kesälomareissuja osa 1: turku

Ihan loman aluksi päätimme lapsen kanssa miehen työreissulle Turkuun. Yövyimme keskustan Holiday Innissä, jonka palvelu on mahtavan joustavaa ja ystävällistä. Päivällä kiertelimme lapsen kanssa kahdestaan jokirannassa ja vähän keskustassa, söimme välillä lounasta, kävimme hotellissa päikkäreillä ja jatkoimme taas tutkimusretkiä. Työpäivän jälkeen mies liittyi seuraan ja kävimme Panini -nimisessä ravintolassa (jota suosittelen lämpimästi). Turku näyttäytyi meille taas kauniina ja ystävällisenä. Aivan ihana kesäkaupunki!

Jokirannan varressa oleviin taloihin ei kyllästy koskaan.

Amerikkalaisia eläkeläisturisteja oli paljon liikkeellä.

Ihanan virkeää ja hyväntuulista porukkaa.

Tuomiokirkko oli lapselle liian jännä paikka ja siellä alko pelottaa.

Astu ylös ja näe valo.

Onhan se aika uhkaavan näköinen..

Pientä puhuttelua kehissä.

Rusinoita.

Perhepotretti ennen nukkumaanmenoa.

Lötköttelyä aamiaisen jälkeen.

Lapsi suostui poikkeuksellisesti nukahtamaan rattaisiin.

Äiti pääsi käymään itsekseen parissa kaupassa ja

iskä tiiraili paikallisten asuntojen hintoja.

Äiti ja tytär.

Lapsi sai reissussa keppihevosen,

jolla hän laukkasi pitkin Turun katuja laulaen (huutaen)

"ihahaaaa, ihahaaa, eepooo innattaaaA!"

Saman viikon sunnuntaina, kun miehenkin loma oli alkamassa, päätimme lähteä uudestaan Turkuun: meillä oli viime kesän Caribia-hotellireissulla niin hauskaa, että halusimme jatkaa perinnettä tänä vuonna. Niille, jotka eivät pidä erityisesti lapsikohteista, paikka on suoranainen helvetti. No, tuskinpa sellaiset sinne kamalasti hakeutuukaan. Kuitenkin runsaasta vipeltäjien määrästä huolimatta tunnelma oli taas tosi leppoisa. Ihmisten hyväntuulisuus oli käsinkosketeltavaa.

Tämä reissu oli omistettu täysin hotellissa ja altaissa oloon ilman suurempia suunnitelmia ja koska alkuviikosta saimme olla niin paljon Turun keskustassa ja jokirannassa, sinne ei ollut nyt niin kovaa tarvetta mennä. Sovittiin, että pyyhkästään sinne sitten jos siltä tuntuu. Kerran kävimme syömässä jokirannan Pinella -ravintolassa, joka on todella tyylikäs ja upea paikka!

Vaikka me kaikki nautimme tällaisesta kylpylässa olosta aivan älyttömästi, oli silti kivaa että tämä oli aivan erityisesti lapsen ehdoilla tehty reissu. Yleensä kuitenkin mennään matkoille vanhempien mieltymysten mukaan, vaikka viihtyy lapsi toki niissäkin ja sopeutuu erilaisiin tilanteisiin tosi hyvin.

Kosteuden vuoksi (tai ansiosta) lapsen hiukset

villiintyivät entisestään.

Pinellassa syömäni alkupala:

mozzarellaterriiniä, basilikasorbettia ja

gazpachoa. Taivaalliset maut!

Lähtiessämme kävimme katsomassa vielä Suomen Joutsenta,

josta olen nähnyt aikaisemmin vain isoisälläni olevan

pienoismallin. Upea oli!

kesälomareissuja osa 2: hanko

Päätimme viime perjantaina katsastaa ekaa kertaa lähistöllämme olevan maauimalan, joka on kunnostuksen jälkeen valmistunut tänä kesänä. Se oli ihan loistava paikka ja lapsiperheitä olikin siellä jo aikamoinen määrä. Valitsimme mahdollisimman hiljaisen paikan, joka pysyikin rauhallisena koko sen ajan kun olimme siellä.

