maanantai 16. huhtikuuta 2012

ikkuna-avaimesta se lähti

Harvoin tulee enää tilanteita, jolloin voi olla kotona ihan yksin. Jos sellainen tulee, harvoin makailen, vaan punnitsen että mieluummin käytän tämän ajan nyt tuohon yleishyödylliseen juttuun kun voisin kerrankin tehdä sen tehokkaasti. No, nyt sellainen tilaisuus tuli. Mies ehdotti, että hän voisi lähteä lapsen kanssa johonkin sen päivän ajaksi, jotta voin olla pitkästä aikaa kotona rauhassa. Halusin pestä ikkunat, lattiat, oikoa vaatehuoneen ja vaikka mitä. Mies auttaisi minua kyllä, mutta minusta on kiva puuhastella yksikseni. Saan silloin paljon aikaiseksi. On luksusta, että saa tehdä asioita rauhassa välittämättä jättääkö vaikka pesuainepullon lattialle tai pöydän reunalle ilman että pieni tyttö tulee silkkaa avuliaisuuttaan levittämään sisällön eri paikkoihin. Tai kääntää hetkeksi selän sängylle pinoamilleen pyykeille ilman että samainen henkilö on käynyt "auttamassa" ja järjestellyt ne uudestaan olkkarin lattialle. Tai jättää pesuvesiämpärin lattialle ja käydä toisessa huoneessa ilman, että joku on ajatellut sen olevan ehdottomasti käytännöllisemmässä paikassa sohvalla. Lapsen avuliaisuus on toki tervettä ja hellyyttävää, mutta se tietenkin hidastaa asioita aika lailla. Yleensä annan hänen auttaa, mutta joskus tekee mieli tehdä kaikki vaan nopeasti itse.

Autoin lähdössä. Pakkasin lapsen tavarat valmiiksi ja heihei. He olivat menneet hyvän matkaa kun muistin että tosiaan, ikkunan avain. Mies on nimittäin useammin se, joka ne avaa, jolloin avain on myös hänen jäljiltään (jos se olisi minun "takana", ottaisin sen sieltä missä sen kuuluu olla). Kolusin hänen "remppakaappinsa", jonne en ole enää vähään aikaan suostunut menemään, koska joudun samalla siivoamaan sen. Ja se on yksi niistä harvoista inhoamistani siivoushommista, koska en pääse nauttimaan tuloksesta: tiedän että mies arvostaa työtäni kolme minuuttia ja that´s it. Voisin mainiosti olla siivoamatta sen hiton kaapin, mutta sinne ei saa tavaroita muuten takaisin. Kaikki pienet tilpehöörit niiden lokerikkojen ja pakkien ulkopuolella. Aaargh! On niin valtavan raskasta avata säilytyslaatikko ja laittaa tilpehööri paikalleen. On paljon hauskempaa kiroilla seuraavalla kerralla kun sitä yhtä tiettyä juttua ei löydy.

Riidanaihe TOP 3:een on näinä 15 vuotena kuulunut se, että mies jättää lähes kaiken kesken: astianpesukoneen tyhjennys: astioita jää pöydälle. En ymmärrä. Ruokakassien tyhjennys: osa laitetaan paikalleen, mutta osa tuotteista ryhmitellään ruokapöydälle hienosti ja jätetään siihen. Jonkun isomman projektin aloittaminen. Tai pöydän siivoaminen: leipää ei saa millään laitettua koriin asti, vaan siihen kylkeen kiinni pöydälle. Sanoin kerran tosi rakentavasti, että seuraavaksi kun teet ruokaa, en millään jaksa nostaa ruokaa lautaselle asti, vaan laitan ne siihen lautasen viereen pöydälle.

Pitkällinen remppakaapin penkomiseni ei tuottantu tulosta – paitsi siistin kaapin osalta. Soitin miehelle ja kihisin raivosta. Ootko kattonu sieltä mun kaapista? NO EN! Muuten vaan soitan ja kysyn missä se on. No entäs sieltä yhdestä toisesta laatikosta? Joo, katsoin senkin kolmeen kertaan – ja siivosin.

