nähdään taas, joulu!

Sepä oli leppoisa ja hyväntuulinen joulu. Palasimme kotiin tänään, haikein mielin.

Mies meni tänään töihin, minulla ja lapsella on vapaata vielä uuteen vuoteen asti. 

Alla vähän fiiliksiä menneistä päivistä.

Lapsi oli aatonaattona mukanani töissä. Etukäteen oltiin juteltu mitä otetaan mukaan ajanvietteeksi ja miten siellä pitäisi käyttäytyä. Kaikki sujui tosi hyvin ja lapsi jaksoi väritellä, askarrella ja leikkiä nelisen tuntia, jonka työpaikalla vietimme. Minäkin pystyin jopa keskittymään töihini yllättävän hyvin.

Sitten kumit soikeina kohti kotiseutua, jossa kuusi odotti koristelijaa. Ja kuulkaa se on tarkkaa hommaa. Nyt kun lapsi on mukana kuvioissa ja päässyt siihen ikään, että kuusenkoristelulla on hänellekin oikeasti merkitystä, jouduin joustamaan lasipalloineni. Siispä tänä vuonna kaivoimme naftaniinista myös lapsuuteni ajan koristeita, muunmuassa tämän puuhepan, joka oli yksi silloisista joulukalenteriluukkuylläreistä. Hyvin sulautuivat kaikki yhteen, joten löysää vähän sitä tiukkaa sisustuspipoasi, woman.

Vanhempani.

Äiti tekemässä pasteijoita viemisiksi siskolleni.

Herhiläinen joulukarkkien kimpussa.

Siskon luona perinteisellä joulupuurolla.

Anna sitä puuroa. 

Taustalla näkyvä pieni henkilö sai mantelin.

Sitten meille esitettiin hieno sirkusesitys ja liikuttavia lauluja.

Serkuksia rivissä. Siskoksilla on päällään minun ja siskoni vanhat joulumekot.

Pidän tästä siskoni lautaskaapista, jonka ovi on tehty vanhasta ikkunasta.

Pianoesityskin oli.

Takaisin vanhempieni luokse ja takka tulille.

Saunomisen ja syömisen jälkeen koitti lahjojen vuoro. Pakettien määrä pysyi onneksi taas kohtuudessa. Lapsi sai meiltä yhden lahjan, joka on kuvassa näkyvä poni ja ratsastaja. Muilta hän sai kivoja ja käytännöllisiä lahjoja, mm. kaksi yökkäriä, kahdet lakanat, pipon ja pikkarit. Lisäksi hän sai hauskan pienen putkilon malliseksi kudotun hepan.

Minäkin sain mieluisia juttuja, mm. Aarikan klassikkokynttiläjalan, uudet huopikkaat puhkikäveltyjen tilalle, Imagen vuosikerran, hienon ja monumutkaisen värityskirjan, jossa riittää tekemistä (hyvää keskittymisharjoitusta etenkin rauhattomiin hetkiin), kaulakorun, villasukat, tummien hiusten kuivashampoota, hiusnaamion, kasvovoidetta jne. Yhteiseksi lahjaksi saimme ihanat mustavalkoiset Iltamuumi-lakanat, Scrabble Das -kortit, kauniin pienen tuikkulyhdyn ja likööriä.

Äiti oli tehnyt pari tällaista ihanaa kynttilänjalkaa. Lopuksi tuohon tiputettiin vielä minikoisen männyn (älä kysy mikä lajike, mutta noiden käpyjen kokoluokkaa) oksa.

Joulupäivän väliaskartelu.

Pakko vääntäytyä välillä uloskin, vaikka ankea keli ei paljon houkutellut. 

Olen varttunut urheilukentän kupeessa, jossa treenien lisäksi vietettiin aikaa ihan huvikseenkin. 

Samanlaista taikuutta paikassa on vieläkin.

"Lisää, kovempaa!"

