wow, mikä yksilö

Ystäväni oli kerran heittämässä menemään joitakin korujaan ja muita pikkujuttuja. Pelastin sieltä tämän hienon muovikorun. Siinä on kaksi kerrosta, joista toinen on musta ja toinen valkoinen. Valkoiseen kaiverrettu sana kertoo luonnollisestikin sen, mitä ihmiset korustani (tai koko olemuksestani) ajattelee.

Pitkän aikaa se odotteli ulkoilutusta, mutta nyt siitä on tullut selvästi tämän kuukauden hittikoru.

lapsen juttuja

En ole pitkään aikaan kirjoitellut nimenomaan lapsesta ja haluan tietysti itsellenikin muistiin asioita.
Kuten olen aiemminkin kirjoitellut, Manna on aika omatahtoinen tyttö, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja leppyy yhtä nopeasti (kuten minäkin). Uhmasta kirjoittelin syksyllä. Sen kanssa mennään vahvasti edelleen, mutta olen ollut aistivinani sen lieventyneen ehkä promillen verran. En tiedä.

Lapsi alkoi olla ilman vaippoja kaksi vuotispäivän kynnyksellä, mutta kesän alussa hänellä tuli harmittavainen, yleisimmin tytöillä esiintyvä ilmiö: kakan pidättäminen. Kyse ei ole ummetuksesta, koska kakka on koko ajan ihan pehmeää ja sitä tulisi säännöllisesti joka päivä. Jostain syystä joillain lapsilla alkaa kausi, jolloin kakkosella käynti on tosi epämieluisaa. Olen itsekin kuulunut tähän porukkaan, tosin muistan että pidätin vaan pidättämisen ilosta, joka kostautui "kipeänä kakkana." Tarhan täti kertoi, että etenkin isojen puolella se on todella tavallinen ilmiö. Mukaan voi ottaa jonkinlaisen palkintojutun, mikä antaisi lapselle motivaatiota, mutta tämä alkoi Mannalla sen verran aikaisin, ettei häntä olisi voinut vähempää kiinnostaa joku tarra tai muu palkinto, jonka saa kakan jälkeen. Nyt kun lapsi tajuaa taas vähän enemmän asioista, olemme ottaneet käyttöön "kakkakeiju" -toimenpiteet. Kun kakka tulee reippasti pottaan tai pönttöön, kakkakeiju vierailee. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että silloin tällöin lapsen pottaan ilmestyy joku pieni eläin, joista lapsi pitää yli kaiken. Vaikka lapsi puhuu aina innokkaasti kakkakeijun vierailusta, se ei kovin paljon ole innostanut siihen itse juttuun. Kakka ei tule pidättämisesti huolimatta housuun oikeastaan koskaan, mutta ilmiössä on toinen puoli: pissa. Se lirahtaa helpommin pidättämisen yhteydessä housuun. Lapsi käy kyllä pissalla ihan normaalisti, mutta jos hän ei ole käynyt siellä äskettäin pidätystilanteen tullessa, liru voi tulla housuun.

Lapsi syö kuitupitoista ruokaa ja jopa lisäämme vehnäleseitä hänen ruokaansa. Olemme yrittäneet ottaa huomioon kaikki jutut, jotta vatsa ei menisi kovaksi. Kovuus ei ole kuitenkaan se juttu, vaan ainoastaan kakalla käynnin epämieluisuus. Seurauksena lukuisat jarrarit ja pikkarien tiuhat vaihdot. Kun hän ei ole suostunut käymään kakalla muutamaan päivään ja pidätystä tapahtuu todella tiheään, on esimerkiksi kauppareissulle pakko laittaa vaippa pissan vuoksi. Eihän se ole kivaa, enkä haluaisi opettaa lasta takaisin vaippoihin, mutta se on vain välillä pakko.

Puhe on jo todella sujuvaa. Lapsi puhuu käytännössä mitä tahansa ja kertoo pitkiä tarinoita. Sanavarasto on huikea. Tämän ikäisen ihana puoli on se, että sanojen muodot tai järjestykset menevät välillä päin honkia:

"Äiti mikä se on tuo?"
"Äiti mikä se oli ääni?"
"Mitä sinä teket?"
"Minä haluaisin tollasesta." (haluaisin tuon)
"Äiti isin kanssa ostettiin tollaselta." (isin kanssa ostettiin tommonen)
"Tule katsomassa!"
"Nämät" (nämä)
"Net" (ne)

Lapsi osaa monta laulua ja myös tykkää laulaa niin ettei muut saa osallistua. Aika tiukka vastalause tulee, jos yritän yhtyä mukaan. Joskus minulle armollisesti suodaan tämä oikeus. Olen kuulevinani, että sävelkorva tulee joskus olemaan ihan hyvä. Yksi lempilauluista on englannin kielinen aakkoslaulu, jonka Manna osaa kokonaan. Hän tunnistaa useimpia kirjaimia niin että hän sanoo, mikä kenenkin kirjain on. Ensin hän oppi niitä Englanniksi ja sitten Suomeksi kun Herra Hakkaraisen aakkoset -kirja tuli suureksi hitiksi (sitä luetaan joka ilta, mieluiten isi). Lapsen lempikirjain on Englanniksi lausuttuna W, joka myös "on toisinpäin Mannan kiljain."

