varttijuhla

Meille tuli miehen kanssa viime perjantaina täyteen 15 vuotta. Mukaan on mahtunut kaikenlaista ylä- ja alamäkeä, mutta kaikesta olemme tähän mennessä selvinneet – välillä kovemmalla työllä. Paras tunne on ehkä se kun puolisoonsa rakastuu ikään kuin aina uudestaan. Totta kai perusrakkaus on koko ajan olemassa, mutta sen uudelleen roihahtaminen on tunne, jota kannattaa odottaa. Se tapahtuu yleensä vaikeamman kauden jälkeen.

Emme ole vaikeinakaan aikoina halunneet olla toisistamme erossa, vaan viihdymme yhdessä kaikesta huolimatta. Meillä on samanlainen huumori ja se saattaa välillä kuulostaa jopa raa-alta ulkopuolisin korvin kuunneltuna. Emme ole kovin mustasukkaisia ja arvioimmekin usein yhdessä muiden ihmisten avuja tai kerromme jos joku on yrittänyt lähestyä ilman että toinen vetää herneet nenään. Päinvastoin, se on oikeastaan vaan mielenkiintoista kuulla. Flirtti on mukavaa. Molemmat pidämme elokuvista, hyvästä ruoasta ja kotielämästä. Matkustamme mielellämme kun siihen tulee tilaisuus. Meillä on samanlaiset elämänarvot.

Mutten olemmekin sitten luonteeltamme ihan erilaisia. Minä olen tunne- ja mies on järki-ihminen. Minä näytän tunteeni helpommin kun mies taas pitää asioita enemmän omana tietonaan ja siinä onkin haastetta, miten kumpikin ottaa toista huomioon vastapuolen toivomalla tavalla. Näistä aika isoistakin eroavaisuuksista huolimatta on jännä, miten silti viihdymme yhdessä ihan koko ajan. 

15 vuotta ei ole edes koko totuus, sillä olemme seurustelleet useita kertoja jo yläasteella. Se olikin teinille tyypillistä on-off-seurustelua. Tosin mies olisi ollut silloinkin valmis sitoutumaan kunnolla, mutta minä olin kuin tuuliviiri. Sitten seurustelimme tahoillamme pari vuotta, kunnes vanha suola alkoi janottaa taas kun minä olin lukiossa. Silloin tiesin, että se on tässä. 

Meillä oli mukava juhlaviikonloppu. Vein miehen (tai tarkemmin, minun lahjani oli, että annoin miehen valita mieleisensä ravintolan ja minä tarjosin) syömään erääseen melko uuteen italialaiseen ravintolaan. Ruoka oli ok, mutta pöydän sijainnissa oli toivomisen varaa. No, viime hetken pöytävarauksella se oli ymmärrettävää. Se ei kuitenkaan tunnelmaa pilannut. Pitkän illallisen jälkeen menimme kotiin katsomaan elokuvaa sänkyyn ja syömään keksejä, juustoa ja muita herkkuja. Lauantai aamuna saimme nukkua pitkään ja illalla menimme ystävän järjestämiin oktoberfesteihin, joissa nauroin niin paljon että vieläkin tuntuu. Lapsi pääsi viettämään viikonloppua siskoni luokse. Tyttö hehkutti serkkujensa (idoleittensa) tapaamista jo varmaan viikon etukäteen. Onnistunut viikonloppu kaikin puolin siis.

Mies antoi tämän pikkiriikkisen Kuutti Lavosen työn minulle 15-vuotispäivän kunniaksi.
Ihailen Kuuttia yli kaiken ja olen vuosia haaveillut hänen aidosta työstään seinälläni.
Lahja tuli ihan puun takaa, mikä sekin on historiallista, sillä yleensä tiedän miehen lahjat jo etukäteen.
Tämä lahja oli niin täydellinen, etten olisi osannut sellaista edes toivoa.
Nyt yritän kuumeisesti pohtia sille arvoistaan paikkaa uudessa kodissamme, jonne muutamme ensi kuussa.