Läheisen ABC:n yhteydessä on Novitan tehtaanmyymälä, jonne pääsee täydentämään lankavarastojaan vaikka keskellä yötä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun livahdamme sinne äitin kanssa kesken juhlapyhien inspiraation iskettyä. Aatonaaton iltana kävin samaisella ABC:lla hakemassa pitsaa Marimekon raitayöpaita päälläni, en jaksanut vaihtaa vaatteita. Takki vaan päälle ja menoksi. Kodikasta!

Hyvää loppuvuotta, ystävät hyvät!

artisokkapasta

Nyt on kuulkaa taas hyvä pastaohje. Tämä on ehkä sellainen "viikonloppuversio" yksinkertaisemminkin toteutettavasta artisokkapastasta. Ohje on (yllätys, yllätys) Valion sivuilta, mutta koska kirjoittaminen on niin kivaa, toistan ohjeen tänne. Ohjeeseen kuuluu myös katkarapuja, mutta teimme ilman niitä.

Artisokkapasta (neljälle)

9 dl pastaa

(200 g katkarapuja)

1 prk säilöttyjä artisokan sydämiä

8 kpl (80 g) aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä (pienet palat ovat käteviä)

1 limetti

1 rasia pisara- tai miniluumutomaatteja

2 dl rucolan lehtiä

1 rasia Viola tilli -tuorejuustoa

1 dl ruokakermaa

1/2 tl suolaa

1/2 tl rouhittua mustapippuria

Sipuli-yrttiseos

2-3 (200g) punasipulia

1 1/2 rkl öljyä tomaattisäilykkeestä

1 dl sitruunamelissan lehtiä hienonnettuna (lähikaupassa ei ollut, joten ilman mentiin)

 2 tl sokeria

1/4 tl suolaa

Valmista ensin sipuli-yrttiseos. Hienonna sipulit ja pehmitä makua mikrossa 

kuumentamalla n. 20 sekuntia. Sekoita joukkoon muut ainekset.

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan al dente. 

Käsittele sillä aikaa muut ainekset.

(Valuta katkaravut.) Paloittele valutetut artisokan sydämet 4 - 6 osaan. 

Suikaloi aurinkokuivatut tomaatit.

Purista limetin mehu. Puolita tuoreet tomaatit. 

Huuhtele ja kuivaa rucolan lehdet tarvittaessa.

Valuta pastan keitinvesi pois. Sulata kuuman pastan joukkoon tuorejuusto. 

Lisää ruokakerma ja mausteet. 

Lisää (katkaravut), artisokat, aurinkokuivatut tomaatit ja limetin mehu. 

Kuumenna kiehuvaksi. Nosta kattila pois liedeltä.

Lisää tomaatit ja rucola. Tarjoa pasta heti. 

Viimeistele annokset sipuli-yrttiseoksella.

Seuraavana päivänä heitin pannulle jäljelle jääneet pastat sipulihöystöineen päivineen. 

Saattaa olla, että oli jopa edellispäivää parempaa.

jouluperinteitä

Vietämme tämänkin joulun perinteisin menoin vanhempieni luona. Huomenna meillä molemmilla on vielä työpäivät, mutta itse aion olla siellä vain muutaman tunnin. Lapsi pääsee mukaan, koska ei viitsi viedä häntä tarhaan muutaman tunnin takia. Etukäteen on jo puhuttu, mitä ajanvietettä otetaan mukaan ja miten siellä käyttäydytään. Kun mies on saanut työnsä tehtyä, lähdemme posottamaan kohti kotiseutua. Millään ei malttaisi enää odottaa!

Eräänä päivänä oikein mietin, mikä jouluperinne minulle on tärkein. Oli todella vaikea valita vain yhtä. Sauna ja yhteinen jouluillallinen ovat sellaiset, jotka ehkä menevät kaiken edelle. 

Kuusen sisään tuomisen ajankohdasta ja puun sopivasta korkeudesta kiistellään joka vuosi.
Kiistelyn vastapuolina ovat minä ja äiti vastaan isäni, joka alkaa kärttää muutamaa päivää ennen joulua, koska kuusen saa tuoda sisään. Me vastaamme aina, että se tuodaan samana päivänä kuin aina, eli aatonaattona. Ja isä näyttää aina muka yllättyneeltä.