Numerot alkavat hahmottua. Lapsi osaa laskea viiteentoista ja ymmärtää jos sanotaan että ota vielä kolme lusikallista tai vastaavaa. Manna haluaa usein tietää, mitä jossakin paikassa lukee: "mikä se lukee tuossa?" jos luemme jotakin kirjaa tai olemme yleisillä paikoilla ja siellä on vaikka joku kyltti tai lappu.

Leikit alkavat jo muistuttaa isompien lasten juttuja ja hämmennyn jatkuvasti kun seuraan niitä välillä salaa. Kehitys on huikeaa.

Traktorit, autot, nosturit ja kaikenlainen vastaava on tosi mielenkiintoisia. Samoin kova meno, juokseminen, tanssiminen, musiikki, piirtäminen ja kaikenlaiset askartelut ovat ihania juttuja. Manna on aina valmis. Hempeämmätkin jutut kiinnostavat, mutta tämä tyttö ei ole ihan eniten nukkea hoivaavaa tyyppiä, vaikka tykkääkin nukkekodilla leikkiä ja on muuten huolehtivainen. Kauneudenhoito ja vaatteet kiinnostavat. Tyttö pyytää minulta usein "äiti huulii" kun laitan huulikiillettä. Pieni, olematon sipaisu saa hänet onnensa kukkuloille.

Manna on omatoiminen ja ilmaisee halunsa hyvin selkeästi. Joskus ei saa avustaa yhtään ennen kuin hän itse pyytää, se asia ei ole muuttunut mihinkään.

Huumori alkaa olla kohdillaan. Nauramme koko perhe samanlaisille älyvapaille jutuille. Toivottavasti se säilyykin sellaisena. Kohta Manna täyttää kolme, mikä on ihan käsittämätöntä.

mulle luksusta, mutta hitot vieraista

Vieraspeitot - ja tyynyt. Ne ovat yleensä niitä, jotka ihmiset siirtävät pois omasta käytöstään, uudempien tieltä: "näistähän tulee hyvät vierastyynyt!" Aloin joskus miettiä, että miksi porukka antaa vieraiden nukkua sellaisilla rieskoilla kun eivät niitä itselleenkään enää kelpuuta. No joo, eivät useat itsekään lepuuta päätään millään priimakuntoisella tyynyllä, mutta kun sekin on jo ihan muinaisjäännös, pitää se jostain syystä säilyttää. Vierastahan haluaisi kohdella hyvin (voin tosin puhua vain omasta puolestani), oli se sitten harvemmin nähty ystävä tai perheenjäsenet.

Älkää nyt käsittäkö väärin, en minä ole mikään sellainen diiva, joka kylässä ajattelee että yyyh, tollasilla en nuku. Kyllä mulla uni tulee vaikka missä. Ihmettelen vaan tätä ilmiötä.

Havahduin tähän joskus vuosia sitten ja hankin meille oikein erikseen vieraspeitot ja myöhemmin tyynyt. Ei jälkimmäisiinkään mennyt kuin muutama euro Ikeassa ja ihanan muhkeat ovat.

Ei sen kummempaa.

joulukortti 2012

Minulla on tapana tehdä joulukortit, johon änkeän koko perheen. Tässä kortti vuosimallia 2012, olkaa hyvät.

Tulostan ja leikkaan kortit aina itse, mutta tällä kertaa testasin tiukan työaikataulun vuoksi Postin korttipalvelua, jossa voi tehdä itse korttinsa tai käyttää valmista pohjaa. Sitten he painavat ja lähettävät ne kirjoittamilleni vastaanottajille. Melko kallista, mutta printtaaminen paksulle erikoispaperille, leikkaaminen, kirjoittaminen, kuorittaminen ja lähettäminen olisi mennyt nyt liian tiukoille, joten päätin antaa itselleni armoa ja kokeilla miten tämä toimii. Niin joo, sainhan minä kortit vähän halvemmalla, koska rekisteröidyin Netpostin asiakkaaksi.

Saa nähdä millainen on painojälki. Tuskin mikään päätähuimaava, mutta olisipa edes kyllin hyvä.

Hyvää joulua, ystävät (vaikka toivotan vielä uudestaan lähempänä h-hetkeä)!

päänsisäisiä dialogeja

Saattaa kuulostaa siltä että kaipaisin hoitoa, mutta kuulen päässäni dialogeja. Eipä käy ainakaan aika pitkäksi.. Joko kuvittelen tulevia tilanteita jonkun tutun kanssa tai sitten ne ovat ihan tuulesta temmattuja, eikä niissä aina ole päätä eikä häntää. Tässä esimerkki vuosia sitten päähäni työmatkalla tulleesta keskustelusta, jonka löysin taas äsken arkistoni kätköistä. 

