3-vuotis neuvolassa

Havaitsin aikaa varatessa, että uusi neuvolamme sijaitsee vain noin parinsadan metrin päästä uudesta kodistamme (muuten kuinka kauan voi sanoa uusi koti? :) ja meiltä näkee tuon talon oikein hyvin. 

Puheluun vastannut nainen oli tosi mukava ja kyseli, miten olemme täällä viihtyneet ja jutusteli leppoisasti kaikenlaista. Omastakin "tädistämme" pidin heti ensi hetkestä lähtien. Hän on arviolta 45-vuotias, aidosti aurinkoinen nainen, joka tuli heti juttelemaan suoraan lapselle odotushuoneessa. Tuntui mukavalta, että hän huomioi tytön ensin kun useat puhuvat enemmän vanhemmille. 

Vastaanotolla tehtiin vaikka mitä ja minulla oli vähintäänkin yhtä mukavaa kuin lapsella. 

Iän kasvaessa tehtävät ilmeisesti lisääntyvät, koska nyt niitä oli jo aika liuta. Kolmivuotiaalle tehdään mm. erilaisia kuvan- ja värintunnistustehtäviä sekä kuullunymmärtämiskokeita. Lisäksi testataan, miten hyvin lapsi omaksuu ohjeet ja pystyy toimimaan niiden mukaisesti. Näkö tutkittiin nyt ensimmäisen kerran. Terkkarilla oli pieni taulu, jossa oli erilaisia kuvioita ja ennen kokeen aloittamista nimettiin lapsen kanssa kaikki kuviot, miksi hän niitä haluaa sanoa (neliö oli ikkuna jne). Pientä huvituksen sekaista hämmennystä aiheutti vuorollaan kummallekin silmälle laitettava merirosvolappu, mutta sitten se olikin aika hauska juttu.

Tasapainoa testattiin erilaisilla hyppäämis-, varpailla kävely-, linjakävely- sekä yhdellä jalalla seisomistehtävien avulla. Manna on aina ollut tosi innokas ja ketterä liikkuja, joten nämä tehtävät olivat mieluisia ja helppoja.

Kaikki sujui tosi hyvin ja Manna teki kaiken mitä pyydettiin. Ainut, mitä lapsi ei tunnistanut oli kantapää (kun häneltä kyseltiin kuvasta erilaisia ruumiinosia), mutta kuulemma useimmat 3-vuotiaat eivät vielä tunnista sitä. Yksi koominen juttu oli nukkeen liittyvä tehtävä: "Manna, käy hakemassa vauvanukke pöydältä ja vie se nukkumaan." Manna kävi hakemassa nuken pöydältä, heitti sen metrin päästä sänkyyn ja asteli rauhallisesti takaisin tuolilleen. Meinasin purskahtaa nauruun, mutta sain järjestettyä naamani peruslukemille kysyen, että etkö meinaa peitellä vauvaa ollenkaan? "En." kuului ytimekäs vastaus. Terkkari varmaan merkkasi muistiinpanoihinsa jotain "hoivavietin puute" -juttuja.

Lapsi sai kehuja hyvästä motoriikasta, sekä laajasta sanavarastosta. Minä sain kehuja selkeistä rajoista, johdonmukaisuudesta ja siitä, että lapsen kanssa on selvästi vietetty aikaa. Jee!

Tehtävien jälkeen kävimme läpi muutamia asioita ja juttelimme yleisesti 3-vuotiaan asioista. Lapsi sai sillä välin tehdä palapelejä ja käydä järjestelemässä jääkaappimagneetit uudestaan.

Pittuutta on kertynyt vuodessa 7 cm, eli Manna on nyt 97 cm:n pituinen pötkäle. Kuulemma tässä vaiheessa kun mitataan lapsi ensimmäistä kertaa seisoma-asennossa, lukemissa tapahtuu pieni notkahdus, koska lapsi ei ole aina ihan yhtä suorassa kuin makuuasentomittauksessa. Mannan paino kehittyy tasaisesti omalla käyrällään ja on nyt 17 kg, eli painoa on tullut vuodessa 2,2 kiloa. Terkkari varoitteli hienotunteisesti kesäajasta, että usein tämän ikäisillä lapsilla painoa saattaa tulla helposti lisää kun juodaan janoon kaikenlaista "herkkujuomaa". Sanoin, että Mannalla on aika tiukat säännöt, eli hänellä on kerran viikossa herkkupäivä, johon sisältyy myös pillimehu. Muutoin janojuomana on vesi ja ruoan kanssa maito. Yllättäen terkkari huokaisi, että ihanan selkeää, koska tämän päivän vanhemmilla rajat ovat lasten kanssa niin olemattomat, ettei siitä meinaa tulla mitään. Pienen lapsen äidin sydäntä lämmitti tämäkin kehu erittäin paljon, koska todella kiinnitän huomiota johdonmukaisuuteen. Äitiydestä saa enemmän sellaista palautetta, mitä ei pitäisi tehdä. Paljon sitä harvemmin ihminen tulee sanomaan ääneen että sinä teet tuon asian tosi kivasti ja hyvin, vaikka niin ajattelisikin.