Minä hoidan koristelun (enkä edes antaisi muiden sitä tehdä, koska minähän luonnollisesti teen siitä hienoimman. Saattaa kuitenkin olla, että tulevina vuosina joudun pitkin hampain luovuttamaan tehtävän perijättärelleni). Isäni asentaa valot heitellen kuusen ympäristön täyteen vuotuisia perkeleitä – kunnes valot asettuvat. Viime vuonna lapsi liittyi kuusenkoristeluporukoihin. Aikaisemmin en vielä uskaltanut ottaa pientä apulaista mukaan, koska äidin vuosien mittaan hartaasti keräämät hauraat lasipallot olisivat voineet olla entiset. Tosin ennen viime vuotta kuusi jopa vähän pelotti lasta, joten hän antoi minun häärätä rauhassa. 

Aatonaaton iltana nukkumaan mennessä on kiva kutkutus vatsanpohjassa, melkein kuin lapsena. Rakastan herätä aattoaamuna yön aikana paistetun kinkun tuoksuun, kömpiä yökkärissä katselemaan joulupukin kuumaa linjaa ja siitä pikkuhiljaa aloittaa päivän hommat. Äiti hääräilee keittiössä ja me muut autamme kaikessa missä tarvitaan.

Siskon perhe on halunnut viettää muutamana viime vuotena joulua kotosalla, mutta koska on kuitenkin kiva kokoontua yhteen jossain aattopäivän vaiheessa, meille on muodostunut mukava perinne mennä heidän luokseen joulupuurolounaalle. Jos hyvin käy, joku tai jotkut lapsista esittävät joululauluja. 

Sitten käydään haudoilla, jossa vaihdetaan muutamat heit vastaan tulevien tuttujen kanssa. Viemme kynttilät miehen isän ja isovanhempien, sekä omien isovanhempieni haudoille. Hautuumaalla vallitsee aina tosi kaunis ja haikea tunnelma. En jätä koskaan menemättä sinne.

Joulusaunaan mennään yleensä naiset ja miehet -asetelmalla. Takka laitetaan palamaan saunasta tulijoille. Sen jälkeen puetaan lökövaatteet päälle ja mennään syömään. Tämä on monen mielestä huvittavaa: pöytä on katettu viimeisen päälle juhlavasti hopeineen päivineen, mutta asumme on kaikkea muuta. Niin olemme tehneet aina ja se on mahtavaa! Kinkku on minusta hyvää ihan tuoreena ja lämpimänä, mutta syön sitä loppujen lopuksi hyvin vähän ja jo yhden yön jääkaapissa olon jälkeen se ei juurikaan enää houkuttele minua.

Illalla heittäydymme olkkarin sohville avaamaan lahjoja,
jotka "pukki on käynyt tuomassa kuusen alle just sillä aikaa kun oltiin ulkona käymässä" sanotaan lapselle. Pukin fyysinen ilmestyminen ole kuulunut ohjelmaan kuin muutaman kerran (pari kolme kertaa omassa lapsuudessani ja kerran siskon tyttöjen ollessa vähän pienempiä) ja tämäkin tapa toimii mainiosti. Joku (usein nuorin) saa sitten toimia apulaistonttuna ja jakaa lahjat. Pari vuotta homman on pystynyt jo nakittamaan omalle lapselle, kunhan joku muu lukee laput.

Loppuilta menee lahjoja ihastellessa, jutellessa ja lueskellessa kirjoja. Äiti soittaa vielä isovanhemmilleni, jotka valvovat myöhään. Miehet ottavat matsia shakissa pitkin päivää – paskaisen naurun säestyksellä. Joku käy aina välillä karkkikupeilla. Lattialla kimaltelee pari kuusesta tippunutta hopeanauhaa. Lapsi höpöttää ja kyselee. Syventyy sitten leikkeihinsä. Takka poksuu ja rapsahtelee, joka puolella tuoksuu joulu, kynttilät palavat. Ei malttaisi vielä mennä nukkumaan, mutta silmäluomet painavat. 

Hyvää ja rentoa joulua, ystävät!

