maanantai 17. syyskuuta 2012

ostin auton

Aloin olla kyllästynyt siihen, että olen niin riippuvainen miehen autosta, enkä koko ajan jaksa juosta yleisten kulkuneuvojen aikataulujen perässä. Ne ovat kyllä tosi käteviä ja käytänkin niitä päivittäin, mutta silti tarve omalle autolle tulee yllättävän usein. Tai enhän minä kipeästi autoa tarvitse (paitsi tietyissä tulevissa tilanteissa), mutta vapaa-ajalla ei todellakaan tee mieli liikkua yleisillä niin paljon kun saan istua niissä arkena parisen tuntia päivässä muutenkin.

Varmaan jokaisella on lapsuuden maisemissani auto: yleiset kulkuvälineet menevät siellä aika harvakseltaan, eikä siellä ole oikein mitään niitä hyviä etuja, joita isoissa kaupungeissa on (esim. lastenrattaiden kanssa ilmaiseksi), joten siellä kaksi autoa perheessä ei ole yhtään ihmeellinen asia. Siellä omistinkin Fiat Unon vuosimallia -88, joka oli minulle todella rakas. Pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen päätimme miehen kanssa kuitenkin yhteistuumin myydä sen. Kyllä vihloi luopua hyvästä ystävästä.

Koska tänä päivänä korostetaan ekologisia valintoja, olen onnellisen autonomistajan fiilisten lisäksi myös hieman nolona. Tuntuu, että minun pitäisi pyytää anteeksi hankintaani. Kasvatanhan nyt enemmän hiilijalanjälkeäni (vaikka voin ylpeästi todeta, että se on minulla vielä tällä hetkellä keskiarvon alapuolella). Yritän kuitenkin nyt nauttia uudesta ystävästäni (kyllä, sillä on tunteet, kuten muillakin esineillä!) ilman omantunnontuskia, koska tiedän että se tulee olemaan tosi kätevä uudessa kodissamme. Samalla tämä oli minusta aika hykerryttävää, koska tein hankinnan "salaa." Oli hauskaa tehdä ostos ilman yleistä kuulutusta, mitä normaalisti harrastan ihan riittävästi. En halunnut, että kukaan vaikutaa ostopäätökseeni.

Päätin pitäytyä minulle tutussa merkissä, joten Fiatin kuvat silmissä lähdin metsästyshommiin. Toki pidin mielen avoimena muillekin ehdokkaille, mutta nuo italiaanot kestävät oikein hyvin, kuluttavat vähän ja niissä on edulliset vakuutukset. Hakukriteerini olivat, että auton pitäisi olla mielellään 90-luvun puolivälin jälkeistä mallia, ajettu alle 200 000, vasta katsastettu, kahdet renkaat, siisti kunto ja hinta max tonnin. Mies oli hyvänä apuna ja ohjeisti minua käytännön asioissa. Löysin hyvin pidetyn Fiuden (ajettu reilu 140, katsastettu viime kuussa) ja sain vielä tingittyä hinnan sopivaksi.

Tässä se nyt on. Hyvät ystävät, saanko esitellä uuden perheenjäsenemme!


9 kommenttia:

  1. Ihana uusi auto:) Onnea paljon uuden auton omistajalle, ja kyllä sinä sen todellakin ansaitset!!! Helpottaa varmasti todella paljon monessa tilanteessa! Puss:)
    T. Johnu

    VastaaPoista
  2. Hieno uusi fiude! Mikäs tän rouvvan nimeks tulee? :)

    Miekii muistelen haikeudella sitä, kun omasta joutu luopumaan. Mut täl hetkellä jos auton tarvetta on n. kerran kuussa, ni ei sitä näillä hinnoilla viitti parkkipaikalla seisottaa.

    Outo

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Aika luontevasti aloin kutsua sitä tosi korrektisti Punikiksi. :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Ja nyt varmaan ymmärrät miksi olin eilen siellä miesten Ikeassa..

    VastaaPoista
  5. heh "Oli hauskaa tehdä ostos ilman yleistä kuulutusta, mitä normaalisti harrastan ihan riittävästi. " :) Onnea Tiia! Päästää kruisailee tyttöjen kesken joskus! ;)

    VastaaPoista
  6. Tämä oli kyllä niin täydellinen yllätys, josta en ollut kuullut pihaustakaan edes suunnitelmissa, mutta...ylläreitä tässä on tullut muutenkin teiltäpäin:) Onnea! Äiti

    VastaaPoista
  7. Ai niin, nimi on kyllä aika... töksäys, siis...kauhea!

    VastaaPoista
  8. Mitä kamalaa siinä on? Sehän on melkein kuin.. Unikki. :D

    VastaaPoista