Kummitäti tilasi lapselle joululahjaksi Nalle Puh -lehden. Siitä on tullut niin mieluisa juttu, että kun postilaatikkoon ilmestyy uusi numero, sitä on päästävä lukemaan niin pian, ettei vaatteitakaan malta riisua.

katso minua

Kun aikuinen itkee, hän usein häpeilee sitä. En tiedä, miksi itku tuntuu nololta. 

Itse en ole itkenyt monen ystävänkään nähden. Perhe toki näkee minun pillittävän useastikin, 

etenkin silloin kun olen vihainen tai tarpeeksi turhautunut.

Kun lapsi istui eilen sylissäni sydäntäsärkevästi itkien, pyysin häntä katsomaan minua silmiin. Hetkeäkään epäröimättä hän kohottautui ylös ja katsoi minua silmiin – ja jatkoi itkemistä. Hän katsoi minua vilpitön ja avoin ilme kasvoillaan. Pyyhin kyyneleitä pois ja puhuin. Hän jatkoi lohdutonta nyyhkimistään, mutta kuunteli minua keskittyneesti. Näin tapahtuu aina.

Kun minä itken, en haluaisi että kukaan katsoo minua. 

En pysty ajattelemaan silloin hetkeen järkevästi, olen niin syvällä itkun kuoressa. 

Ihailen tuota lapsen avoimuutta ja häpeilemättömyyttä itkuaan kohtaan. 

Missä vaiheessa se muuttuu? 

Miksei tuo ominaisuus vaan voisi säilyä aikuisikään saakka?

kirje tyttärelle

Kultaseni,

Minulla on ollut tapana kirjoitella sinulle kirjeitä. Ensimmäisen vuotesi aikana kirjoittelin tiheämmin, mutta nyt vuoden välein. Täytit pari viikkoa sitten kolme. Nyt ymmärrän hyvin, miksi niin monessa paikassa alaikäraja on 3 vuotta, koska eron todella huomaa. 

Puhut hirveästi. Olet oikea papupata ja siinä lienet tullut minuun, vaikka ei isikään hiljaisimmasta päästä ole. Sinulla on myös mielettömän hyvä muisti. Rakastat musiikkia ja tanssimista yli kaiken. Tanssisit aina vaan. Alat jammailla pienenkin musiikkipätkän aikana, etkä välitä, ollaanko keskellä ruokakauppaa tai missä vaan. Olet alkanut laulaa aina vaan enemmän ja sitä on hauska kuunnella.

Olet visuaalinen lapsi. Kiinnität heti huomiota toisten uusiin vaatteisiin, kampauksiin, koruihin, meikkeihin, rakennuksiin, kuviin tai mihin vaan. Tiedät, minkälaiset autot lähipiirimme ihmisillä on. Sinulta ei jää huomaamatta pieninkään yksityiskohta. 

Olet aikamoinen menomimmi. Liikkumisesi on ketterää ja nopeaa ja alat tosi nopeasti vauhtileikkeihin ihan vieraidenkin lasten kanssa. Et säiky pienestä ja olet tosi reipas ja sisukas. Niin sisukas, että joskus se menee melkein liiallisuuksiin. Olet oikea mestarijankuttaja! :)

Olet ollut viimeisen vuoden ajan aika uhmakas. Pari viimeistä kuukautta ovat kuitenkin olleet leppoisampia, kunnes nyt täytit kolme ja uhmakkuus yltyi taas. Olet oikea aurinkolapsi, mutta samalla lentää kyllä myös tulta ja tappuraa. Aikamoinen Pikku Myy olet temperamentteinesi. Ihanin puolesi on se, että hymyilet ihan hirveän paljon ja sinulla on hauska huumorintaju. Niiden ansiosta kipinöintisi tuntuu vähän helpommalta. Olet tosi lyhytvihaista sorttia, ihan niinkuin minä ja isikin. Yrität aika ovelasti saada tahtoasi läpi ja yrität käytää kaikki keinot saavuttaaksesi haluamasi. Minusta sinun luonteesi on mahtava, vaikka ei myöskään helpoimmasta päästä.

