torstai 25. huhtikuuta 2013

mysli



Enpä olisi vuosi sitten uskonut, että tulen olemaan hulluna mysliin. Minulla on jostain syystä aikaisemmin ollut siihen hyvin etäinen suhde, mutta jossain vaiheessa tapahtui jotakin: testasin iltapalaksi klassista mysli-turkkilainen jogurtti-marja-hunaja-yhdistelmää ja jäin koukkuun. Etenkin pieni liraus hunajaa on avainjuttu ja jogurtin pitää ehdottomasti olla paksua turkkilaista jogurttia. Ylivoimaisesti pehmeimmän makuiseksi olen todennut Valion Luomu Turkkilaisen jogurtin. Hyvänä kakkosena tulee "partaäijäjogurtin" luomuversio. Voin hyvin syödä luomutontakin, mutta nimenomaan jogurteissa olen huomannut, että luomuversiot maistuvat pehmeämmältä.

Mieheni edustama yritys toi hiljattain oman myslisarjansa Suomen markkinoille ja ne ovat oikein hyviä. Sitten alkoi kuitenkin houkutella oman myslin kokeileminen, tiedänpähän sitten varmasti, mitä se sisältää. Löysin helpon oloisen ohjeen Ruoka & Matka -lehdestä ja varioin sitä vähän sen mukaan, mitä meiltä löytyi. Maku on tosi hyvä ja mutkaton. Hunaja antaa juuri sopivan makeuden.

Mysli (n. 2,5 litraa)

15 dl kaurahiutaleita
Erilaisia pähkinöitä renolla ranneliikkeellä
2-3 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
1,5 dl ruokaöljyä
4,5 rkl hunajaa

Uunin jälkeen maun mukaan

kuivattuja marjoja (laitoin tähän satsiin karpaloita)
kuivattuja hedelmiä
lisää siemeniä, esim. kurpitsan

Sekoita pähkinät, kaurahiutaleet ja siemenet yhteen. Kuumenna öljy hunajan kanssa, mutta älä kiehuta. Kaada hunaja-öljy kuiva-ainesten joukkoon ja sekoita niin kauan, kunnes koko paketti on tasaisesti hunaja-öljyssä. (Kannattaa käyttää mahdollisimman isoa kulhoa, jolloin helposti yli lentävien hiutaleiden sekoittaminen on huomattavasti miellyttävämpää.)

Levitä mysli pellille (itse paistoin nämä kahdessa erässä) ja laita se 175 asteisen (kiertoilmalla noin 150 astetta) uunin keskiosaan noin 15 minuutiksi. Mysli palaa todella helposti, joten kääntele sitä (vaikka lastalla) tasaisin väliajoin.

Ota mysli uunista ja anna jäähtyä hetki. Lisää joukkoon loput ainekset.



4 kommenttia:

  1. Nam! Ja sitte siirappilorauskin on hyvää!

    VastaaPoista
  2. Joo totta muuten! En edes muistanut koko siirapin olemassaoloa. Minkähänlaisen määrän sitä kannattaisi laittaa hunajaan verrattuna?

    VastaaPoista
  3. Oletko maistanut Lidlin kreikkalaista jogurttia, huippuhyvää! Iso sinivalkoinen pönikkä :)

    T. Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria vinkistä, sitä en ole maistanut!

      Poista