lontoon pitkät terveiset

Sateinen Hyde Park.

Olipa se hyvä reissu! Jännä oli mennä paikkaan, josta ei paljon tiennyt etukäteen, ihan perusjuttuja lukuunottamatta. Olin siis täysin avoin kaikelle, eikä minulla ollut juuri ennakkoluuloja esimerkiksi eri kaupunginosien suhteen.

Lentomatka kestää vain kaksi ja puoli tuntia, joka menee melkein liiankin nopeasti. Eihän siinä ajassa ehdi nauttia lentämisestä kuin sekunnin. :) Matka lentokentältä kaupunkiin hoitui kätevästi nopealla junalla Paddingtoniin ja siitä jalkapatikassa pyöreästi puolentoista kilsan päässä olevalle hotellille. Takaisinpäin lähtiessä taas otimme Heathrow Shuttlen, joka toimi tosi hyvin, eikä ollut mikään tuhottoman kalliskaan. Oli ihanaa päästä ovelta ovelle vielä kun satoi vettä ja jouduimme lähtemään hotellista jo klo 6.30.

Paluumatkalla oli hyvä lentosää.

Majapaikkamme oli kivan kodinomainen ja tosi tyypillinen brittitalo kapeine portaineen. Huoneemme sijaitsi hissittömän talon ylimmässä, virallisesti neljännessä kerroksessa, mutta nousuja oli yhteensä kuusi. Tuli ainakin hyvää treeniä kun portaita kapusi muutaman kerran päivässä. Iltaisin se oli kaikkein raskainta kun koko päivä oltiin oltu liikkeellä.

Hotellimme naapurustoa. Tämä on "takapihalle" päin.

Vastaanotto.

Huoneemme oli niin täynnä kukkakuviota, että se oli jo liikuttavaa. Valitsimme tämän hotellin juuri siksi, että pääsisimme mahdollisimman ei-skandinaavisen sisustuksen keskelle. Meillä oli hieno tolppasänkykin. Iso plussa oli pieni jääkaappi, jossa saimme säilyttää eväitä ja juomia. Vaikka hotelli on vanha, sitä on pidetty todella hyvin. Siisteystaso oli ihan ykkösluokkainen ja säännöllistä remonttia harrastettu. Arvostan hotelleissa etenkin vessan/kylppärin puhtautta ja täällä ei ollut yhtään kohtaa, josta olisin keksinyt huomautettavaa. (Kukikkaat) lakanat tuoksuivat raikkailta. Pyyhkeet vaihdettiin päivittäin, mikä ei mielestäni olisi ollut tarpeellista. 

Ikkunoissa ei ollut minkään valtakunnan eristeitä, joten oli sekä kylmä, että kadun ääniä kuului aika selvästi (onneksi olemme molemmat hyväunisia). Näihin juttuihin oli kuitenkin osannut jo asennoitua. Peittona oli yhteinen, melko ohut villatäkki. Onneksi kaapista löytyi toinen ja kahden peiton alla tarkeni hyvin. Meillä oli huoneessa myös ylimääräinen siirrettävä patteri, joka lämmitti mukavasti. Oli siellä myös kiinteä sellainen, mutta se ei näyttänyt toimivan. Vessassa oli ihan sikakylmä, mutta eipä tuokaan paljon reissua varjostanut. Kuumassa kylvyssä oli ihana lillua lämmittämässä jäseniään.

Hotellin aamiainen oli ihan ok, mutta suomalaisena teki mieli lisukkeeksi myös tuoreita aineksia, kuten salaattia, tomaattia, kurkkua jne. Jogurttien päiväykset olivat aika hurjat (pari kuukautta). Paikallinen maito oli tosi hyvää! 

Meille sattuivat vähän huonot kelit: kolme ekaa päivää satoi sekä vettä, että räntää. Sateenvarjot käsiin kasvaneina kävelimme ympäriinsä. Kostea kylmyys imeytyi luihin ja ytimiin, mutta kuuma kylpy teki ihmeitä päivän päätteeksi. Kahtena viimeisenä päivänä oli hyytävän kylmä, mutta ei sentään satanut. Viimeisenä päivänä näimme vilauksen auringostakin.

Tämä oli paljon pienempi, mitä alunperin kuvittelin.

Minua hämmensi se, kuinka vähän siellä näkyi uudenlaisia säästäviä vessanpönttöjä. Vanhojen huuhtelussa menee varmaan kymmenen litraa vettä ja säiliö oli sen mukainen. En tiedä onko yksityisasunnoissa eri tilanne, mutta noissa lukuisissa yleisissä vessoissa oman huoneemme vessa mukaan luettuna näin vain kahdesta kolmeen nykyaikaista pöndeä. 

Toinen ihmetyksen aihe oli se, että moneen kauppaan oli seinän kokoinen sisäänpääsy täysin avoimena, lämmöt harakoille vaan. Lämmityskulut ovat varmaan mahtavat. Ovien läheisyydessä työskentelevät myyjäparat joutuivat usein olemaan takki päällä.