Tämän vuoden joulukorttimme.

joulukalenteri

Kun olin lapsi, äiti teki minulle ja siskolleni hauskan joulukalenterin tulitikkurasioista. Joka aamu rasiassa odotti joku pieni yllätys. Isoin luukkulahja taisi muistieni mukaan olla uudet pikkarit, jotka löytyivät odottamasta takkahuoneen sohvalta luukkuun laitetun vihjelapun perusteella. 

Odotin, että oma lapseni tulee siihen ikään, että alkaa ymmärtää joulukalentereista vähän enemmän. Haluan aloittaa hänelle tällaisen kivan "kestävän joulukalenterin" perinteen. Tänä vuonna sitten hankin hänelle puisen lokerikon, joka ei ulkonäöltään paljon pieneen lapseen vetoa, mutta muutaman päivän jälkeen hän lakkasi sanomasta, kuinka paljon haluaisi "sellaisen joulukalenterin kun sillä yhdellä pojalla kaupassa oli." Kaupathan pursuavat toinen toistaan mehevämmän näköisiä kalentereita, mutta lapsi on nyt tainnut äkkästä, että tässä kalenterissa sisältö on ulkokuorta tärkeämpi. 

Lapsi piti aluksi itsestään selvänä, että luukuista ilmestyneet yllätykset 

ovat myös äidin ja isin, kunnes kerroimme että ne ovat hänen ikiomiaan. Ilahduin hänen olettamuksestaan, koska hän oli valmis jakamaan oma-aloitteisesti. Ainoan lapsen vanhempana tähän seikkaan haluaa kiinnittää erityisen tarkkaa huomiota.

Lokerikosta on tarkoitus tulla perinne, jonka varastosta esille kaivamista odotetaan jouluisin innolla. Luukut ovat vakiostaan tyhjiä, joten ei haittaa vaikka lapsi menisikin niitä kurkkimaan. Yön aikana oikean päivän lokeroon on mystisesti ilmestynyt yllätys. Luukkujen sisältöjä on helppo keksiä ja viime tipassakin sinne keksii hyviä hätävaroja.

Lokeroista on tähän mennessä löytynyt tarroja, muumikeksejä, lakua, parit pinnit ja hopeatoffeeta. Jos yllätys ei mahdu luukkuun (vaikkapa tarra, jota ei voi taittaa), sieltä löytyy vihjelappu, jonka äiti tai isi lukevat. Haluan pitää luukkukohtaisen yllätyksen mahdollisimman pienenä, eli jos siellä on karkkia, sitä on 1-2 kpl karkista riippuen, tarraylläri on 1-3 kpl riippuen tarran koosta jne.

Tämä kalenteri sisältää yllätyksen myös viikonloppulapsivieraille.

älä unohda

Lapsi syö iltapalaa ja selittää tohkeissaan päivästään. Katselen hänen hauskasti nousevaa ylähuultaan, rakoa etuhampaiden välissä ja juttujen mukana eläviä kulmakarvojaan. Kuuntelen lievästi sössöttävää ässää ja napakasti pärähtävää ärrää. 

Katselen iltaväsymysvallattomuuden punaamia poskia, kihartuvia hiuksia ja jatkuvasti käyvää suuta. Ruokaa sisään ja tarinaa ulos. Älä lähde mihinkään vaeltamaan, syö rauhassa loppuun. Yritän nähdä edessäni itse syömään opettelevan vajaan yksivuotiaan, mutta tilalla on isoksi venähtänyt tyttö, joka haluaa tehdä kaiken itse. Harjoittelee syömään haarukalla ja veitsellä.