- Anteeksi, mutta minun on aivan pakko sanoa: te näytätte aivan Tom Jonesilta.
- Mitä te sillä tarkoitatte?
- No sitä, että näytätte ihan Tom Jonesilta. 
- En voi mitenkään näyttää Tom Jonesilta.
- Miten niin ette voi näyttää Tom Jonesilta?
- No, ensinnäkin Tom Jonesilla on lyhyt tukka ja hän on paljon pitempi ja vankkarakenteisempi kuin minä.
- No mitä se estää? Olette silti ihan Tom Jonesin näköinen. 
- Mutta minä olen nainen!
- Mitä sitten? Voihan nainenkin näyttää Tom Jonesilta.
- Eikä voi!
- Tietenkin voi. 
- No onpa todella imartelevaa olla Tom Jonesin näköinen nainen!
- Minä ainakin olisin otettu jos minua verrattaisiin häneen.
- Mutta te olettekin mies!
- Niin?
- Mitä "niin"? Tarkoitan vain, että saattaisi olla ehkä helpompaa verrata samaan sukupuoleen. Enhän minäkään voi verrata teitä naiseen.
- Ihan hyvin voitte. Ettekö muka näe yhdennäköisyyttäni Hillary Clintonin kanssa?
- En todellakaan.
- Olen aina nähnyt itsessäni samoja piirteitä.
- Olette tainnut lyödä päänne aika pahasti.
- Miten niin?
- Jos mielestänne teissä on samaa näköä kuin Hillary Clintonissa, minä olen Jeesus.
- Itse asiassa nyt kun sanoitte, näytätte hieman myös häneltä.
- Tuohan on loukkaavaa!
- Mikä siinä on niin loukkaavaa?
- Verrata minua nyt Jeesukseen!
- No tekisitte sitten jotain tuolle parrankasvulle.
- Eihän minulla ole partaa! 
- Ei niin.
- Miksi sitten sanoitte niin?
- Halusin vain katsoa reaktionne.
- Olette todella vulgaari.
- Jeesushan oli komea mies. 
- Niin, MIES. Minä olen nainen!
- Niin?
- Tehän olette aivan mahdoton!
- Minkä vuoksi olette täällä?
- Se ei kuulu teille.
- Ihmiset varjelevat liikaa yksityisyyttään. Minä voin ainakin sanoa aivan suoraan, että olen menossa peräsuolen tähystykseen.
- Mutta tehän pitelette veristä rättiä ohimollanne!
- Niin? 
- Ettekö ole muka menossa lääkäriin päänne takia?
- En. Olen menossa peräsuolitähystykseen.
- Mutta... Antaa olla. 
- Sanokaa vain mitä olitte sanomassa.
- Jos päävammanne ei mielestänne vaadi hoitoa, missä kunnossa peräsuolenne sitten mahtaa olla?
- Itse asiassa ihan hyvässä. Aiemmin se oli hieman huonommassa, koska...
- En halua kuulla enempää!
- Mutta nehän ovat aivan luonnollisia asioita.
- Te olette aivan mahdoton!
- Sanoitte niin jo kerran. Ja minä haluan kanssanne illalliselle.
- Mitä? 
- HALUAN KANSSANNE ILLALLISELLE!
- Shhhh! Kuulin kyllä mitä sanoitte, mutta en voinut uskoa korviani.
- Kannattaa sitten puhua niistäkin lääkärille.
- Ei tule kuuloonkaan.
- Miksei? Kyllähän korvat kannattaa tutkituttaa, jos ei usko niitä.
- Ei! Vaan ei tule kuuloonkaan illallinen kanssanne!
- Miksi ihmeessä? Voisiko olla kauniimpaa näkyä kuin Hillary Clinton ja Tom Jones illallisella?
- Huoh! Onko tämä olevinaan iskutaktiikkanne?
- Mikä?
- No tällainen raivostuttava jankuttaminen. Se ei nimittäin tehoa.
- Eikö.
- No ei! Miksi tehoaisi?
- Saatte nähdä, kun olette kanssani illallisella.
- En lähde kanssanne illalliselle!
- Lähdette kun kerron miksi pääni on ruhjeilla.
- Enpä usko. 
- Löin pääni ovenkarmiin, koska katsoin peräänne niin pitkään.
- Missä?
- Kun menitte ohitseni vessaan kun minä saavuin tänne.
- Mitä minussa oli niin erikoista?
- Olette Tom Jonesin näköinen.
- Ei taas tätä keskustelua!
- Voinko edes kutsua teitä Tompaksi?
- Ette!
- Minusta se olisi hienoa. 
- Ette silti saa!
- Harmi. Se olisi pukenut teitä.
- Hmph.
- Teillä on muuten kauniit sääret.
- Kiitos.
- Mihin aikaan ne aukeavat?
- NYT RIITTÄÄ! Hoitaja! Tämä mies, viekää hänet pois!

esimakua

Muutama, Instagrammilla napattu kuva kodiksi muuttuneestä kämpästä.
Tarkoitus on ottaa kuvia kaikista huoneista ihan kunnon kameralla. Heti
kun saan aikaiseksi..