Kolmas asia, jota ällistelimme oli paikallisten kevyt pukeutuminen. Minä en todellakaan ole viluisimmasta päästä, mutta tuijotin melkein haavi auki shortseissa ja hihattomissa paidoissa lenkkeileviä (ja pyöräileviä!) tyyppejä. Samoin kadulla porukka käveli ihan olemattomissa päällysvaatteissa, usein jopa vaan sisävaatteissa. Metrossa katselin kun eräs tyttö riisui hartioillaan olevan ohuen shaalin ja jatkoi matkaansa pelkässä neuletakissa. Se oli erityisen kylmä päivä. Tavallista oli nähdä nuoria naisia minihameissa ilman sukkahousuja. Lapset oli usein puettu melkein yhtä kevyesti. Kun Suomessa varjellaan pienten lasten päitä todella tarkasti, tuolla näin tosi monta hiuksetonta alle 1-vuotiasta, jotka istuskelivat rattaissa paljain päin ja ilman hanskoja, kesäkengät jalassa. Hrrrr. No, kuka on tottunut mihinkin. Vaikka Suomessa on kylmä, se tuntuu ihan erilaiselta, paljon kuivemmalta, vaikka olisikin märkä keli. Kun palasimme kotiin, lämpöasteita oli vähemmän kuin Lontoossa, mutta silti se tuntui lämpimämmältä. Tämä kaikki oli tiedossa, mutta itse koettuna sen vasta tajuaa oikein kunnolla.

Ihan uusi juttu minulle oli myöskin kattojen tapetointi, mitä näytti olevan tehty monessa paikassa. Hassua, vaikka toisaalta – miksei.

Britit ovat tosi ystävällistä ja kohteliasta väkeä, eikä missään paikassa tarvinnut tuntea olevansa yksin jonkun asian kanssa; aina joku oli osoittamassa tietä, ojentamassa ostoskoria tai mitä vaan. Vaikka kotimaatani rakastan, tällaisissa tilanteissa tunnen ulkomailla ollessani lievää häpeää suomalaisten sulkeutuneisuuden vuoksi. Täällä ei todellakaan kohdella turisteja noin, vaikka ihan ok palvelua täältäkin varmasti saa. 

Chanelia lyhtypylväissä?

Bussin toisen kerroksen etupenkissä oli parhaat näkymät. Bussiseikkailut olivat
ehdottomasti yksi lempparijutuistani koko reissussa.

Kuten kaupunkireissuilla aina, kävelimme todella paljon. Pitemmät välimatkat kuljimme metrolla tai bussilla, joista jälkimmäinen nousi lopulta ihan suosiksiksi, koska sieltä käsin sai nähtyä kaupunkia tosi hyvin. Ajelimmekin välillä ihan huviksemme isoja lenkkejä eri puolille kaupunkia. Joukkoliikenne Lontoossa toimii erinomaisesti ja erityisplussa bussimatkustamisessa on se, että pysäkit, sekä päätepysäkki kuulutetaan, sekä ilmoitetaan taulussa. Tätä ominaisuutta olen kaivannut Suomeenkin: täällä pitää oikea pysäkki tietää tai muuten on liian myöhäistä  – tai aikaista.

Kävimme monenlaisissa ravintoloissa ja tarjontaa oli tietenkin loputtomasti. Ensin meinasimme vinkkien perusteella varata pöytiä etukäteen, mutta lopulta toimimme samalla tavalla kuin muissakin kaupungeissa (mikä on minusta kivaa): menimme ex-tempore johonkin kivan näköiseen paikkaan ja toivoimme mahtuvamme. Ja aina mahduttiin. Kokeilimme kolmea eri italialaista, yhtä pihviravintolaa, yhtä ihanaa 50-lukulaista dineriä, jossa oli niin maukkaat hampurilaiset itse tehtyine jauhelihapihveineen että nam! Sitten testasimme tietenkin pubiruokia, jotka olivat myös maistuvia. 

Jamie Oliverin lämminhenkinen kauppa
Notting Hill Gaten tuntumassa.

Samainen kauppa toimii myös opetuspaikkana ja
ravintolana. Tässä on meneillään pastantekokurssi.

Lempialueekseni muodostui aivan ehdottomasti Notting Hill, jossa oleilimme eri puolilla monta kertaa. Siellä oli mukavan rento tunnelma. 

Portobello Road.

Portobello Road.

Sanon tätä The Modern Gherkin Toweria munataloksi.

Inhottavin paikka oli "raha-alue" (eli onkohan se nyt sitten City) vaikka rakastankin korkeita rakennuksia. Ehkä ne eivät vaan kuulu Lontoon fiilikseen. Vaikutelmaa lisäsi varmaan myös se, että siellä ollessamme tuuli kaikkein kylmimmin ja minua väsytti ihan kamalasti. 

Notting Hillissä olevassa Books for Cooks -kirjakaupassa
oli kiva tunnelma ja keittokirjoja joka lähtöön.