Lapsen olemukseen tulee koko ajan uusia ulottuvuuksia, mutta älä unohda tätä. Älä unohda tuota rakoa hampaiden välissä ja sössöttävää ässää, ajattelen. Älä unohda alku-unihien kihartamia hiuksia, tai sitä, että asiat kimeltävät, hiuksiin täytyy saada ponnero tai että lepakot ovatkin oikeasti vamppupyyrejä. Älä unohda hitti-ilmaisuja, kuten sitä, että kaikki lauseet pitää aloittaa no-sanalla. Mitä ruokaa tänään oli tarhassa? No, riisiä ja kanaa. Oliko hyvää? No. Oli. Älä unohda sitä että hän haluaa halata ja suukottaa. Äläkä sitä, että hän juoksee vastaan. Älä unohda, että hän hymyilee pian herättyäänkin. Älä sitä, että hän on vähän yli pöydän korkuinen ja mahtuu syliin. Tai sitä, että hän kysyy luvan melkein kaikkeen. Älä unohda, että hän on sinun vielä hetken.

Kohta maailma vetää hänestä – höyhen höyheneltä – untuvakerroksen pois, eikä hän halua enää kertoa ihan kaikkea. Hänen katseensa syvenee, eikä meidän sanamme ole enää ainut totuus.

telkkarittomat päivät

Koti on täynnä kivaa ajanvietettä, mutta koska telkkarin katselu ja koneella oleminen on helppoa, sitä laiskistuu ja tylsistyy muun tekemisen ja juttelemisen suhteen. En minä mitään työpajaa halua pystyttää, mutta pientä herätystä horrokseen.

Vietimme viime viikolla telkkaritonta arkea maanantaista torstaihin. Ainoa poikkeus oli miehen synttäri-ilta, jolloin katsoimme elokuvan lapsen mentyä nukkumaan.

Koneella (ja puhelmella) oloa rajoitimme niin, että siellä käytiin, jos piti esim. tarkistaa joku asia tai halusi käydä facebookissa vaikka ennen nukkumaan menoa. Muuten siellä "roikkumista" vähennettiin.

Minulle telkkarittomuus ei ole koskaan ollut vaikeaa. Koneettomuus sen sijaan oli oudompaa, mutta ei sekään mitään kummempia vieroitusoireita aiheuttanut (tosin päiväthän menevät koneen ääressä töissä, joten ehkä siksi oli helpompi rajoittaa sen iltakäyttöä). 

Kyllähän kaikki tietävät, mitä tommosesta seuraa. Aluksi oli tietenkin vähän orpo olo, mutta tekemistä alkoi keksiä koko ajan enemmän. Parin päivän jälkeen kukaan ei hirveästi kaivannut noita laitteita. Välillä tehtiin jotain yhdessä, välillä puuhailtiin omia juttuja. Aika leppoisa tunnelma. 

Telkkariton viikko oli ihan hyvä ravistelu, koska sen vaikutus jäi; 

viikonloppuna ja tällä viikolla töllötin ja kone ovat pysyneet paljon poissa ihan vapaaehtoisesti. Välillä on tietenkin kiva löhötä telkkarin äärellä, mutta tämä "paasto" oli hyvä irtiotto pinttyneistä tavoista.

crazy about new york city

Olen ihan tarkoituksella säästellyt tätä puheenaihetta, mutta nyt kyllä en sitä enää tee. 

Yksinkertaisesti sanottuna: Minä rakastan New Yorkia!

Olen varmaan edellisessä elämässä asunut siellä, niin voimakkaasti se vetää minua puoleensa. Veti ennen vuonna 2007 tehtyä reissua ja vielä voimakkaammin sen jälkeen.

NY-hulluuteni ei kylläkään näy ulospäin kovinkaan paljon. Hulluus ilmenee muilla tavoilla: imen itseeni lähes kaiken, mikä aiheesta eteeni tulee. Käyn säännöllisesti katsomassa New Yorkin webcameja ja minulla on jopa puhelimen sääsovelluksessa pysyvästi näkyvissä New Yorkin sää, jota seuraan useita kertoja viikossa. Vaikka ajattelen kaupunkia joka ikinen päivä, puhun siitä yllättävän vähän. Siksi ihmiset eivät varmaan tiedä todellista NY-hulluuteni tasoa (paitsi ehkä tämän jutun jälkeen). :D 

Tähän ei kuitenkaan pidä sekoittaa kulttuuria. Siellä on paljon hienoja ja kiehtovia asioita, mutta nimenomaan kaupunki on se, mikä kiehtoo. Ei niinkään yleisesti Amerikka tai sen kansa.