Sinun idoleitasi tällä hetkellä ovat ehdottomasti serkkutytöt, joista puhut todella paljon. Muistakin serkuista, isovanhemmista ja kummeista puhutaan paljon myös.

Sinut saa innostumaan tosi helposti melkein kaikesta. Olet valmis seuraksi mihin tahansa askareeseen tai menoon. Olet omatoiminen ja tiedät kotimme tavaroiden paikat paremmin kuin isi. Teet jo paljon asioita itse. Tekisit varmasti kaiken, jos vain antaisimme. Jotkut asiat ovat kuitenkin vielä liian vaarallisia sinulle, mutta sitä sinä et aina suostu hyväksymään.

Ruoan suhteen olet aika valikoiva. Nirsoilusi alkoi suunnilleen silloin kun täytit kaksi, vaikka sitä ennen söit melkein mitä vaan. Mutta mummilla tuntuu olevan sinuun jonkinlainen taikakosketus, koska hänen seurassaan sinä yleensä suostut maistamaan ruokia paljon monipuolisemmin. Lempiherkkujasi ovat spagetti bolognese, lihapullat, kaikenlaiset makkararuoat, peruna, kurkku, avokado, omena, tumma leipä ja soijajogurtti. Kerran viikossa sinulla on herkkupäivä, jolloin saat pillimehun ja vaihtelevasti vaikkapa muutaman sukulakun, muumitikkarin tai vaikkapa muumikeksejä.

Vaippoja et ole käyttänyt enää ollenkaan viime joulun jälkeen. Se jäi pois heti kun lopetit kakan pidättelemisen, minkä vuoksi vaipattomuuteen tuli muutaman kuukauden pieni takapakki. Sinua ei tarvitse patistaa vessaan, vaan joko menet sinne itse tai ilmoitat reippasti ja hyvissä ajoin että pissattaa. Olemme oppineet luottamaan siihen, että todella tarkoitat sitä ettei vessan tarvitse juuri nyt mennä.

Tällä hetkellä sinä kiinnität paljon huomiota mitä kaikkea "iso tyttö" tekee ja mitkä jutut ovat "vauvojen juttuja." Sinua kiinnostaa myöskin kovasti tytön ja pojan ominaisuudet, mistä vauvat tulevat ja miten he kasvavat äitien vatsoissa. Katselet tosi mielelläsi omia vauvakuviasi. 

Tykkäät leikkiä kaikkein mieluiten eläinhahmoillasi, Legoilla, junaradalla ja isolla rekka-autolla. Majojen rakentaminen on sinusta ihan huppuhauskaa ja meillä onkin usein olkkarissa jonkinlainen viritelmä, jonka sisällä tykkäät istua leikkimässä. Pidät myös kovasti piirtämisestä ja askartelusta. Saksiakin käytät jo aika hyvin. Ulkoiluun olet valmis aina.

Pidät siitä että saat hellyyttä ja tykkäät sitä myös antaa, mutta toisaalta olet usein niin menossa, ettet paljon malta sylissä istua. Onneksi rauhallisempina hetkinäsi sitäkin vielä tapahtuu. Iltaisin sinulle luetaan satu ja sitten ollaan vielä hetki vieressäsi kun valot sammutetaan. Pidät Tatusta ja Patusta, Muumeista, Herra Hakkaraisesta, Barbapapoista ja Pupesta. Sinäkin haluat nykyään lukea iltasadun meille. Olet aina ollut hyvä nukkumaan ja nytkin nukut yöt omassa sängyssä, mutta joskus saatat tulla äidin ja isin väliin. 

Tulipa pitkä kirje. Juttua riittäisi aina vaan, mutta tässä oli varmasti tärkeimmät.

Rakas tyttöni, paljon onnea kolmannesta synttäripäivästäsi! Hauskaa nähdä, mitä kaikenlaista tulet oppimaan seuraavan vuoden aikana.

meillä on tyttö

Tällä hetkellä puhutaan paljon kasvatuksesta, jossa sukupuolta ei haluta korostaa. Toiset menevät asiassa pitemmälle, toiset noudattavat "mallia" löyhemmin. En mene yksityiskohtiin nyt tarkemmin, koska asia on sen verran tapetilla, että kertaus ei liene tarpeen. 