Kuten sanottu, pieniä juttuja puuttuu vielä: kulma- ja jalkalistaa, keittiön sokkelilevyä,
kattolamppuja, ovien vetimiä ja sen sellaista.

Meillä oli liitutaulumaali varastossa vuosia odottamassa oikeaa seinää ja täältä se vihdoin löytyi, keittiöstä. Laatikot eivät muuten ole vinossa, vaikka siltä näyttää. Tai on ehkä jotkut laatikon seinät. Nämä lodjut ovat nimittäin melko epätasaisen mallisia. Luonnetta, luonnetta.

kiitos liebsteristä

Sain siskoltani Liebster Blog -tunnustuksen. Kiitos, sinä Vehkosuon kreivitär, olen otettu!
Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. 
Liebster-palkinnon tarkoituksena on saada huomio blogeille, joissa on alle 200 lukijaa.

1) Kiitä antajaa ja ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2) Valitse viisi (5) blogia, joissa on alle 200 lukijaa ja kerro heille jättämällä 
kommentti heidän blogiinsa.
3) Toivon, että annat eteenpäin viidelle seuraavalle suosikkiblogillesi tämän.

remppaa ja muuttoa

Täytyy sanoa, että se kolme viikkoa, jonka aikana teimme rempan, pakkasimme, muutimme ja laitoimme tavarat paikalleen, oli enkä tähänastisen elämäni fyysisesti rankimmat kolme viikkoa. Ensin päivätöihin, sieltä suoraan remppahommiin ja siitä joskus puolen yön aikaan kotiin. Lapsen rytmeistä oli tietenkin pidettävä kiinni mahdollisimman tarkasti, mutta oli hänkin selvästi väsyneempi ja levottomampi noina aikoina. Kun tekee töitä 16 tuntia päivässä niin se on selvä että nukkumaan mennessä käy melko ylikierroksilla. Uni tuli välillä heti kun kallisti itsensä lappeelleen, mutta joskus, etenkin lopussa, joutui pyörimään adrenaliinipuuskissaan vielä pitkään. Sitten taas herätys klo 5.30 ja kaikki alkoi alusta.

Alussa palauduin ihan hyvin aamuun mennessä, mutta viimeisellä viikolla tuntui kun olisi turpaan saanut tai olisin vähintään juhlinut muutaman päivän putkeen. Pahimmillaan yliväsymys tuntui niin pahasti, että sydän löi liian nopeasti, törmäilin asioihin, ajoin autolla monta kertaa harhaan lyhyellä matkalla (fiksua lähteä auton rattiin. Onneksi kukaan ei ollut kyydissä. Paitsi minä..), eivätkä esineet pysyneet kädessä. Siinä vaiheesa vähän mietti, että onko tässä riuhtomisessa mitään järkeä. Jollain perverssillä tavalla oli kuitenkin mahtava pistää itsensä ihan piippuun kun tiesi mikä on palkinto. Kun muuton viikko koitti, meillä kaikilla oli onneksi lomaa: miehellä pari päivää ja minulla koko viikko. Tosin ei loma tahtia hidastanut.

Meitä kävi auttamassa parina päivänä siskon mies: hän asensi keittiön ja mies viimeisteli sen esimerkiksi asentamalla laatikot ja jotkut ovet. Pari päivää auttoi mm. lattian kanssa myöskin serkun mies. Heistä molemmista oli iso apu.

Kun remppa oli saatu jonkinlaiseen kuosiin ja vanha asunto luovutettu, halusin saada uuden kodin asuttavaan kuntoon mahdollisimman nopeasti. Viisi päivää aamusta valehtelematta yöhön paiskin tavaroiden kanssa ja mies pystytti, kiinnitti tai kasasi säilytysratkaisuja. Ihan hullunraivolla mentiin, mutta tiesin että se kannattaa. Ja niin kannatti.

Pääsimme kävelemään imuroidulla lattialla sukkasillamme ensimmäisen kerran perjantaina (muuttopäivä oli maanantai) ja samana iltana testasimme ensimmäisen kerran myös saunaa. Joka ilta ennen sitä olisi niin tehnyt mieli saunoa, mutta oli niin paljon tekemistä, että sitä ei malttanut jättää kesken kun tiesi, että saunan jälkeen on vaikea jatkaa. Ja saunan testaamista halusi pitää myös ihanana palkintona.

Muuttoviikon lauantaina miehen veljet perheineen tulivat testaamaaan uutta asuntoamme ja tilat riittivät hyvin meidän koko köörille (6 aikuista ja 5 lasta). Sain juuri kaiken paikalleen kun he tulivat: laitoin viimeisiä tavaroita vielä kun ovikello soi. Oli vähän hämmentävä olo kun kolmen viikon vauhti pysähtyi kuin seinään, siihen ovikellon soittoon. Se viikonloppu oli mukava, oli ihana renoutua ja nauraa ihanassa seurassa ja syödä hyvin.