Flatiron on yksi lempparirakennuksistani.

Olen harvoin ihan oikeasti kateellinen ihminen, mutta aina kun joku tuttavani on lähdössä minun kaupunkiin, olen kateudesta vihreä. Onneksi kateus ei sentään ole niin pahaa, etten voisi ottaa sitä huumorilla tai olla iloinen tuttavani puolesta. Mutta NY on ainut matkakohde, joka minulla tuntuu ihan todellisena tuskana ja kaipuuna. Ihan kuin jotain rakasta ihmistä ikävöisi. On se jännä. Onneksi mies pitää paikasta lähes yhtä paljon, joskaan hän ei ole samalla tavalla hulluna siihen.

Ja miksi puhun tästä nyt? No siksi. Että. Meillä on lennot New Yorkiin! Lähdemme sinne helmikuussa juhlistamaan 10-vuotis hääpäiväämme. Tarkan harkinnan jälkeen päätimme, että lapsi ei lähde mukaan muutamasta syystä: vaikka hän on tottunut mitä erilaisempiin paikkoihin ja tilanteisiin ja olisi tuollakin varmasti ihan ok, noin pieni lapsi ei pitemmän päälle siltikään nauttisi niin hektisestä reissusta ja pikainen arkeen palaaminen voisi noin pienellä olla jet lageineen rankka homma. Hänellä on mummin ja ukin luona taatusti paljon hauskempaa. Hänen kanssaan voimme sitten lähteä ensimmäiselle lentokonereissulle vähän lähemmäs.

Ja nyt kun olen vakuutellut näillä hyvillä argumenteilla itselleni, että olen hyvä vanhempi siitäkin huolimatta, että lapsi on pitkän pätkän hoidossa, voin iloita, ettei meillä ole reissussa aikatauluja, ottaa koko lennot ihan rennosti ja pyöriä kaupungilla myös myöhemmin illalla. Luksusjuttuja lapsen vanhemmille.

Kiitän jo etukäteen vuolaasti vanhempiani, jotka ottavat lapsen hoitoon ja mahdollistavat matkan meille! Tämä merkitsee niin käsittämättömän paljon, että sitä on vaikea kuvailla.

Hotel Chelsea, tuo taiteilijoiden tyyssija.

En oikein edes osaa sanoa, mikä siinä kaupungissa viehättää niin paljon.

Kaikkein eniten pidän kaduilla hengailemisesta, ihmisten katselemisesta ja mahdollisimman aidoista paikoista. Olen muuten aina haaveillut pääseväni seuraamaan NY:n poliisin työtä yön tai parin ajaksi. Minua kiinnostaa myös kaupungin nurja puoli.

Ihme kyllä, minua ei edes erityisemmin kiinnosta shoppailla siellä. Tietenkin vähän, mutta tuntuisi ajan haaskaukselta kierrellä kaupoissa kun koko kaupunki odottaa tutkimista. 

Viime reissulla keskityimme kiertelemään kaupungilla, joten jätimme suosiolla museot ja muut seuraavaan kertaan. Mies paloi jo silloin halusta nähdä USS Intrepid -lentotukialuksen, joka huonolla säkällä olikin remontissa. Nyt uusi yritys! Minä haluaisin nähdä tällä kertaa (sisältä asti) ainakin New York Public Libraryn, ja MoMAn tai Metin. Aivan pakko myös hankkutua johonkin ihanaan kirjakauppaan ja etsiä kirpputori. Paljon jää taas näkemättä, mutta koska ei huvita tehdä reissusta mitään suoritusta, on vaan parasta mennä ihan fiiliksen mukaan rennolla tahdilla sen kummempia suunnittelematta. Kaikki riippuu tietenkin myös säästä, joka voi helmikuussa olla mitä vaan. Hienoa kuitenkin fiilistellä etukäteen! 

Tässä vielä muutama pikku pala viime reissusta:

Brooklyn Bridgellä katselemassa auringonlaskua.

Central Parkin pöheikköä.

Autenttinen Harlem.

Katufiilistä jossain päin downtownia.

Turisti.