hengitä, hengitä

Tarhalainen sylissään maailman tärkein esine Unikki.

Olen tällä hetkellä kurkkuani myöten täynnä ja väsynyt lapseni uhmaikään. Se alkoi orastaa viime vuonna näihin aikoihin, kun hän oli vasta puolitoista vuotias. Uhma oli jo aika vauhdissa kaksivuotissynttäreillä ja leimahti täyteen mittaansa keväällä. Opuksissa sanotaan, että uhma on aaltomaista. En tiedä mitä "aaltomainen" tässä tapauksessa tarkoittaa, mutta meidän lapsella helppoja pitempiä kausia ei ole. On täysin päivästä riippuvaista, onko hän normaalin vastahankainen vai todella vastahankainen. Onhan hän toki edelleen oma iloinen itsensä valtaosan päivästä, mutta vastaan hangottelu ja mielen osoitus ovat jo niin yleisiä, että olisi suorastaan outoa tehdä jokin toiminto, jonka aikana lapsi ei missään vaiheessa pistäisi vastaan.

Ja raivareiden aikainen sirkkelihuuto.. Tunnen sen joka solussani, hermopäätteessäni ja ihokarvassani. En kestä sitä, vaikka pakkohan se on. Pakoonkaan ei voi lähteä. Siihen lisätään vielä jankuttaminen. Jos lapsi ei saa tahtoaan läpi jossain asiassa, hän luonnollisesti alkaa jankuttaa. Kun jatkamme kieltämistä, siitä seuraa raivarit ja lisää jankuttamista. Joskus hän saattaa hokea samaa lausetta vartin putkeen – hän ei yksinkertaisesti pääse tilanteesta yli, vaikka yrittäisi saada huomion muualle. Yritän ottaa tilanteet rauhallisesti, mutta kun näitä episodeja on päivässä lukuisia, alkaa ainakin minun mukista läikkyä nesteet yli, enkä jaksa joka uhmakohtauksen alkaessa miettiä viisaita, ukkoselta ja salamoinnilta säästäviä ohjeita.

Olen monta kertaa miettinyt, milloin joku naapuri tulee kysymään (tai soittaa lastensuojeluun), mikä meillä oikein on homman nimi. Joskus kuulostaa siltä kuin sikaa tapettaisiin. Siskoni sanoin sossuilmoitus (jos ei tiedetä mistä huuto johtuu) olisi vain merkki välittämisestä ja tottahan se on. Vaikka silti vanhemmuus kokisi tosi kovan kolauksen.

Lapseni ei siedä raivarin aikana kosketusta lainkaan ja silloin häntä on ihan turha yrittää tuuditella. Olen itse suuttuessani ihan samanlainen. Hänen on annettava huutaa rauhassa aikansa (saattaa helposti mennä putkihuutoa parikymmentäkin minuuttia), jonka jälkeen hän ottaa sylitarjouksen vastaan ja pääsee ulos vihakuorestaan.

Johdonmukainen toiminta on välillä melkein liian raskasta, mutta on vaan pakko pysyä tiukkana.
Joskus (tai usein) tekisi mieli antaa periksi – se olisi niin helppoa, mutta en halua tehdä karhunpalvelusta meille, enkä lapselle. En halua, että hänestä tulee ärsyttävä "pirkkopetteri", joka on saanut kaiken. Monen on vaikea uskoa lapsestamme tätä raivokasta puolta, koska hän on todella iloinen tyttö ja käyttäytyy muiden läsnäollessa mallikkaasti. Ehkä hän on vaan kyllästynyt meidän seuraan..

Totta kai tiedän mistä uhma johtuu ja että se on tarpeellinen vaihe, mutta hermoja se koettelee toden teolla. Itku siinä välillä tulee itselläkin. Viime maanantai oli koko tämän aiheen tähän astisen historian pahin päivä ja olin ihan poissa tolaltani vielä illallakin.

Tiedostan kyllä, että meillä on asiat paremmin kuin hyvin, enkä halua valittaa turhasta. Nyt oli kuitenkin pakko saada vähän määkiä. Tilannetta varmasti voimistaa oma väsymykseni. Tiedän senkin, että tilanteemme ei vaikeusasteikolla ole moniin muihin verrattuna kovin korkealla ja nytkin pyytelen anteeksi purkautumistani, koska en haluaisi olla kiittämätön. En kuitenkaan voi aina ajatella ensin mitä muut ajattelevat. Tällä hetkellä lapsen uhma yhdistettynä työarjen hektisyyteen vie mehuja sangen tehokkaasti.

Noiden raivokohtausten jälkeen lapsi onneksi tyyntyy yhtä nopeasti kuin aloittikin ja hymylee taas aurinkoisesti (kunnes minuutin päästä taas näyttää mieltään jostain muusta aiheesta), mikä antaa kyllä lisää energiaa. Kaikesta tästä voimakkaasta uhmasta huolimatta hän on todella humoristinen ja huolehtivainen lapsi, joka oppii ihan käsittämätöntä vauhtia kaikenlaista uutta. Hänen vuolaat juttunsa saavat meidät hymyilemään.

Viimeinen lannistuksen ripe karisee kun katselen nukkuvaa lasta hien kihartamine hiuksineen. Silloin kaikki huono on taas hetkeksi pois pyyhittyä. Rakastan häntä niin paljon, että sattuu.

Levollinen uni. Tätä näkyä katsellessa kaikki mielipaha unohtuu.