On ollut ihan taivaallista käydä saunassa juuri silloin kun itselle sopii, kävellä autolta vain lyhyt matka kotiin (edellisessä kodissa parkkipaikalta oli pitkä matka ja inhottava ylämäki. Muuten ok, mutta aina oli jotain kannettavaa ja hidasteleva tai kiukutteleva lapsi kyljessä.) Ja kun puemme ulkovaatteita, topatun lapsen voi heittää jo pihalle siksi aikaa kun vetää itselleen takkia niskaan ja varmistaa että kaikki on mukana. Ja ihanaa kun on oma takapiha.

Tänään tulee kuluneeksi tasan kaksi viikkoa muuttopäivästä. En ikävöi sitä. Nyt on ihana vaan ihastella uutta kotia, vaikka pienen pientä nikkarointia vielä on.

Palkkasimme muuttofirman, eikä sitä päätöstä kadu hetkeäkään. Kaikki sujui kuin tanssi: mies oli vanhalla asunnolla ottamassa muuttopojat vastaan ja minä siivoilin uudessa kämpässä ja otin heidät vastaan täällä päässä. Koko juttu oli ohi kahdessa tunnissa, uskomaton tehokkuus. Saimme vielä urakan satasen halvemmalla kun meillä ei ollut mitään vaikeaa muutettavaa, eikä kovin isoja kannettavia juttuja. Seuraavana lauantaina aamupäivällä firma kävi hakemassa laatikot pois. 70 kpl laatikoita vajaan kahden viikon ajalle, sekä neljä miestä ja kuorma-auto muuttopäivänä maksoi meille yhteensä noin kuusisataa. Se oli todellakin joka euron väärti. Katselin tavaroita kantavia miehiä ja ajattelin, että apua, noi pitää vielä laittaa paikalleen. Laatikot ja säkit olivat kuin ripulikakka, niitä vaan tuli ja tuli. Huusin jossain vaiheessa epätoivon vallassa, että ei enää!

Palauduin kaikesta yllättävän nopeasti ja normaali vireystaso oli valloillaan jo muutaman normaalin päivän jälkeen. Miehellä meni vähän toisin päin: rempan aikana hän jaksoi paremmin kuin minä, mutta palautui kauemmin. Vaikka molemmat olimme vietävän uupuneita, silti meillä riitti yllättävän paljon huumoria loppuuna asti.

Lapsi oli koko remontti- ja muuttoajan aivan tohkeissaan, mutta oli hänkin luonnollisesti väsyneempi. Hän tuntuu rakastavan uutta kotiaan, kuten mekin. Päivä päivältä huomaan muuton aina vaan paremmaksi ratkaisuksi ja näen täällä aina vaan lisää hyviä puolia. Uudessa kodissa on kuitenkin lapsen mielestä vielä jonkin verran jännittävää, koska hän ei mielellään mene vielä yksi yläkertaan vaikkapa pissalle tai hakemaan lelua. Satunnaisesti kyllä, mutta usein hän pyytää toisen meistä mukaan. Samoin hänellä on nyt kova tarve siihen, että joku olisi hänen kanssaan nukahtamishetkellä. Yökastelua (lapsi on nukkunut loppusyksystä lähtien yötkin ilman vaippaa) alkoi tulla useammin, jonka arvelemme myös johtuvan tästä hektisestä ja jännittävästä uudesta vaiheesta. Palasimme vähäksi aikaa takaisin yövaippoihin, mutta pian taas arki tasoittuu. Moni kerroksinen asunto on selvästi kivuudesta huolimatta vielä vähän jännä juttu, mutta pikkuhiljaa siihenkin tottuu.

Nyt on kivaa jatkaa normaalia elämää uudessä ympäristössä ja totutella arjen rutiineihin eri näkökulmasta. Odotamme myös innokkaasti ystäviä ja perhettä kylään.

Alla menneiden viikkojen tunnelmaa ja myöhemmin kuvia valmiista kodista..

Remontti vielä aika alussa. Lapsen mielestä lelut olivat selvästi
paljon mielenkiintoisempia eri ympäristössä.

Tätä ei tapahdu enää koskaan, että lapsi väsähtäisi
muulloin kuin uniaikaan. Poikkeus vahvistaa säännön.
Kesken leikkien tuli hiljaista.

"Mihin korkeudelle sinä nyt haluat sen
ylimmän hyllyn?" Vaatehuone hahmottuu.

Kasasin keittiön irtotyötasoa ja lapsi auttoi mm. näin.

Viiden tunnin rupeama ja keittiö (tai sen osat) on meillä.

Am I in NY?

Pieni esteettinen hetki pakkaamisen keskellä.

Mie löysi vanhan, Texasin kokoisilla olkatoppauksilla
varustetun pukunsa (jota ei tiennyt enää olevan
olemassakaan) ja veti sen päälleen viimeisen vanhassa
kodissa vietettävän lauantain kunniaksi.
Meinasin kuolla nauruun.

