt käyttää vaivaamisvaiheessa spelttijauhoja, jotka tuovat leipään mukavaa rouheutta. Jos sitä laittaa koko leipään, kuohkeus jää toiveajatteluksi. Ennen uuniin laittamista olen suihkuttanut leipien pinnalle vielä vettä, mikä antaa kuoreen kivan rapeuden.

Laitoin kerran sekaan hunajaa, mutta koska en tiennyt yhtään paljon sitä kannattaa laittaa (enkä jaksanut alkaa ottaa selvää), tein varman päälle, eikä se sitten yhtään siellä maistunutkaan. Seuraavaksi suunnitelmissani olisi kokeilla sipulin ja vaikka basilikan sekaan laittamista. Onhan noihin ohjeita, mutta olen yleensä sellainen fiilispohjalta tekijä näiden ruoka- ja käsityöjuttujen kanssa. Teen ensin ja sitten vasta alan miettiä ohjeita jos ei onnistu. Näin teen kaikkien uusien laitteidenkin kanssa. Ei välttämättä kaikkein viisainta, mutta olen iloinen, että edes tällaisissa asoissa osaan ottaa rennosti kun yleensä olen liian säntillinen suorittaja.

torstai 5. huhtikuuta 2012

pääsiäinen tukholmassa

Lähdemme huomenna Tukholmaan. Mukaan lähtevät mieheni kaksi veljeä perheineen – meitä on yhteensä 11. Tätä reissua on odotettu!

Hyvää pääsiäistä itse kullekin!

Tästä munasta kuoriutui kirahvi. Se vilkutti ja lähti maailmalle.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

pac-man

Minulla on melkein aina kaulassa joku pitkä koru. Sen on oltava tietyn pituinen ja siinä on oltava joku juttu, joka säväyttää minut. Korukokoelmasta nousee tietenkin aina esiin selkeät lempparit ja viime kuukausina ehdottomasti eniten käyttämäni koru on ollut mm. Antti Asplundin risti.

Koruissani saa olla jonkin verran kokoa, ettei ole ihan rimpula. Minä kun olen itsekin pyöreäkulmainen nainen, joten en halua että koru hukkuu olemukseeni. Eräs vakiobutiikeistani on Limbo, jossa koruja tehdään milloin mistäkin hauskasta ideasta. Törmäsin siellä maanantaina tähän hauskaan 80-luvun klassikkopelistä tuttuun Pac-Man-hahmoon samalla kun menin sovittamaan erästä tilaamaani mekkoa. Koru päätyi kassiin mekon kanssa.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

pipo

Kaksi ystävääni ovat saaneet hiljattaen perheenlisäystä ja päätin tehdä vauvoille (joista toinen on kylläkin jo puolivuotias) pipot. Aloittelijan taidoillani tein loppiaisena tyttärelleni karkkimallisen pipon ja se oli niin helppo, nopea ja kivan näköinen, että päätin tehdä ystävieni vauvoille pipot samalla sabluunalla. Valitsin langaksi ihanan pehmeää alpakan villaa.

Pipo tehdään yksinkertaisesti niin, että luodaan niin monta silmukkaa kun halutaan pipon korkeudeksi. Sitten kudotaan aina oikea -kuviolla niin kauan kun päänympärysmitta on valmis. (Toki sen voi tehdä myös vaakaan, jolloin silmukoiden määrä lasketaan pään ympäryksen mukaan.) Kutomus omellaan sitten yhteen ja laitetaan suppuun nyörillä. Fiilistä voi vaihdella vuodenajan mukaan ja tietenkin langalla ja nauhan laadulla: esimerkiksi tytölle voi sopia myös ihanan pehmeä ja hentoinen lanka silkkinauhan kanssa.

Tyttäreni sai ensimmäisen karkkipipon, joka on tehty
enemmän sukkalankana käytetystä Isoveljestä.

