keskiviikko 9. tammikuuta 2013

munakoisogratiini

Testattiin tällaista Valion sivuilta löytynyttä reseptiä ja ai että se oli hyvää!

Munakoisogratiini 4-5 annosta

2 (n. 400 g) munakoisoa
1-2 rkl juoksevaa Oivariinia
1/2 tl suolaa
1 pussi pakastesipulia (itse tykkään mieluummin "oikeasta" sipulista)
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 kasvisliemikuutio
1 tl sokeria
1 prk Kolmen juuston kermaa
1/2 pussia (150 g) juustoraastetta

Leikkaa munakoisot 1 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Paista niihin kauniin ruskea pinta pannulla Oivariini-rasvassa. Ripottele pinnalle suolaa. Nosta ne työtasolle odottamaan.

Kuullota sipulut Oivariinissa. Lisää joukkoon tomaattimurska ja liemikuutio. Mausta sokerilla. Anna kiehua muutama minuuutti.

Laita uunivuokaan kerroksittain munakoisoviipaleita ja tomaattikastiketta. Kaada päälle kerma ja ripottele pinnalle juustoraaste.

Kypsennä gratiini uunissa 225 asteessa 20-25 minuuttia.

Huom! Jos mahdollista, käytä matalaa, laakeaa vuokaa, jotta kastikkeesta pääsee haihtumaan ylimääräinen neste. Meille kävi se virhe, että käytimme liian syvää vuokaa, jolloin lopputuloksesta tuli pikemminkin juustokuorrutuksellinen muhennos. Mutta ei se makua pilannut. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti