"Kyl ruoka on sit hyvää." tokaisit Tiutisen talon keittiössä maittavien voileipien kanssa, kun muut olivat jo ajat sitten liuenneet iltapalapöydästä telkkarin ääreen. Aloimme hokea sitä vuorotellen ja nauroimme. Meillä ei ollut kiire, sinulla ja minulla. Muistan tosi hyvin keittiön tuoksun, kun leikkasit Reittisen sekaleivästä siivuja ja otit jääkaapista esiin "sualamakkaran" ja siinä tietyssä kuvussa olevan juuston. Seurassasi oli aina luontevaa ja juttu luisti. Välillä olimme vain miellyttävässä hiljaisuudessa. Puuhastelit koko ajan jotain. Et ollut paikallaan istuvaa tyyppiä – paitsi silloin, kun katsoit jotakin lempiohjelmaasi käsityön lomassa, nautit iltapäiväkahveista tai ruoasta. Olit suvussamme kuuluisa siitä, että ruokia pois laittaessasi kaapaisit kastikkeen loput suuhusi isolla kauhalla niin että itseäsikin nauratti.
Olit mummi, joka laittoi meille rajat lempeän jämäkästi ja sanoit asioita suoraan. Et kehitellyt erikseen ohjelmaa, vaan pidit meidät luontevasti mukana askareissa tai annoit keksiä itse tekemistä. Olemuksesi tuntui aina niin mukavan kotoisalta ja turvalliselta. Kesäisin kävimme sinun ja Muhan kanssa veneretkillä saaristossa ja Kotkan torilla, kyläilimme välillä sukulaisten luona ja sitten vain oleilimme kotosalla.
Kävimme kahdestaan pesemässä mattoja: latasimme pienen keltaisen Jollan täyteen ja soudimme läheiselle mattolaiturille. Kehuit pesutaitojani hyviksi ja sain siitä lisäpuhtia.
Olit paikalla kun opin uimaan Santaniemessä.
Vielä tänäkin päivänä mansikan maku ja helteisenä päivänä nenään kantautuva kahvin tuoksu tuovat mieleeni sinut. Kuulen edelleen korvissani pientä vinoilua siitä, miten en mielestäsi "ymmärrä hyvän päälle" kun en ole niin kovasti makeiden leivosten ja piirakoiden perään.
Syksyisin kävimme joskus marjassa ja sienessä. Talvisin hiihdimme jäällä ja pysähdyimme syömään eväitä auringonpaisteessa. Eräänä uutena vuotena katselimme yläkerran ikkunassa Haminan yllä näkyviä ilotulituksia ja kävimme rannassa sytyttämässä muutaman tähtisadetikun. Tulit aina antamaan hyvänyön suukon ihanalta yövoiteelta tuoksuen ja teit minusta toukan toppaamalla peiton reunat vartaloni alle.
Työskentelit Punaisen Ristin kautta sairaalan kanttiinissa. Toisinaan pääsin sinne mukaan ja sain auttaa inventaarion tekemisessä. Todellisuudessa minusta ei varmasti ollut yhtään apua, koska keskityin taivastelemaan mahtavaa karkkimäärää ja ihmettelemään, että miten niin myyjä ei saa syödä sieltä ilmaiseksi mitä huvittaa. Kun sairaalan henkilökuntaa tuli ostoksille, seurasin työskentelyäsi. Olit kaikille niin lempeä.
Rakastin kuunnella kun muistelit vanhoja. Katselin kuvia ja kyselin. Ihailin sinun ja Muhan matkakuvia ja ihmettelin kerta toisensa jälkeen valokuvaa, jossa olette tapaamassa Ruotsin kuningasparia. Vielä pari vuotta sitten oli hauska kysellä ensimmäisistä treffeistänne. Se muisto hymyilytti teitä molempia, sillä elokuvan jälkeen "se odotti että pussaan, mutta en vielä pussannutkaan" Muha kertoi.
Toisinaan me lapsenlapset saimme kaivella komeroasi, sonnustautua vähemmälle käytölle jääneisiin vaatteisiisi ja leikkiä Hienoa Rouvaa. Olit aina tyylikäs, joten kaappisi oli pienelle tytölle oikea aarreaitta. Kävin usein salaa ihastelemassa makuuhuoneen lipaston päällä olevaa korurasiaasi.