Muuttoaamu ja remontin pahimpien pölyjen imuorointi
tulevien tavaroiden tieltä.

Uusi asuinalue hymyili meille muuttoaamuna.

Masentava näky. Tavaraa ja remppaa.

Mies kiinnittää laatikoita,
jotta saan lapattua tavaraa paikalleen.

Tämä kuva kiteyttää kaiken.

Tavaroita odottamassa pääsyään kaappiin, joka tarvitsee
vielä hyllyjä. Huomaa pellillinen remonttisälää.

Makkari muuton jälkeisenä iltana. Huone oli alunperin
niin täynnä, että sinne mahtui itse just ja just sekaan.
Tässä on jo vähän raivattu. Olohuoneessa ei ollut tilaa
tämänkään vertaa, joten purkamista joutui jatkaamaan,
jos halusi päästä nukkumaan.

Tässä ollaan tavaroiden kanssa jo suht voiton puolella.
Enää muutamia laatikoita ja olkkarin kaapit
ja tasotkin on jo kasattu.

Asuntoa näkyvissä!

Takapihan rojukasa, jonka viemiseen piti
vuokrata paku.

Tämä kuva on viime viikolta, jolloin olin
tytön kanssa kahdestaan kotona. Menimme Ikeaan
ostamaan vielä muutamia juttuja. Tyttö otti ruokaperäsiä
kärrissä isin työpisteelle tulevan maton alla.

Leikkitauko.

Äiti käymässä meillä lomaviikkoni aikana.
Ja mihinkäs muualle kuin Ikeaan..

Välillä käväistään K-Raudassa täydennysreissulla.

Minutkin saatiin yhteen kuvaan.

Apuri.

Lapsi oli hössissään kun sai muuttoaamuna luvan
syödä pöydällä.

kohta, kohta!

Olen täällä edelleen! Laitan pian tarinaa rempasta ja muutosta. On ollut kädet niin täynnä hommaa, etten ole ehtinyt ajatellakaan kirjoittamista. Mutta kohta sen aika koittaa, enkä taaskaan varmaan osaa kirjoittaa lyhyesti...

lyhyesti? njääh.

Kuten olette huomanneet, en osaa kirjoittaa asioita lyhyesti. En vaan osaa. Joka kerta vannon, että nyt se tapahtuu, mutta ei. Aina on jotain muka tosi oleellista, mitä ei voi jättää jutusta pois. Voisin alkaa ammattilaisreferoijaksi ja nauttisin varmasti suurta arvostusta.

No nyt. Tämä on lyhyt postaus. Laitan vaikka mukaan vielä kivan kuvan niin ei ole ihan tylsä.
Hah, onnistuinpa!

Kattokaa nyt kun osaan tehdä jo tällaistakin kuviota!
Alan olla ihan pro.

pirkko was here too

Näkymää olkkaritasanteen rappusilta. Ylhäällä näkyy "piippuhyllyksi"
kutsumani loossi, johon työpiste virittyy. 

Koittakaa kestää, tulevat postaukset liikkuvat varmaan aika vahvasti uuden kodin ja rempan akselilla. Siitäpä pääsemmekin kätevästi asiaan. Remppahommat alkoivat eilen toden teolla. Vanhan keittiön purku ja pois vieminen käyvätkin kätevästi, koska miehen työkeveri tulee hakemaan sen mökilleen jo tänään. Säästymme isolta vaivalta ja hyvähän se on, että se pääsee jatkokäyttöön.

Mies ehti tehdä eilen jo vaikka mitä. Vaikka itse ehdin paikalle paljon myöhemmin, ehdin silti maalata vaatehuonetta, muutamat lämpöpatterit, eteisen seinän ja aloitin olkkarin seinien reunojen maalaamista. Tämän hetkisen kodin värit toimivat niin hyvin, että jatkamme samalla linjalla tuolla uudessakin.

Ajattelen aina maalaamisesta että se on ihan ok homma, mutta sitten kun aloitan, muistan että ainiin, minähän inhoankin tätä! Etenkin teippaaminen, pohjatyöt ja odottelu.. aargh! Erikoismaalari-siskoni tietenkin sanoisi tähän, että "mitä sitä turhia teippaamaan, vapaalla kädellä vaan!" Mutta meikäläisen vapaan käden maalausjälki on nähty. Kärsimätön kun olen, maalaamisessa on tuskastuttavaa myö se, kun kerralla ei ole valmista. Useampi kerros pitää laittaa. Mutta on jäniksen selässä ololla hyvätkin puolensa: teen töitä sen eteen, että on nopeasti valmista. Jos saisin valita, maalaisin vaan isoimmat ja helpoimmat alueet ja joku muu hoitaisi ne ärsyttävät reunasäädöt.

