keskiviikko 29. elokuuta 2012

3/3 sold!

Asuntotilanne olikin ohi nopeammin kuin ehti edes pieraista.
(Voit käydä lukemassa aiemmat postaukset täältä ja täältä.)

Näin se meni:

Odottelimme koko viime viikon, milloin välittäjä saa isännöitsijän todistuksen, jonka jälkeen voi vasta julkaista myynti-ilmoituksen. Todistus irtosi perjantaina, mutta kiireiden vuoksi ilmoitus oli netissä vasta sunnuntaina. Kun asunto näkyi Oikotiellä noin klo 13, kolme tuntia myöhemmin välittäjä soitti, että huomenna olisi tulossa kaksi tai kolme eri tyyppiä katsomaan kämpää. Sehän sopii!

Tässä välissä selostan hieman, miten paljon menin liiallisuuksiin kiinnitin huomiota kämpän ehostukseen. Pidän muutenkin siivouksesta hyvin paljon, mutta nyt hinkkasin keittiön jokaisen nurkan. Nostin jopa mikron pois ja pesin sen alla ja takana olevan tilan. Kävin läpi ahtaat paikat hammasharjalla. Saman jutun tein pesuhuoneelle, jota pesen muutenkin ainakin joka toinen viikko. Lopuksi ostin keittiön pöydälle (lempikukkieni TOP 3:een kuuluvia) valkoisia krysanteemeja, täytin tiskiainepumppupullon, jotta se näyttäisi "mehevämmältä" ja hankin tuoreen basilikan edellisen kuivan rangan tilalle. Vaihdoin tietenkin käsipyyhkeet vessaan, keittiöön ja pesuhuoneeseen puhumattakaan siitä, että kiillotin hanat ja lavuaarit (vaikka tällä himohinkkaajalla ne on aina kiiltävät) entistä tarkemmin. Oioin vaatehuoneen ja joidenkin kaappien pinot (koska jotkut katsovat niihinkin, totta kai.) No kaikkea tällaista hullua.

Maanantaina satoi ihan kamalasti ja oli hämärää. Harmittelin, etteivät katsojat näkisi asuntoa kunnon päivänvalossa kun tätä oltiin kuitenkin mainostettu valoisaksi. Päätin sitten käyttää tätä hyödyksi ja säätää kämppään valmiiksi juuri oikeanlaisen valaistuksen niin ettei katsojien tai välittäjän tarvitsisi itse laitella valoja päälle. Samalla koko paketti näyttäisi siltä, että katsoja tuntisi itsensä jo alussa mahdollisimman tervetulleeksi.

No sitten lähdimme evakkoon ja lapsi päätti läksiäisiksi pieraista eteisessä oikein kunnon leijan, niin että tervetuloa raikkaaseen kotiimme!

Menimme näytön ajaksi kauppaan ja jätskille. Kun soitto vaan viipyi ja viipyi, aloimme aavistaa että nyt joku on kyllä kiinnostunut: vietimmehän itsekin aikaa siinä kämpässä, johon olemme nyt muuttamassa. Lopulta välittäjältä tuli viesti, jossa hän ilmoitti että onneksi olkoon: teidän asunto tullaan myymään yli pyydetyn hinnan. Hän kertoi vielä soittavansa läpi kiinnostuneet ja yrittävänsä saada hinnan päätökseen vielä samana iltana.

Ei tarvitse edes mainita, miltä meistä tuntui. Jo se, että asunto menisi kuukauden määräajassa ja että saisimme edes sen summan minkä olimme sätääneet alarajaksi, toteutuisi, olisi riittänyt paremmin kuin hyvin. Kun välittäjä sitten illalla soitti, hän sanoi että sen kahden tai kolmen pariskunnan sijasta paikalla oli ollut seitsemän (ja huom. tämä ei ollut edes yleinen näyttö) ja hän oli aivan hiki hatussa, koska tupa oli aivan täynnä porukkaa. Ensimmäinen tarjous tuli välittömästi, ja se oli tasan pyyntihinta. Seuraava korotti muutamalla tonnilla. Viimeinen, joka päätti varmistaa että saa tämän kämpän, tarjosi niin törkeän paljon yli pyyntihinnan, etten kehtaa edes sanoa sitä. Tarjous tehtiin heti kirjallisena ja ostaja maksaa jo huomenna käsirahan. Me puolestamme saamme sitä myöten kirjoitettua kauppapaperit uudesta kodistamme. Huh!