Katselin, miten ehostauduit rullaamalla tottuneesti papiliotteja hiuksiisi ja harjasit ripsiisi kakkumaskaraa rappusten alla olevassa vessassa, jonka ovessa luki "ovi jota etsit". Tuoksuit aina hyvältä ja raikkaalta. Kokeilin salaa myös kynsilakkojasi vain siksi, jotta pääsisin käyttämään vessasta löytämääni kynsilakanpoistoainetta: sormi kastettiin purkissa olevaan sieneen ja hetken päästä lakka olikin jo poissa. Kun nuo sienet taas joitakin vuosia sitten yleistyivät kaupoissa, tulit heti mieleeni.
Kun muutimme pääkaupunkiseudulle, näimme harvemmin kuin yleensä, mutta jatkoin yhteydenpitoa puhelimen, korttien, kirjeiden ja kuvien välityksellä. Rakastit lukemista, joten lähettelin sinulle välillä kirjoja, joista arvelin sinun pitävän. Sitten huomasimme molemmat olevamme Virpi Hämeen-Anttila -faneja ja keskustelimme hänen tuotannostaan ihan viimeiseen asti. Tykästyit jossain vaiheessa myös Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoihin ja odotin aina pääseväni kertomaan sinulle, milloin seuraava osa ilmestyy.
Tunnen edelleen muksaukset, joita saatoit kumauttaa käsivarteeni hymyn kera. Sinulla oli hyvä huumori. Jopa viimeisinä, hieman vaisumpina vuosinasi sarkasmi nosti edelleen päätään aina ajoittain ja iloitsin, kun sait jostain oikein hyvät, vedet silmiin nostattavat naurut.
Rakastit lapsia, kukkia ja luontoa, hyvää ruokaa, musiikkia ja merta, jonka äärellä tunsit voivasi hengittää paremmin. Ajattelit aina muiden parasta.
Olemme onnekkaita, että meillä oli sinut niin pitkään. Ajattelin, että siinähän sinä aina olet, peruskalliona. Jossain vaiheessa eteen tuli hetki, jolloin ajan kulku oli hyväksyttävä. Kun muutimme takaisin Korialle, näimme taas vähän useammin. Ajattelin kerran sinua halatessa, että vaikka moni asia on muuttunut, tämä tietty otteesi pysyy. Ja se, että tykkäsimme edelleen puhua puhelimessa lasten kasvatuksesta, kirjasta, jonka molemmat olemme lukeneet, kukasta joka juuri nyt kukkii pöydälläsi mahtavasti, arkikuulumisista ja siitä, miten ihanaa on pitää paikat siistinä ja tuulettaa koti raikkaaksi. Olimme niin monesta asiasta samaa mieltä, me kaksi kaurista. Äiti sanoo joskus, että jotkut käsieni otteet ovat kuin sinulla ja minusta se on ihanasti sanottu.
Ehdit nähdä pitkälle tätä kaunista kesää ja sitten se otti sinut syliinsä ja lähetti matkaan.
Nyt opettelen ymmärtämään, ettei sinua enää ole. Välillä ajattelen jotain juttua, jonka haluan kertoa sinulle tai että olisiko tuo pusero sellainen, josta nyt pitäisit – ja sitten taas muistan. Olen katsellut kuvakappauksena talteen ottamaani puhelutietoa viimeiseksi jääneestä keskustelustamme. Se kesti neljä minuuttia ja voin edelleen kuulla korvissani vahvalla kotkalaismurteella lausutun "kerro Villelle ja Mannalle terveisiä."
Huomenna sanomme sinulle haikeat hyvästit.
Ikävöin sinua jo hirvittävästi, mutta ajattelen, että kuulemme toisemme edelleen.
Kiitos ihanista yhteisistä vuosista, rakas Mummi.
Lepää rauhassa.
♡
Daisy Tellervo
1931–2018
Mummi ja minä 80-luvulla.
Mattopyykillä Tiutisessa 90-luvun taitteessa.
Mummi ja minä 80-luvulla.
Mattopyykillä Tiutisessa 90-luvun taitteessa.
Äitin synttäreillä 2001.
Mummi ja lapsenlapsenlapsi Manna.
Kevätpäivää viettämässä 2017.
Meren ihailua Santalahdessa kesällä 2018.