Tytöllä ja pojalla on jo biologisesti niin paljon eroja, että olen vahvasti sitä mieltä, ettei kaikkia käyttäytymis- tai ajatusmalleja saada pelkästään opitun kautta. En näe syytä, miksi lapsen sukupuolta ei saisi korostaa, vaikka ymmärrän toki tuon kasvatusmallin pointin. Siinä on ihan hyviäkin puolia, mutta minulle tytöt saavat kuitenkin edelleen olla tyttöjä ja pojat poikia. 

Olen huomannut sellaista, että moni vanhempi joka haluaa enemmän noudattaa vaikkapa ulkoisesti neutraalia linjaa, itse asiassa valitsee lapselleen usein juuri vastakkaiselle sukupuolelle luokiteltuja vaatteita. Ollaan huolissaan siitä, onko tyttöä puettu liian tyttömäisesti tai poikaa poikamaisesti. Olen myös huomannut, että tämä asia on enemmän kaupunkilaisten juttu.

Minusta on mukavaa kun lapseni näyttää tytöltä, eikä meillä todellakaan vältellä lapsen vaatteissa pinkkiä. Kuitenkaan lapsemme ei tunne käsitettä tytön tai pojan vaate, lelu tai tekemiset, koska meillä niistä asioista ei yksinkertaisesti juurikan puhuta, mutta sitä ei tehdä myöskään kovin tietoisesti. Tärkeintä meille on se, että hän saa tehdä valintannat kiinnostuksensa mukaan. En ala huokailemaan tuskastuneesti sitä, jos tyttö haluaa leikkiä prinsessaa, enkä liioin johdattele häntä valitsemaan mieluummin nukkea kuin hämähäkkimiestä. Hän leikkiikin ihan yhtä luontevasti rekka-autolla kuin nukellakin, pukeutuu prinsessamekkoon tai autopaitaan. Synttäriksi hän odotti innokkaasti "korttia, jossa on auto." Hän nauraa röhöttää pieraistuaan ja vauvan nähtyään korottaa äänensä tyttömäiseen falsettiin ja piipittää ihaillen "katso, pieni vauvaaaa!" Hän huudahtaa ihastuksissaan jokaisesta näkemästään traktorista ja haluaa ehdottomasti huulikiillettä kun minä laitan sitä itselleni. 

Valinnan vapaus on minulle se tärkein pointti, mutta sen enempää sukupuolen neutralisoimiseen en näe mitään syytä.

  

mun juuret, ne ovat täällä

Minusta on sääli kun moni tuntee omaa synnyinseutuaan kohtaan jonkinlaista angstia, etenkin jos kyseessä on pieni paikka. Tai ei ehkä angstia, vaan vastenmielisyyttä. Äh, sekin on ehkä liian voimakas sana. No kuitenkin, pointti tuli selväksi. Kotipaikasta puhutaan ehkä vähän halveksivaan sävyyn ja naureskellaan sille hieman ylimielisesti. Ihmetellään, miten ihmiset voivat siellä umpiossa asua, eikä voida kuvitellakaan enää asuvansa siellä. Inho on toki luonnollista silloin jos paikkaan liittyy vaikka jotain kipeitä muistoja, mutta muuten se on minusta jännä juttu. Jotkut ehkä ovat sitten sielultaan niin erilaisia, etteivät sovi paikkakuntansa nahkoihin. Minusta se on harmi, koska se on kuitenkin muokannut meille vahvan pohjan sille, millaisia olemme. 

Olen ylpeä juuristani, enkä haluaisi koskaan lakata puhumasta murrettani. Synnyinseutuni on minulle rakas. En minä muuttanut sieltä pois siksi, että olisin kurkkuani myöten sitä täynnä. Kotiin on aina yhtä ihana palata ja joka kerta on yhtä hauskaa mennä tuttuihin paikkoihin, jotka tuottavat hetkessä nostalgiaryöpyn. On mukavaa kun melkein joka kerta kauppareissulla näkee jonkun tutun. Pidän siitä, että ihmiset tuntevat toisensa. Esimerkiksi äiti saattoi soittaa kirjastoon ja sanoa puhelimeen, että pyydätkö niitä meidän tyttöjä (mainitsematta edes nimiä) tulemaan kotiin syömään. 

Vielä mukavampaa on se, että mies on kotoisin samasta paikasta, 

tuntee samat ihmiset ja on pyörinyt samoissa porukoissa. Jotakuta tällainen tiiviys saattaisi ehkä ahdistaa.