Alpakkavillainen pipo ystäväni vauvalle.

pantone yellow

Olen työni puolesta tekemisissä koko ajan PMS-värien kanssa, joten kun eteeni osui viime syksynä Pantone Yellow-puhelimen kuoret, hirnuin hetken yksikseni tätä hienoa huumoria ja suuntasin tuotteen kera kassalle. Pukeudun melkein aina mustaan tai mustavalkoiseen ja keltainen sopii mielestäni siihen yhdistelmään vielä paremmin kuin punainen, joten halusin sitten saman sävyisen kaulahuivinkin. Metsästin jonkin aikaa oikean sävyistä lankaa, joka oli yllättävän hankalaa siitä huolimatta, että tänä keväänä kirkkaat väri ovat pinnalla. Kaikki löytämäni keltaiset olivat liian oranssiin vivahtavia. Olen vielä laadun kanssa aika kranttu ja haluan, että se on joko kokonaan tai ainakin suurimmaksi osaksi oikeaa luonnon matskua.

Ei olisi taaskaanu pitänyt mennä merta edemmäs kalaan, koska oikean värinen lanka löytyi aivan työpaikkani vierestä. Laatukin on 100 % puuvillaa, mutta paksuudessa ei ollut hurraamista, joten jouduin tekemään kaksinkertaisella langalla. Olen koko kutomistouhussa oikea kunnon keltanokka, mutta yllättävän hyvin se sujui. Sain kolminkerroin kieputettavan huivin tänään valmiiksi.

Puuvillalangalla kutominen (joojoo, se on oikeasti neulomista) on yllättävän vaikeaa kun vertaa villaan, joka antaa paremmin epätasaisuudet anteeksi.


Inspiraation lähde.

maailman helpoin kanapiirakka

Olimme lapsen kanssa pari päivää talvilomalla samaan aikaan kun mies lähti Rukalle työporukan kanssa. Menimme lapsuuden kotiini odottamaan Roomasta palaavia vanhempiani. Oletin, että he ovat nälkäisiä kun yöllä saapuivat lentokentältä, joten tein heille valmiiksi kanapiirakan ohjeella, jonka sain alunperin mieheni veljen vaimolta.

maailman helpoin kanapiirakka

Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
150 g voita
1/2 tl suolaa
0,5 dl vettä

Täyte:
Broilerin fileepihvejä se normaalin kokoinen pakkaus, olikohan se 400 g
(marinoitu tai naturell, päätä itse)
Iso sipuli
1 prk Crème Bonjour Cuisine (makuna esim. valkosipuli ja yrtit)
1 prk kermaviiliä
Emmental-juustoraastetta

Voitele piirakkavuoka. Sekoita jauhot ja suola (oho, sehän rimmasi!) Lisää joukkoon pieniksi paloiksi pilkottu voi ja puristele sekaisin jauhojen kanssa. Lopuksi kaada mukaan vesi ja sekoita tasaiseksi. Painele takina piirakkavuokaan ja laita 200 asteiseen uuniin itsekseen paistumaan noin 5-10 minuutiksi.

Pilko sipuli ja kanafileet oman makusi mukaisiksi paloiksi (tykkään käyttää siis vain fileitä, koska valmissuikaleet ovat huonompilaatuista tavaraa). Kuullota sipuli ja lisää joukkoon kanat. Paista kypsiksi. Jos käytät naturell -kanaa, mausta suolalla ja pippurilla ja millä ikinä itse haluat. Jos taas haluat vielä nopeamman piirakan, käytä marinoituja fileitä, jolloin muita mausteita ei tarvita.

Kun kanat ovat kypsiä, levitä ne ja sipulit pohjaan (jonka olet toivottavasti muistanut ottaa ajoissa esikypsymästä). Sekoita Crème Bonjour Cuisine ja kermaviili sekaisin ja levitä mössö sitten piirakan päälle. Lopuksi ripottele päälle juustoraastetta sellaisella rennolla ranneliikkeellä mihin yleensä olet tottunut. Heitä 200 asteiseen uuniin ja paista n. 15 minuuttia (en yleensä koskaan katso kelloa, mutta tämä on arvio). Näet kyllä, koska se on valmista: juusto on ihanasti sulanut ja vähän ruskistunut pinnalta.