lauantai 18. elokuuta 2012

1/3 jännittää

Asuntoasia etenee. Oma kotimme on tällä hetkellä hiljaisessa myynnissä ja sitä on käynyt katsomassa muutaman päivän aikana kuutisen sataa ihmistä ja muutama korvamerkintäkin on tehty. Olemme kilpailuttaneet kolme välittäjää, josta viimeinen antaa arvionsa maanantaina. Kun asuntoasialle tekee ensimmäisen konkreettisen siirron, kaikki lähtee etenemään aika huikeaa vauhtia.

Olemme rampanneet asuntoesittelyissä, joissa olemme saaneet nähdä, miten budjettimme sisällä oleva asunto voi olla joko ihan kamala pommi tai tosi upea. On ollut kummallista astua tuntemattomien ihmisten koteihin ilman, että he ovat paikalla. Kaksi kämppää on ollut ylitse muiden – toinen meni ennen kuin olimme ehtineet kissaa sanoa ja toisesta teimme nyt loppuviikosta ehdollisen tarjouksen: ehtona on, että saamme hakemamme lainan, oman kodin myytyä ja että he vetävät oman kotinsa pois myynnistä kuukaudeksi. Jos siinä ajassa ei meidän kämppä mene, heidän asuntonsa vapautuu taas markkinoille. Myyjäpariskunta ei ole vielä antanut kommenttia torstaina tehdystä tarjouksestamme, joka on voimassa maanantaiaamupäivään asti. Silloin päätämme myös, kuka välittäjistä alkaa myydä meidän kotia. Jännittää.

Pankeilla on tänä päivänä usein vähän tiukemmat säännöt: oman kodin täytyy olla myyty ennen kuin uuden lainan voi nostaa. Tämän vuoksi ehdolliset kaupat ovatkin aika yleisiä. Se on tietenkin järkevää, koska näin ei joudu kahden asunnon loukkuun. Järjestely tuottaa kuitenkin aika paljon paineita, koska tällä tavalla moni sopiva uuden kodin ehdokas voi sujahtaa nenän edestä. Olemme saaneet lainan osalta epävirallisen vihreän valon, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Virallisen päätöksen kuulemme tiistaina kun pankissa pidetään palaveri. Jos saamme lainan, silloin tarjouksesta poistuu heti yksi ehto. Sitten vielä yksi etappi, ennen kuin uusi asunto on meidän: myyminen. Ennuste on hyvä: kotimme on hyvässä kunnossa ja tämän kokoiset asunnot menevät tällä hetkellä aika hyvin. Silti on iso riski, ettei se mene kuukaudessa ja havittelemamme asunto vapautuu taas markkinoille. Kotimme voi olla myyty päivässä, viikossa tai kolmessa kuukaudessa. Koskaan ei tiedä. Ainut, mistä saa hieman suuntaa on omalla seudulla toteutuneiden asuntokauppojen tilasto ja kiinteistövälittäjien lausunnot. 

Tuleva maanantai ja tiistai ovat siis ratkaisevia tulevaisuutemme suhteen. Toivon kaikesta sydämestäni, että tämä onnistuu.

Alla vielä hiljaisen myynnin esittelykuvat, jotka tulevat myöskin oikeaan myynti-ilmoitukseen.
Hyvät lukijat: tässä meidän koti koko komeudessaan:





















2 kommenttia:

  1. Se on ihme jos tää luukku ei mukamas oo myyty parissa viikossa. Sen verran hieno koti teil on.


    Ottomus Nostomus

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ottonen! Toivotaan niin..

    VastaaPoista