- No katopa vielä siel..
- ... Ai että siivoaisin jonkun muunkin sun kaapin tai laatikon, niinkö?
- ... Hmph, no ei.
- Tuut..tuut..tuut..

Sen verran paljon tällainen erityistilaisuus tehdä asioita rauhassa minulle merkitsee, että olin niin raivoissani, että veri tuntui hyytyvän. Nyt en voinut pestä niitä hiton ikkunoita, eikä enää huvittanut tehdä muutakaan, koska olisin halunnut tehdä kaiken samana päivänä, eikä ripeltää joka päivä jotain. Energiat hävisivät kuin pieru saharaan. Makasin koko päivän flegmaattisena telkkarin äärressä ja pillitin nyyhkyohjelmien tahtiin, nukuin, heräsin, murjotin ja pillitin taas nyyhkyohjelmien tahdissa. Ja podin huonoa omaatuntoa kun en tehnyt mitään ja murjotin pienestä. Tajusin kyllä että olen naurettava, mutta minkä minä fiilikselleni voin. Koko päivä meni osaltani hukkaan, koska en saanut mitään aikaiseksi, enkä liioin nauttinut makailustakaan. Vihaan itseäni sellaisessa mielentilassa.

Ehkä kehoni Fengshuit olivat jonekin vinksallaan, mutta en saanut itseäni enää koko päivässä vireään tilaan, vaikka kuinka yritin ryhdistäytyä. Ehkä siihen liittyi (ja liittyikin) muitakin patoutuneita turhautumisen tunteita menneeltä viikolta ja se tuli ulos näin. Kun mies ilmoitti että he ovat nyt tulossa, sain sentään siivottua vaatehuoneen ja pedattua sängyn. Yritin olla loppuillan olematta vähemmän prinsessa ja kiukuttelematta enää.

Pieniä ärsytyksen aiheita, jotka väärällä hetkellä paisuvat liian suuriin mittasuhteisiin. Purkasin suurimman raivon vallassa asiaa äidille ja hän yritti saada minua näkemään asian toiselta kantilta, sanoi että sulla on sentään asiat hyvin kun mies on niin paljon kotona ja tekee perheen eteen kaiken. No niin on, mutta oma ongelma on hetkellisesti aina se suurin, kunnes on taas saanut verensä virtaamaan ja silmänsä kirkkaiksi. Harva on varmaan suuttuessaan niin järkevä, että suurimman raivontunteen keskellä alkaakin miettiä että top tykkänään, ajattelenpas nyt kuinka jollain muulla on paljon kurjempaa ja minä vaan narisen tällaisesta. Tai jos on niin nostan hattua. Minä elän siihen nähden liikaa tunteella.

Nukkumaan mentiin taas kavereina.


2 kommenttia:

  1. Mikä siinä onkin että miehet eivät tosiaan ikinä voi purkaa kokonaan sitä kauppakassia kaappeihin vaan jättävät osan tavaroista pöydille seisoskelemaan. Ja ihanaa että on mies joka tekee ruokaa, mutta miksi siihen prosessiin ei ikinä kuulu se että keittiön tasot ja hella siivottaisiin sen jälkeen. Oon monta kertaa ajatellut että mieluummin söisin vaikka vaan leipää kaapista kun siivoisin miehen kokkausten jälkeen kun toinen hehkuu vaan tyytyväisyyttään siitä että teki sitä ruokaa...

    VastaaPoista
  2. Hih, minä olen sellainen nainen, joka tekee joskus asioita puoliksi. Esimerkiksi tiskaan vain osan astioista. Ja mies marisee miksen voi tiskata loppuun kun kerran aloitin. Noh, mielestäni on parempi tiskata edes puolet nopsasti pois, jos ei muuta ehdi. Toisella kertaa tiskaan kaiken ja pyyin vesipiskot ja murut ja kas, uunikin on likainen, ja mitä ihme pölyä tuolla on... Fiiliksellä mennään!

    Eilen työpaikan kahvipöydässä tuli puhetta, että mikä puolisossa ärsyttää ja mikä itsessä ärsyttää puolisoa. En keksinyt siihen hätään mitään miehestäni, mutta monta asiaa joista mies minulle nalkuttaa. Mutta sitten toisena päivänä voikin olla toisin... :)

    VastaaPoista