Lapsi viihtyy. Ajattelimme ensin, että tuon ikaisen tenavan kanssa remppaaminen voi olla hieman hankalampaa hitaampaa, mutta ainakin eilen tyttö otti kaiken todella coolisti, tuli välillä katsomaan kiinnostuneena mitä nyt oikein tapahtuu. Muuten hän oli sitten omissa leikeissään tai katseli lastenohjelmia iPadista. Ehkä nuo meidän tekemät jutut näyttävät hänen mielestä sen verran hurjilta, ettei ole uskaltanut tulla pyörimään kovin lähelle ja tarjoamaan hanakasti apuaan.

Pakkasin lapselle mukaan vaatteita, matkasängyn, peiton ja lakanat, pyyhkeet ja peseytymisvälineitä. Ruokailut ovat sujuneet hyvin uunissa lämmitettävillä jutuilla. Kertisastioista on apua. Ilapuuro upposi paremmin kuin moneen kuukauteen ja iltapesut sujuivat jännittävästi uudessa pesuhuoneessa. Yleensä lapsi on ihan hyvintuulinen jos olemme joskus joutuneet herättämään hänet kesken unien ja lähtemään kotiin, vaikka jostain kyläreissulta. Tällöin ennakoin kaiken mahdollisimman hyvin, eli pujautan hänet vain villapukuun ja toppatakkiin ja jalkaan töppöset tai muut, ettei kenkiäkään tarvi laittaa. Sen jälkeen tyttö siirtyykin tosi sujuvasti omaan sänkyynsä ja nukahtaa nopeasti uudestaan. Eilen oli kuitenkin eri meininki kun lapsi sai kiukkukohtauksen kun puolen yön aikaan lähdimme kotiin. Kivan kuuloista. Kaikuvassa kämpässä kun äänet kuulostavat noin 47 000 kertaa kovemmilta. No lapsi tokeni aika nopeasti ja loppu sujui entiseen tapaansa.

Aamulla olo oli kuin sementillä levänneellä – ja tämä oli virallisesti vasta eka päivä! Ihan kuin olisi ollut juhlimassa aamuyöhön asti. No olihan siinä kuitenkin herätty klo 5.30, hektinen työpäivä takana ja siitä suoraan remppahommiin puoleen yöhön asti. Tätä vielä ensi viikko (paitsi että maanantaina saapuu muuttolaatikot ja pakkaamistakin pitää harjoittaa jossakin välissä.)

Aikataulu näytti eilen kuitenkin suhteellisen realistiselta, mitä nyt tietenkin pientä säätöä jää muuton jälkeen, mutta suurimmat saadaan varmasti tehtyä. Viikonlopun minä kuitenkin luikin kotiseudulleni juhlimaan kun minulla on opiskelukavereiden tapaaminen ja lauantaina ystävän häät. Onneksi lapsen ensirakkaus, serkkuni mies tulee apuun.

Tehokas mies.

Perinteitä on kunnioitettava...

... nimittäin meidän tämän hetkisen kodin makkarin
tapetin ja keittiön vanhojen kaappien takaa löytyi
näitä. Ensin ajattelin että jollain
remppamiehellä on ollut lievä Pirkko-mania
ja mietin että missähän se itse pirkko sitten on..
Vasta tänä vuonna meille selvisi,
että asunnossa on todella asunut joskus
Pirkko-niminen henkilö. Se siitä jännitystarinasta.

omistajat

Tänään koitti juhlallinen hetki astua uutteen, tyhjään kotiin. Olipa vapauttavaa mennä sinne nyt tutkimaan ihan omineen, ilman kenenkään valvovaa silmää. Tutkimme kaikki huoneet läpi ja näimme nyt enemmän konkreettisesti, miten valokuvamuistin ja mittojen avulla tehdyt suunnitelmat voidaan todellisuudessa toteuttaa.

Sisällä haisi vieraalle ja joissain kohdissa vienosti pahalle. Ensimmäisenä tuli mieleen kissanruoka, vaikka heillä oli melko uusi koiranpentu. Inhotti kun loppusiivousta ei oltu tehty kunnolla, vessan laatikotkin olivat täynnä hiuksia.. En malta odottaa, että pääsen kuuraamaan pesuhuoneen ja saunan.

Miellyttävä yllätys oli se, että maalattavaa tulee huomattavasti vähemmän kuin aluksi luultiin. Takapakkia toi vaatehuone, jonka muistelin olevan vähän erilainen. Hyllysuunnitelmat muuttuvat hieman, mutta luulen, että siitä tulee kuitekin ihan hyvä. Jonkinlaiseen kompromissiin tultiin myös työpisteen osalta, samoin siihen missä tullaan kuivattamaan pyykkiä, sijoittamaan kenkäkaapin ja sen sellaista. Epämiellyttävä ylläri oli se, että molemmissa kaapistoissa on pitkät rekit, joita niihin ei tarvittaisi – ainoastaan hyllytilaa. Eli välihyllyjä lisää.

Keittiöhän tulee menemään uusiksi ja mies vähän jo katsoi parin kaapin taakse, mitä ylläreitä seinä meille kertoo. Pikaisen diagnoosin perusteella keittiön ei pitäisi tuottaa hirveän isoja ongelmia, mutta päänvaivaa aiheuttaa kaappien yläosassa oleva iso ja ruma hormi, jota ei ehkä saa pois. Olisin halunnut avoimet kaapinpäälliset ilman sokkelilevyjä, mutta nyt ne pitää vissiin kuitenkin laittaa. Hitto.

