maanantai 13. toukokuuta 2013

avatkaa silmänne

Hiljattain julkaistun PeLa:n raportin perusteella Suomi on paras paikka äideille. Siitä syntyi arvatenkin aikamoista nillitystä, että näin ei todellakaan ole. Monella on omakohtaista kokemusta jonkinlaisesta vääryydestä. Suomalaiset eivät jostain syystä sulata kotimaisen järjestön tekemää raporttia.

Kaikessahan on aina parantamisen varaa, mutta tosiasia on, että Suomi on hyvä maa perheille. Tutkimus ei edes perustu mielipiteille, vaan faktoille.

Ihan hävettää tällainen. Sama juttu äitiyspakkauksen haukkujien kanssa, josta näen punaista. Sitä ei ole pakko ottaa! Ja onhan se tietenkin fakta, että äitiysloman päätyttyä vielä kotona jatkavien tulot tippuvat todella paljon, mutta toisissa maissa et saa mitään. Et. Mitään. Täällä on sentään mahdollista valita kotiin jäämisen ja töiden välillä ja kitkutella erilaisilla tuilla. Toisissa maissa sinun olisi pakko palata kolmen kuukauden päästä töihin tai homma annetaan jollekin muulle. Monessa paikassa kotona olevat äidit ovat täysin miehen tulojen varassa tai jäävät tyhjän päälle. 

Perkele että ottaa päähän. Miten juuri ne tyypit nirisevätkin eniten, jotka saavat paljon?

Täällä saa hoitoa tuloista riippumatta. Jos sairastut vakavasti, saat hoitoa siitä riippumatta, onko sinulla vakuutus vai ei. Kaikki lapset pääsevät hoitoon ilman tähtitieteellisiä tarhamaksuja. Vaikka se pulitushetkellä aina vähän kirpaiseekin (kuten mikä tahansa lasku), maksimimaksukaan ei tarkasti ajateltuna ole täysihoidosta yhtään mitään. "Mut hei, tarhassa syötetään ihan huonoa ruokaa. Lähiluomua pitäis olla. Lelut, onko tarpeeksi kehittäviä? Entäs toi pienten ryhmän toimintasuunnitelma? Onko nyt varmasti tarpeeksi pedagoginen tulokulma?" Toisissa maissa päiväkotien maksut ovat niin kalliita, että monella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä kotiin tai palkata lastenhoitoja kotiin, eikä sekään ilmaista ole. Entäs koulutus? Voit valita juuri sellaisen linjan kuin haluat ilman stipendiä tai varakkaita vanhempia.

Narisijat voisivat mennä hetkeksi kokeilemaan asumista maissa, joissa ei ole Suomen kaltaisia tukia tai oikeuksia. Olisiko sitten parempi jos nämä otettaisiin pois? Ei tietenkään, kun enemmän pitäisi saada. 

Kuten sanottu, kaikessa on aina parantamisen varaa, mutta Suomessa asiat ovat kuitenkin todella hyvin. Enkä ole kuitenkaan ihan sinisilmäinen.

1 kommentti:

  1. Mie oon niin samaa mieltä sun kanssas. Minut saa raivostumaan kaikkein parhaiten, kun rupee valittamaan et kuin kauan on viettäny edellisenä viikonloppuna TK:n päivystyksessä huutavan lapsen kanssa. No kuka pässi jätti antamatta sitä panadoolia ennen sinne lähtöä että kakara on varmasti mahdollisimman hankala, että Äitee näyttää mahdollisimman marttyyriltä. Ja jos ei jonottaminen kiinnosta, ni lähestulkoon kaikilta paikkakunnilta löytyy yksityinen lääkäriasema joka päivystää edes jotenkin viikonloppuna. Eikä nuha oo mikään syy mennä päivystykseen.

    argh. mä en kestä. :D Mie meinasin vastata jo aikasemmin, mut ei taas puhinaltaan pystyny selvää sanaa kirjottamaan.

    OTTOmus

    VastaaPoista