Jonkin aikaa siellä oltuamme sain päähäni, että lähdetään Hankoon telttailemaan. Tilanne nauratti minua jo valmiiksi, koska kumpikaan meistä ei ole yhtään erähenkinen ja olemme tooodella mukavuudenhaluisia. Lomalla tällainen spontaaniuden vastakohta kuitenkin suorastaan villiintyy tekemään jotain eri tavalla.

Olemme olleet kolme kertaa aikaisemmin siskoni ja hänen miehensä, sekä toisen muun ystäväpariskunnan kanssa Hangon leirintäalueella viikonloppua viettämässä, joten paikka oli tuttu. Meillä oli näillä kerroilla mökki, joten nyt olisi eka kerta telttaillen (ja perhenäkökulmasta tehty reissu).

Mies innostui oitis, joten soitin siltä istumalta onko telttapaikkoja vapaana. Sain kuulla niitä olevan aina vapaana, joten lähdimme heti kotiin katsomaan teltan kuntoa: ostimme sen yli 10 vuotta sitten kun tavoistamme poiketen lähdimme ex tempore viettämään juhannusta epätavallisiin olosuhteisiin. Olemme sen verran kermaperseitä, että hankimme samantien neljän hengen teltan kun kerran tarjouksessa olivat. Telttaa oli kätetty siis vain kerran ennen tätä ja silloinkin pakkasimme sen pikaisesti pussiin, emmekä antaneet sen kuivua yhtään. Olin aivan varma, että se on homeessa, mutta mitä vielä! Mies levitti sen olkkarin lattialle ja se oli loistavassa kunnossa! Pikapakkaus ja autoon. Kaikki tämä – uimarannalta kotiin pakkaamaan ja tien päälle – vain parissa tunnissa, mikä oli suoranaista historiaa kaltaiseltani huolelliselta valmistautujalta. Tässähän ylittää itsensä ihan alvariinsa!

Perillä kävimme pikaisesti kaupassa ja suuntasimme leirintäaluelle. Lapsi oli hössissään kun pystytimme "majaa" ja riemuitsi vielä enemmän kun kerroimme että yövymme siinä. Meillä oli vielä paljon aikaa olla rannalla. Aurinko paistoi mahtavasti ja vesikin oli sopivan lämpöistä.

Ensimmäisenä iltana grillasimme alueen nuotiolla. Siinä valmistui makkarat ja bratwurstit, maissit, sipulinyytti ja grillileivät. Lisäksi vielä iso vihreä salaatti.

Leirintäalueella on ihan toimivat yleiset tilat, joskin osa niistä kaipaa remppaamista. Kioskirakennuksen yhteydessä oli tiskaustilat, pari keittolevyä, uuni ja mikro. Saman rakennuksen katoksessa oli muutama pirttiruokapöytä, joita tietenkin hyödynsimme.

Teltan vieressä oleva auto toimi varastotilana ja järjestyksen ihmisenä laitoin tavarat niin, että joka ovesta sai otettua jotain kätevästi ilman että tarvitsi penkoa mitään. Ruokatarvikkeet olivat myös kätevästi kolmessa osassa: kylmälaukku, kuivamuona- ja kasviskori sekä ruoanlaitto- ja syömisvälinekassi. Hetken pähkäilimme, miten saisimme kylmätuotteet säilymään kun kylmäkallet sulavat. Aikaisempina kertoinahan meillä oli mökki, jossa oli oma jääkaappi ja keittonurkkaus, joten tämä kaikki oli meille uutta. Vastaus löytyi kioskista, jossa oli kylmäkallejen vaihtopiste. Mahtavaa!

Toisena päivänä oli ihan yhtä aurinkoista. Aamupala hoitui hyvin teltassa. Vietimme aamupäivän rannalla ja sitten olikin taas lounasaika. Syömisen jälkeen menin vielä takaisin kun mies ja lapsi kävivät päikkäreille. Sinä iltana meillä oli tarkoitus lähteä Hangon keskustaan syömään. Olimme päässeet just ravintolaan sisälle kun alkoi tulla vettä kuin Esterin sieltä. Olin katsonut, että vasta myöhemmin illalla tulisi ukkosta, mutta tulikin varaslähtö.

