hurry up!

Olen niin kyllästynyt kiireestä valittamiseen, että nyt kyllä saa riittää. Oikeastaan olen koettanut tehdä muutosta jo vähän aikaa. Kuulumisia tiedustellessa yleinen vastaukseni on "kamala kiire." Sehän ei ole mitenkään uutta, että hommia ja häsläystä riittää, mutta mitä muuta? Jotenkin tämä syksy on avannut silmäni.

Kun joku on viime aikoina kysynyt minulta kuulumisia, suusta meinaa lipsahtaa automaattisesti sama kiire-kommentti, mutta sen sijaan olen saanut vastattua, että kiitos hyvää. Kyllähän minulle hyvää voi kuulua, vaikka vilinää riittää. On muuten yllättävän vaikeaa vastata yksinkertaisesti noin ja se vaatii opettelua. Tulee heti vähän huono omatunto: ajatteleeko toinen nyt että on liian leppoisaa kun ei yhtään narise? Voi tätä suomalaista ajattelua.

En halua kuitenkaan tehdä itsestäni mitään jeesustelijaa. Kyllä saa valittaa – jokaisella on mussutuspäivänsä tai -viikkonsa – mutta haluan luopua kestovalittamisesta. Pidetään vaikka oletuksena, että moni menee tukkaputkella, mutta mitä muuta kuuluu? Tiedän kyllä, että aina ei voi itse valita tahtiansa, mutta on kiireessä usein paljon omaakin aikaansaannosta ja silloin siitä muriseminen on tyhmää. Minusta silloin saa niristä, jos hihna on vastentahtoisesti liian tiukalla ilman tietoakaan sen löystymisestä. 

Minulla on ollut pari viikkoa tavallista kovempi työtahti. Muutaman kerran on tehnyt mieli avata kiirevirsihanat, mutta sitten olen saanut tukittua suuni niin että venttiilin ohi on päässyt vain muutama pikku pihaus. Ei minulla ollut yhtään sen huonompi fiilis kun pidin mölyt mahassani. Päinvastoin.