Olen isoissa kaupungeissa kuin kala vedessä. Silti nykyisessä kotipaikassani tulen aina olemaan pikkupaikkakunnan tyttö, mutta synnyinseudulle mennessäni tunnen taas olevani ihan kaupunkilainen, joka palaa ystävälliseen, pehmeään, mutta ihan hivenen vieraantuneeseen syleilyyn. Rakastan asua pääkaupunkiseudulla, mutta voisin hyvin kuvitella palaavani vielä joskus juurilleni.

yksi, kaksi, kolme

Edessä tärkeä tehtävä.
Kuva: Cay Leppälä

Niihän siinä kävi, että lapsi täytti kolme. Siis kolme! Kyllä en usko. 

Vaikka kai se on pakko, koska hänestä on tullut yht' äkkiä niin iso tyttö, joka osaa jo vaikka mitä.

Juhlia vietettiin perinteisesti isovanhempien, kummien ja serkkujen voimin ja siitähän tulee jo aika iso joukko. Ihan kaikki eivät päässeet paikalle, mutta onneksi kuitenkin melkein. Bileet olivat lievästi sanottuna äänekkäät: ensin pikkusen sokeria naamariin ja sitten vähän riehumista ja lopuksi pistettiin pystyyn disco. Lapsi rakastaa musiikkia ja tanssimista niin paljon, että hän on yleensä aina lattialla ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä. Kun tarhassa on tanssituokio, lapsi haluaisi vielä yhden, vielä yhden ja vielä yhden biisin kun muut haluaisivat jo leikkimään. 

Bileet olivat synttärisankarille mieluisat ja olihan siinä kaikki melko varman päälle -ainekset kasassa:
hartaasti odotetut vieraat, herkkuja, musaa ja tanssia. 

Kiitos asianomaisille loistavista juhlista! 

Tunnelmoidaan vielä vähän:

Manna ja serkkutyttö. 

Kuva: Cay Leppälä

Sitten lähtee!

Kuva: Cay Leppälä

Iskän ja kummitädin miehen tärkeät keskustelut.

Kuva: Cay Leppälä

"She's a maniac, maniac on the floor And she's dancing like she's never danced before"

Kuva: Cay Leppälä

Siskoni, lapsen sylikummitäti, vetää kotiseutunsa lapsille hiphop-koulua 

ja nyt hän opettaa yhtä sarjaa meille. 

Kuva: Cay Leppälä.

En ole koskaan ollut synttäritarjoilujen suhteen kovin perinteinen ja nytkin mentiin aika rennolla otteella. Syömiset menivät hyvin kaupaksi ja meiltä lähti aika valkosipulin hajuista porukkaa ulos; sitä oli nimittäin kaikessa muussa paitsi makeissa jutuissa.

Menu

Uuniperunoita

Couscoussalaatti

Pastasalaatti paahdettujen paprikoiden kera

Tzatziki

Grissini-tyyppisiä leipätikkuja (mummi teki)

Jauhelihakierteitä (mummi teki)

Kakkua

Karkkeja

Pipareita

Sipsejä

Laitan myöhemmässä postauksessa ohjeita noista salaateista ja uuniperunoista.

En ole mikään mestarileipuri, mutta mitäpä sitä turhia paineita ottamaan. 

Leipomukset saavatkin näyttää rennolla kädellä tehdyiltä, joten ei tarvitse edes ajatella 

veistosten vääntämistä. Improvisaatiokoristeluni oli miehen mielestä tosi huvittava. Minusta huvittavampaa oli lähinnä se, että hänen laittamansa täytteet alkoivat uhkaavasti pursuilla reunoista ulos.

Leipomo Aitohymyn työntekijä työssään. Kakun sisällä oli mössättyä 

mansikkaa, kiiviä ja suklaamoussea. 

Vieraiden lähdettyä lapsi sai rauhoittua vielä hetken meidän kanssa telkkarin ääressä.
Seuraava keskustelu käytiin vähän ennen yllä olevan kuvan ottamista.

Minä: Oliko kivat juhlat?

Lapsi: Oli!

M: Väsyttääkö?

L: Ei. 

Lahjojakin tuli. Tyttö availi paketeista kivoja vaatteita, tossut, parit pinnit, 

muutaman pikkueläimen (kuvassakin) ja kuvassa näkyvän rekka-auton. Mieluisia kaikki!