Ruoka Makaronitehtaassa oli älyttömän maukasta. Tosin lapsi ei arvostanut kamalasti ruokavalintaa (pestopasta, joka oli erittäin hyvää, mutta varmasti lapsen makuun aika voimakasta), mutta sai sitten itselleen meiltä hyvät annokset.

Sade lakkasi sopivasti kun siirryimme takaisin leirintäalueelle. Vähän jänskätti onko teltta ihan märkä, koska suljimme oviaukosta pelkän hyttysverkon, jotta ilma pääsee vaihtumaan. Ajelimme kuitenkin vielä ihanien pitsvihuviloiden kautta, jotka olivat toinen toistaan upeampia.

Teltta oli onneksi sisältä ihan kuiva, mutta olimme varautuneet uuteen myräkkään, joka sitten tulikin myöhään illalla kun olimme jo "turvallisesti" teltassa. Minä pidän ukkosesta, mutta kieltämättä teltassa se vähän jänskätti. Mahtavan tiheää salamointia ja jyrinää! Se yö oli muutenkin aika tapahtumarikas: vähän matkan päässä juhli poikien polttariporukka ja toisaalla jonkin matkan päässä olevalla motellilla soitti bändi yömyöhään saakka. Onneksi tuuli esti pahimman metelin, vaikka musiikki kuului ihan selvästi. Tuli vähän sellainen festariolo. Yhdessä vaiheessa keskeltä kattoa alkoi tiputella vettä epäsäännöllisin väliajoin. Vieläkään en ymärrä, mistä se oikein tuli kun suojankin pitäisi olla ihan kunnossa. No lopulta mies kävi heittämässä katolle ison vedenpitävän piknikhuovan ja se auttoi.

Kolmen aikaan yöllä mies heräsi siihen kun vähän matkan päässä oleva Vespa-jengi alkoi möykätä ja päristellä. Minä olin siinä vaiheessa sikeässä unessa. No, eipä meidänkään aikaisemmat reissut ole olleet mitään järin hiljaisia, joten vaikea olla juhlijoille vihainen, vaikka toi moottorien pärisyttäminen keskellä yötä oli ärsyttävää. 

Ukkonen palasi aamulla kuuden aikaan, mutta laantui ja aurinkokin näyttäytyi. Lapsi nukkui autuaasti koko show'n alusta loppuun. Kun hän heräsi puoli yhdeksän maissa Hangon keksinä hymyillen, olimme miehen kanssa kuin nukkuneen rukouksia. Katsoin säätiedotetta, joka ennusti sadetta koko päivälle. Päätimme heittää teltan kasaan ja lähteä ajamaan kotiin, koska sateessa se olisi todella hankalaa. Aamupalaeväät hoituisivat matkalla. Lapsi katseli "majan" purkamista surkeana.

Vaikka telttailussa on omat ärsyttävät puolensa, on se silti tosi hauskaa. Kyllä kannatti lähteä vielä viimehetken reissuun ennen miehen loman loppumista. Lapsi nautti selvästi joka hetkestä aivan älyttömästi. Ensi vuonna uudestaan!

Maauimalassa. Tästä se ajatus lähtee.

Perillä Hangossa. Asumus pystytetty.

Auton matto toimii hyvin ovimattona.

Rannalla kelpaa lotrata.

Simpukan metsästäjät.

Aarteita.

Parasta ajanvietettä.

Välillä pitää syödäkin. Makkaraa ja bratwurstia, maissia,

sipulia folionyytissä, grillattua leipää ja salaattia.

Yöpuulle kävijä lueskelee.

Lapsi lukee isille iltasatua. Nukahtaminen ei luonnollisesti käy

käden käänteessä, koska retkellä on niin hauskaa ja jännää!

Kaunis auringonlasku ja meri (vaikka tässä kuvassa

ne eivät kovin hyvin näy...)

Mikäs siinä oli nukkumaan käydessä.

Black + white = black on white.

Tunnelmallisessa Makaronitehtaassa.

Jälkiruokajätski oli niin hyvää, että silmätkin
menivät nautinnosta kieroon.

Minun jälkkäri: mansikoita ja mascarponevaahtoa.