Kasattavaa, kiinnitettävää, maalattavaa, koottavaa, pystytettävää ja vaikka mitä on aika riittävästi ja saa nähdä, miten paljon ehdimme tehdä näiden kahden viikon aikana, ennen kuin muutamme.

Menimme koko perhe istumaan saunan lauteille ja totesimme sen ihan hyvän kokoiseksi. Välillä seisoin ikkunoiden ääressä ja katselin, miten usealla naapurilla paloi tunnelmalliset kynttilälyhdyt ovien vieressä. Vatsanpohjaa kutkutti kun kuvittelin, että selkäni takana kaikki olisi jo paikallaan, olisimme asettuneet ja että maisemat etu- ja takapihalle tulisivat olemaan ihan tuttuja. Ja tuoksut omia. Kuvittelin meidät kesällä oleskelemaan takapihalle...

Jänniä aikoja nämä.

äntligen!

Gudrun Sjödenin myymälä tulee Suomeen, vihdoinkin! Putiikki avaa ovensa helmikuussa. Onhan siinä ollut oma viehätyksensä fiilistellä niissä myymälöissä Tukholman reissuilla ja tilata vaatteita netistä, mutta.. Onhan se nyt ihan luksusta, että pääsee hiplaamaan uutuuksia ja ennenkaikkea näkemään heti, millaisesta kankaasta on kyse. Usein harmittelenkin, että malli näyttää ihanalta, mutta selosteesta huolimatta en aina tiedä, minkä tuntuista kangasta mikin on. Yleisimmät toki tiedän, mutta kun on kyseessä on jotain sekoitetta niin menen hakoteille.

Liike tulee Erottajalle, ihan työpaikkani lähelle. Ja jos tämä liike on yhtä ihanasti sisustettu kuin naapurimaan sisarensa, visualistin silmä lepää kun jokainen pienikin ykstyiskohta on tarkkaan mietitty.

Gudrunin tyyli on luonnonlapsimainen ja hipahtava. Moni onkin ihmetellyt, että ostanko minä tosiaan sieltä vaatteita. Pukeudun nimittäin melkein aina mustaan tai muuhun tummaan väriin joskus kirkkailla yksityiskohdilla höystäen. Kuvioituja vaatteita harrastan harvoin lukuun ottamatta raitoja, joihin en kyllästy koskaan. Pukeutumismakuni on hyvin minimalistinen. Yksinkertainen ja veistoksellinen on kaunista. Siksi tätä mieltymystäni kyseiseen merkkiin ihmetelläänkin. Mallien päälle on vaan yhdistelty vaatteita hyvin kirjavasti ja rempseästi, mutta kun katsoo yksittäisiä vaatteita, sieltä löytyy minun tyyliini  paaaaljon kaikkea ja pidän erityisesti sen rennoista pussihousumalleista. Äskeiseltä Tukholman reissulta ostin ihanan huovutetun villapaidan (mustan) ja maiharitakin (mustan), sekä veluuriset pussihtavat housut (arvaa väri).

kotijuusto-tomaatti-sipulisalaatti

Kuten sanottu, minusta tomaattia ei voi olla koskaan liikaa. Tein eilen miehelle 35-vuotissynttäripäivällisen ja tarjosin alkuun eräänlaista tomaattisalaattia, jonka ohjeen olen löytänyt joskus Valion reseptisivuilta. Olen testannut ohjetta kerran aikaisemmin, mutta saattaa olla että se onnistui nyt paremmin. 

kotijuusto-tomaatti-sipulisalaatti (6 annosta)

6 tomaattia
1 iso punasipuli tai kevätsipulia
1 valkosipulin kynsi
1 paprika
puolikas punaista chilipalkoa

marinadi
2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
2 rkl vaaleaa balsamietikkaa
1rkl sokeria
ripaus suolaa

jogurttikastike
2 dl turkkilaista jogurttia
1/2 dl vihreää pestoa
1 tl sokeria

päälle
1 pkt (250 g) Valion kotijuustoa
1 rkl juoksevaa Oivariinia
1/2 dl paahdettuja pinjansiemeniä


Viipaloi tomaatit. Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Hienonna valkosipuli. Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. Halkaise chilipalko, poista siemenet. Hienonna. Yhdistä kasvikset.

Yhdistä marinadiainekset. Lisää kasvisten joukkoon. Anna marinoitua 2 - 3 t. Sekoita kastike.

Asettele marinoidut kasvikset laakealle tarjoiluvadille.

Leikkaa kotijuusto pituussuunnassa kuuteen palaan. Kuumenna paistinpannu kuumaksi. Paista juustoviipaleet nopeasti rasvassa molemmin puolin. Nosta salaatin päälle.

Koristele pinjansiemenillä ja basilikalla. Tarjoa kastike erikseen.

Nams.