Palanen AllSaints -kaupan hienoa sisustusta. Vanhoja Singereitä oli käsittämätön määrä.

Miehen kanssa reissussa ollessa en juurikaan shoppaile, vaikka sitä touhua rakastankin. Yleensä haluamme liikkua yhdessä, eikä meillä tule koskaan kiistaa kohteista. Nyt mies ilmoitti puolitosissaan, että se aika, jonka vietämme hänen haluamissaan museoissa, voimme viettää myös kaupoilla. Sehän sopii! En yleensä koskaan luettele kenellekään ostoksiani, mutta nyt teen poikkeuksen, koska olen samaan aikaan sekä innoissani, että vähän kauhuissani (nyt onkin sitten ostokset taas toistaiseksi tehty).

Tein löytöjä mm. Marks & Spencerillä (kahdet housut), AllSaintsilla (matalavartiset bikerbootsit ja venäläishenkinen takki, joista jälkimmäisen sain hääpäivälahjaksi), vähän henkkamaukkaa muistuttavassa Primarkissa (hauska heppapusero, sekä lapselle yöpukuja ja pari collegepaitaa), Office -kenkäkaupassa (lakeriset Dr. Martensit) ja Cosilla (mekko). Mies puolestaan osti yllättäen parit vaatteet Mujista. Lisäksi ostimme Portobello Roadilta olkkarin seinälle puisen K-kirjaimen, sekä aivan ihanasta Books for Cooks -kaupasta paksun kasvisruokakirjan, jota selaillessa alkoi kuola valua. Ainoat tuliaiset (niitä lapsen vaatteita lukuunottamatta) ostimme vanhemmilleni kiitokseksi korvaamattomasta lapsenhoidosta: pakettiin päätyi oliiviöljyä ja kiva keittiöpyyhe Jamie Oliverin Recipease -kaupasta, sekä kunnon englantilaista toffeeta.

Tästä valtavasta shoppauspyrähdyksestäni huolimatta vietimme yllättävän vähän aikaa kaupoissa. Olen tottunut hoitamaan kauppaskannaukseni melko nopeasti miehen mukana ollessa.

Kävimme tutkimassa British Museumia (yllä olevat kuvat) ja HMS Belfastia. London Eyessa oli pakko käydä, vaikka molemmat podemmekin korkeanpaikankammoa. Se oli yllättävän miellyttävää, vaikka kuitenkin pelotti. Hienot olivat näkymät! Kaduilla samoilun ja bussifiilistelyn lisäksi kävimme tietenkin katsastamassa ulkopuolelta tunnetuimmat maamerkit.

Joku oli jättänyt terveisiä Buckingham Palacen portille.

 

Westminster Abbey oli upea.

Hieno Tower Bridge ilta-asussaan.

Minulla ei tätä ennen ollut Lontooseen oikeastaan minkäänlaista tunnesidettä, toisin kuin lempikaupunkiini New Yorkiin, josta minulla oli suoranainen pakkomielle jo ennen sinne pääsyä. Lontooseen lämpenin paremmin vasta parin päivän oleilun jälkeen ja loppureissusta olin jo tosi mieltynyt siihen. Se ei kuitenkaan vienyt sydäntäni samalla tavalla kuin NY tai vaikka Rooma. Uudestaan voisin mennä kuitenkin aivan ehdottomasti ja varmasti menemmekin – seuraavalla kerralla lapsi mukana (hän hokee jo nyt, että mennään Lontooseen). Näin ensikertalaisen silmin Lontoo on mukava sekoitus konservatiivisuutta, sopivaa rentoutta, sekä ripaus amerikkalaista vivahdetta.

Olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut tyyppi, mutta aina matkustaessani huomaan suomalaisuuteni: monien muiden maalaisten vierellä olen paljon varautuneempi kuin miltä kotimaassa tuntuu. Toisenlaiseen kulttuuriin on kuitenkin tosi helppo ja nopea päästä sisään ja sitä yllättää itsensä ihan erilaisista tilanteista.

Kätevää lastenkuljetusta.

Miehen kanssa oli ihana olla kahdestaan pitkällä reissulla ja se teki tosi hyvää. Lasta oli tietenkin ikävä jo heti alussa, mutta otimme tavaksi soittaa päivittäin aamiaisen jälkeen, kertoa kuulumisia, tulevan päivän suunnitelmia ja kuunnella mummi/ukkila -tapahtumia (muutamalla sanalla myös lapsen suusta). Satunnaisesti laiteltiin viestejä puolin ja toisin. Netissä olimme todella vähän (se ei aluksi meinannut edes onnistua), mutta mitäpä sitä Facebookissa roikkumaan ainutlaatuisen reissun aikana. 

Lapsen viiden päivän mummi/ukkilalareissu meni hyvin ja miksei menisi.
Onhan se tuttu ja rakas paikka.

Nyt olen puhunut suuni puhtaaksi. 

Lontoo, näemme toivottavasti taas pian!