Kun kuulimme välittäjän uutiset, olimme molemmat niin häkeltyneitä, ettemme oikein edes tajunneet koko tilannetta. Saattaa olla, että tuli pieni aavistus, miltä lottovoittajasta tuntuu. Totta kai olemme kuulleet, että etenkin pääkaupunkiseudulla joistain asunnoista on niin kova taistelu, että tarjouksen tekijät lähtevät liikkeelle suoraan myyntihinnasta, mutta että tämä kämppä, eikä tämä ole edes Helsinki! Onhan tämä toki toimiva, tilava, tosi kivalla alueella, rakkaudella pidetty ja sisustettu, mutta että tommoinen taistelu.. Onhan se itsetuntoa hivelevää, että joku piti kodistamme noin paljon.

Moni on kysynyt, oliko hinta sitten liian alhainen kun meni noin helposti ja vieläpä ylihintaan, mutta vastaus on ei. Tosi tarkka kartoitus saman seudun saman kaltaisten ja ikäisten asuntojen toteutuneiden kauppojen tilastot kertovat totuutta. Samoin kolme eri kiinteistövälittäjää arvioivat hinnan aika samaan haarukkaan kuin me näiden faktojen perusteella. Ja välittäjämme sanoi, että jos olisimme aloittaneet huomattavasti korkeammasta hinnasta, tätä korotuskisaa ei olisi tapahtunut. Liian korkealle hinnoitellussa asunnossa on myöskin se riski, että sen ilmoitus jää makaamaan nettiin ja mitä kauemmin se siellä on, se alkaa jo kääntyä itseään vastaan.

Ystävät kommentoivat, jo etukäteen, että tuo menee ihan heti ja jälkeen päin "i told you so" -tyyppisiä kommentteja. Mutta ei siitä silti voi olla varma, vaikka odotukset olisivat korkealla. Kuukausi on kuitenkin lyhyt aika myydä asuntoa. Tällä seudulla tilastot kertovat, että normaali myyntiaika tämän kaltaisille kodeille on keskimäärin 30-50 päivää. Nyt oli näköjään sopiva rakonen kun oli niin paljon kiinnostineita. Samoin syksyisin asuntokaupat käyvät kuulemma aika vilkkaina.

En tiedä oliko noista liioitelluista huolellisista kämpän puunausjutuista ratkaisevaa hyötyä, mutta kaupan lopputulos oli ainakin sellainen, mitä en olisi uskaltanut edes haaveilla. Ja ehkä peilasin noita juttuja myös omiin asunnonkatselukokemuksiini: on heti tullut ihan erilainen fiilis kun esitelty asunto on siisti. Siinä myös kunnoitetaan ostajaa. Toki ymmärrän kyllä sellaiset elämäntilanteet, joissa asunnon puunaaminen on toissijainen asia, jos vaikka myynti tapahtuu eron tai jonkun muun ikävän asian vuoksi.

Nyt uuden kodin asiat muuttuvat pian konkreettisemmaksi kun voimme oikeasti alkaa toteuttaa suunnilemiamme. Vaikka budjettimme on nyt huomatavasti löysempi, aiomme silti pitkälti pysyä alkuperäisissä, melko tarkaan lasketussa suunnitelmissa.

Olen nähnyt meidät jo niin vahvasti siinä uudessa kodissa, joten ehkä se oli merkki, että se tulee olemaan meidän.




3 kommenttia:

  1. Tämän lukeminen aiheutti kaksi asiaa:

    1) tekee mieli ruveta siivoamaan

    2) tekee mieli muuttaa

    Helppoo olla meikäläinen

    ituo

    VastaaPoista
  2. Apua! Onko mulla tällainen vaikutus. :D

    VastaaPoista