Ravintolan hauska slogan.

Ihana satama.

kesälomareissuja osa 3: mökki

Turusta palattuamme olimme vain pari päivää kotona, jonka jälkeen lähdimme puolentoista viikon reissuun ensin kummitytön synttäreille ja siitä pariksi yöksi lapsuudenkotiini. Siitä mökille viideksi päiväksi (jossa myös vanhempani olivat) ja siitä katsomaan minun isovanhempia, jonka jälkeen taas pariksi yöksi lapsuudenkotiini. Mökillä meille sattui vähän huonot säät kun koko viikon satoi putkeen, ihan oikeasti. Kun lähtöaamuna aurinko pilkahti, ajattelin että sen on oltava vitsi. Ei minua sade yleensä haittaa, mutta olisihan sitä ollut mukava olla nyt ulkonakin. Mutta saunomista ja uimista sade ei estänyt. Lapsikin halusi uimaan, vaikka veden lämpötila laski niinä päivinä 20:sta 17:ään. Uimista harrastettiin muutenkin kesän aikana aika paljon.

Reissu oli kokonaisuudessaan tosi hauska, mutta niin pitkän (joillekin lyhyt aika) matkalaukkuelämän jälkeen oli ihana mennä kotiinkin. Koska suurimmassa osasta lomaa oli aika paljon jo ennalta suunniteltuja juttuja, halusimme omistaa miehen viimeisen lomaviikon (minullahan jatkuu vielä ensi viikkoon) kokonaan kotona ololle ja mahdollisille päähänpistoille, joita tulikin sitten ihan mukavasti. 

Mökillä oli älyttömästi lehmän kokoisia mustikoita,
joita lapsikin halusi käydä koko ajan poimimassa ja syömässä.

Lähistöllä oleva Kuoman tehdas on pieni ja salaperäinen.

Kaunis sade.

Saunapuhdas.

Sataa, sataa ja sataa.

Luonnon kauniita yksityiskohtia.

Iltapuurolle lähdössä.

Ukki ja tyttö tiskaushommissa.

nukkekoti

Näimme viime vuonna ystäviemme lapsella aivan ihanan nukkekodin, joka kestää pienempienkin käsittelyn. Se on mehevän kokoinen ja sinne saa ostaa hunekalupaketteja huoneittain tai pikkuisia tilpehöörikokonaisuuksia, kuten kodinhoitovälineitä tms. Sarjassa on vaikka mitä ihanaa, mutta tästä linkistä pääset vähän makuun. Valikoimissa on eri kokoisia nukkekoteja ja ylipäätään kaikenlaista sekä tytöille, että pojille. Kaikki tuotteet pikkutarvikkeita myöten on valmistettu puusta. Erityisesti mies innostui että sellainen täytyy joskus hankkia lapselle, mutta nukkekotien suolaiset hinnat ovat rajoittaneet hankinnan tekemistä.

No viime viikolla kävimme kotimme lähellä olevalla lastentarvikekirppiksellä, jossa oli myynnissä aika samantapainen nukkekoti – mutta värit ja kunto vaativat remppaa. Koko ja muotoilu olivat kuitenkin niin saman tapaiset kuin noissa Le Toy Vanin tuotteissa, että päätimme ostaa ja kunnostaa sen. Ainakin lapsi saisi ihan uniikin kappaleen.

Tuumasta toimeen ja maalikauppaan! Halusin värimaailmasta samanlaisen lapsen huoneen kanssa ja ulkomuistista koitin valita maalien sävyt. (Valokuvamuistista ja tarkasta värisilmästä oli apua, koska sävyt olivat ihan oikeat.) Mies hoiti kaikenlaiset kiristys- ja naulausoperaatiot ja minä nyhräsin maalien kanssa pari kolme päivää. Mieskin vetäisi parit kerrokset.

Kävin ostamassa samalla taloon makuuhuoneen huonekalut, jotka ovat ihan sopivan kokoisia ja niillä pääsee loistavasti leikkiin vauhtiin. Jossain vaiheessa haluaisin hankkia taloon vielä olkkarin ja keittiön kalusteet. Muita huonekaluja sinne ei sitten taida mahtuakaan, mutta mukavaa kun niitä voi kerätä pikkuhiljaa.

Lapsi oli arvatenkin talosta innoissaan ja seurasi maalausopaeraatiota silmä tarkkana. Olisi halunnut tietenkin auttaakin, mutta öljypohjaisten maalien (joilla minäkin sotken aika lahjakkaasti) vuoksi en antanut lupaa. Mälsä äiti. Lapsi suostui sitten maalaamaan omia vesiväritöitään vieressä.

Taloon täytyy ehkä ommella vielä verhot ja laittaa pari taulua seinään. Ajattelin laittaa sinne samat kuvat kuin lapsen huoneessa olevat piirtämäni julisteet.

Olen loputulokseen aika tyytyväinen, mutta ainahan omassa työssä olisi parannettavaa. Lapsi tuskin niitä pikkujuttuja huomaa, joten antaa olla. Ulkoasusta tuli aika pelkistetty ja jätin tarkoituksella maalaamatta ulkoseinien puut ja pensaat. Ehkä eniten vaikeuksia oli saada rajat tarpeeksi suoriksi teippauksista huolimatta. Aina sitä maalia karkasi jostain raosta. Toinen haaste oli maalata kivat tapetit, mutta sekin onnistui loputa ihan hyvin. Ainut mitä taloon vielä kaipaisin on etuseinä, jonka saa kiinni leikkien välissä.

hei-hei tutti?

Manna on pian 2,5-vuotias ja tutista olisi vihdoin päästävä eroon. Minulla ei ole ollut vaan halua alkaa vieroitusprojektiin, koska tutti on ollut olennaisena osana nukahtamisrituaaleissa. Luulen, että tilanne ei ole kuitenkaan maailman hankalin, koska emme ole koskaan antaneet lapsen syödä tuttia muulloin kuin nukkumis- tai rauhoittumistilanteissa, eli ns. huvitutista ei tässä tapauksessa voi puhua. Hammaslääkärit kuitenkin suosittelisivat, että tutti olisi mennen talven lumia jo kun lapsi täyttää 2 vuotta. Neuvolalla oli vähän rennompi asenne ja siellä sanottiin, että kunhan kesällä niin hyvä on.

Nyt lomalla ajattelin, että annetaan jatkua vielä, mutta sitten yht'äkkiä eilen illalla kun lapsi oli menossa nukkumaan, menin sanomaan hänelle pahoittelevasti, että kaikki tutit ovat hävinneet johonkin. Lapsi hetken yritti, että katso kaapista, katso laukusta, mutta minä sanoin että katsoin jo, mistään ei löytynyt. Ihme kyllä, ei yhtään narinaa tai kiukkua. Hän meni sänkyyn ihan hyvillä mielin, mutta nukahtaminen tuli vasta parin tunnin viiveellä. Tänään jatkui sama meininki. Olimme päivän Suomenlinnassa retkellä ja lapsi oli illalla aivan kuitti. Hän kyseli tuttia pari kertaa, mutta kun sanoin ettei tutteja ole vieläkään löytynyt, hän jätti asian sikseen ja simahti. 

Jos tämä menee näin helposti, olen tietenkin iloinen. Samalla minulla on taas pala kurkussa kun yksi vaihe on ohi. Olen sitä paitsi aina rakastanut sitä näkyä kun lapsellani on tutti suussa väsyneenä tai juuri heränneenä, vielä kun on unta silmissä ja hiuksissa. Saattaa olla, että tämä on minulle vaikeampi paikka kuin lapselle... 

Purkasin jokin aika sitten lapsen hoitolaukun, joka on kulkenut mukana aina hyvänä turvana joka paikassa. Lapsen iän karttuessa sisältö on luonnollisesti aina vähän muuttunut. Nyt sitä ei ole enää juurikaan tarvinnut. Olemme ottaneet vain lapsen tarhareppuun mukaan pari tarpeellista tavaraa jonnekin lähtiessämme. Minulla oli ihan pala kurkussa kun "ajoin alas" tuota hoitolaukkua. Minulla on kamala ikävä sitä aikaa kun olin lapsen kanssa kotona ja liikuimme joka puolelle. Samalla tietenkin on hauskaa kun toinen oppii koko ajan uutta ja on jo niin iso tyttö. 

kyllä sitä nöyrtyy

Kun lapseni syntyi, ajatustapani säilyi aika lailla samanlaisena kuin ennen lasta. Olin siitä ylpeä, etten mennyt siihen paljon puhuttuun vauvakuplaan, vaan säilytin oman itsenikin. Se helpotti olemaan kiinni todellisuudessa ja näkemään asiat muidenkin kannalta. Mutta vaikka kuinka oli omasta mielestään selväjärkinen, jälkeenpäin ajateltuna olihan se pää nyt aika pumpulisessa tilassa. Sitä oli helppo miettiä viisaita tulevaisuuden juttuja mutkattoman vauvanhoidon lomassa. Oli aikaa ja energiaa keskittyä epäolennaisiinkin asioihin. Tilannetta voimisti tietenkin myös kotona olo, jossa asioita katsoi läheltä ja pohti niitä myöskin sen mukaisesta kulmasta. Sellaisia tuoreet äidit ovat ja sehän kuuluu asiaan. Pulistaan tokeissaan omista tai muiden valinnoista, tiedetään kaikesta ja ollaan ehdottomia. Ja ollaan tosi hyviä kasvattajia jo etukäteen, vaikka ei ole mitään hajua muusta kuin teoriasta. Ollaan myös hyvä kasvattajia niille muiden lapsille.

Teoriassa kaikki on niin yksinkertaista. Kun on juuri päässyt mielessään tuulettamaan omaa onnistumistaan jossain asiassa, lapsen sisäänrakennettu toiminto vaistoaa sen ja muuttaa tilanteen ihan erilaiseksi. Jo tässä vajaassa kahdessa ja puolessa vuodessa ensikertalaisäiti on nöyrtynyt ja hiljentynyt aika paljon ja seuraa enemmäkin huvittuneena tuoreiden äitien samaa vouhkaamista, mitä itsekin silloin harrasti. Nöyryys alkaa pilkottaa viimeistään siinä vaiheessa kun lapselle tulee uhmaikä, etenkin jos lapsi on temperamenttinen ja tämä terveellinen, mutta rasittava vaihe ilmenee voimakkaana. Mutta vaikka tuoreiden äitien vouhkaaminen on hassua ja hellyttävää, silti en voi sietää sitä, että kokeneempi äiti sivaltaa heti takaisin jollain "odotapa vaan kun pääsette siihen tai tuohon vaiheeseen" -kommentilla. Kivempi olla hiljaa ja antaa äidin itse nähdä lapsensa muutokset, ilman että jonkun toisen odotapa vaan -kommentti ohjaa odottamaan jotain tiettyä, mitä ei sitten ehkä edes tule. Turhaa lietsomista. Usein nämä odotapa vaan -kommentit ovat vieläpä jotain negatiivista, mikä tekee siitä vielä ikävämpää.

Vauva-aikana on helppo olla ehdoton. Minä en koskaan vie lastani tuonne tai en koskaan anna hänen syödä tällaista ruokaa, leikkiä tuollaisella lelulla tai katsoa lastenohjelmia kuin 10 minuuttia kerrallaan tai meillä tullaan noudattamaan tietynlaista kasvatusmallia. Aika moni vanhempi huomaa syövänsä viisaat sanansa jossain vaiheessa ainakin osittain ja minusta on ihan terveellistä huomata (ja myöntää) olevansa ihan tavallinen vanhempi muiden joukossa, joka ei pysty ihan kaikkeen mitä alun perin kuvitteli. Pääasia, että perusasiat ja rajat säilyvät, joiden ansiosta lapsi tuntee olonsa turvalliseksi.

Vaikka alussakin oli mukana maalaisjärki (ainakin mulla), se maalaisjärki pääsee ihan eri tasolle vasta myöhemmin. Toden näköisesti tulen hymyilemään tällekin puhelle taas parin vuoden päästä, mutta nytkin on ollut pakko opetella joustamaan omasta ehdottomuudestaan ja päivittää itsensä inhimillisemmän äitiyden tasolle.