maanantai 20. tammikuuta 2014

aaaarghhh!

Ai että miten just nyt ottaa pannuun vaikka mikä.

Ärsyttää taas, miten usein kiltteys yhdistetään tyhmyyteen. Ja miten kiltteyttä käytetään hyväksi, ihan kuin kiltti tyyppi ei tajuaisi tilannetta itse. Kunnioituksen puute näitä kilttejä kohtaan tai ylipäätään muita kohtaan. Aaargh! 

Sitten ärsyttää, miten kyynisyys ja kyseenalaistaminen yhdistetään fiksuuteen. Jos ihminen on useammin tyytyväinen ja kyseenalaistaa harvakseltaan, se on yhtä kuin ei tajua asioiden todellista laitaa. Brassailun maku suussa, kyseenalaistamisen ilosta tehty kyseenalaistaminen on niiiiiiiin viisasta. Nariseva ääni siihen päälle vielä. Näitä löytyy joka opiskelijoiden ryhmästä, työpaikasta, keskustelupalstalta.. Tällaisen ihmisen maski on raskas. Innostuneisuutta tai iloisia tunteita ei voi pästää täysillä irti, koska se voi näyttää dilleltä ja uskottavuus saattaa kärsiä. Aaargh!

Ärsyttää katkeroituminen. Suun avaaminen on hirveän vaikeaa, mutta kätevää, jos jokin asia painaa. Mutta avaa se, helkkari soikoon! Ei tarvi alkaa myrkyttää mieltään pahimmassa tapauksessa jollain pikku asialla. 

Mielensa pahoittajat. Siis voi jumalauta!

Toisia alistavat ja pätijät. Aaargh!

Ja ärsyttää, ettei saisi ärsyttää. Pitäisi olla aina tilanteen yläpuolella ja ajatella ärsytyksen juuria. 
Miksei voisi vaan vajota hetkeksi alas ja raivota? Helkutti.

No niin, hengitys sisään, hengitys ulos.
Ei muuta tällä kertaa. 



sunnuntai 19. tammikuuta 2014

sunnuntaitunnelmissa

Nyt on just hyvä talvi. Kuiva, kunnon pakkanen. Sellaisesta saa usein nauttia juuri tammikuusta alkaen. Valoakin alkaa olla enemmän ja ihan erilainen energia tehdä kaikenlaista.


Kotimme kupeessa olevan kartanon aluella on aina yhtä rauhallinen tunnelma. 
Ei ihme, että se on suosittua ulkoilualuetta.


Viimeisetkin sorsat ovat lähteneet livohkaan. Joissain puron kohdissa vesi jaksoi vielä virrata.
Jos oikein muistan, taustalla olevaa punaista taloa on käytetty joskus pesutupana.


Viimeksi kuvailin tässä kesällä.


Lähistön hevoset tulivat tervehtimään ja lapsi oli onnensa kukkuloilla.






Poikkesimme urheilupuistossakin, jossa oli tänä viikonloppuna hiihdon SM-kisat. Emme menneet "sisälle" asti, hengailimme vain vähän aikaa alueella. Jääkiekot kolisivat kaukalon laitoihin, hiihtoselostajan kuulutukset kaikuivat, räjähtänyt makkara maistui hyvältä ja kuuma mehu lämmitti sopivasti. Tämä kaikki aiheuttaa minulle tutun ja turvallisen olon, koska olen kasvanut urheilukentän kupeessa, joten hiihto-, luistelu- ja yleisurheiluhommat ovat erityisen tuttuja. Isäni on pelannut jääkiekkoa koko ikänsä, joten me lapset oleilimme usein kaukalolla. Siellä oli myös parhaat lumikasat, joiden päällä leikittiin vuorenvallotusta ja kaivettiin koloja ja tunneleita. Jääkiekkomatsien jälkeen minä ja parit muut lapset saimme kiskaa pitäneeltä naapuriltamme joskus myymättä jääneet, ihanan räjähtäneet makkarat ja kuumaa mehua, jonka sekaan laitettiin tietenkin lunta jäähdykkeeksi. Siksi kutsun vieläkin tavallista grillimakkaraa "kentänmakkaraksi." Joskus menimme äidin kanssa jo valmiiksi saunaan odottamaan iskän jääkiekkomatsin loppumista. Raotimme välillä saunan ikkunaa ja kuuntelimme parin sadan metrin päässä olevalta kaukalolta kantautuvia kuulutuksia.

Nyt on hauska asua taas saman kaltaisessa ympäristössä.

lauantai 18. tammikuuta 2014

synttärilippunauha

Pidin tyttökavereilleni bileet synttäreideni kunniaksi. Halusin koristella kämpän jotenkin ja lippunauhahan siitä ajatuksesta sitten syntyi. Ihan pakko oli sijoittaa niihin myös omia naamoja.




Tajusin vasta jälkikäteen, että unohdin ottaa karkeloista kuvia. Paitsi pari alla olevaa.


Salon Aitohymy. Siskosten joukkolaittautumista.


Hämyinen kuva siitä kun päädyin tanssimaan pöydällä. 
En kylläkään heti täysin omasta aloitteestani..


Äiti teki minulle juustokakun, joka oli ehkä parasta mitä olen ikinä syönyt. 
Se maistui myös seuraavan päivänä löhöämisen lomassa.

kohuttu tomaattikastike


Viime aikoina on kohuttu Henri Alénin tomaattikastikkeesta, joka aiheutti Mutti-tomaattimurskan loppumisen pääkaupunkiseudun kaupoissa. Olihan tämäkin pakko ihmisen kokeilla 
(ohje on kopioitu sanantarkasti Iltalehden uutisesta).

Tuumasta toimeen.

Yksi purkki Mutti-tomaattimurskaa, tai muuta ”hyvänmerkkistä” murskaa. 
Yksi pieni sipuli
Kaksi pientä valkosipulin kynttä
0,6 desilitraa oliiviöljy
0,5 teelusikallista sokeria
Halutessasi appelsiinin kuorta ja punaviiniä 0,5 desilitraa


Valmistus

1. Kuullota hienonnettua sipulia ja valkosipulia pitkään öljyssä. 
Vähintään 10 minuuttia matalalla lämmöllä öljyssä. 
Näin rakennat makauden, Alèn neuvoo.

2. Lisää mukaan sokeri ja tomaattimurskasta puolet. 
Anna hautua 10 minuuttia. Näin soosi makeutuu
Lisää sen jälkeen loppu murska ja vettä 2 desilitraa. Hauduta sekoittaen. 

3. Pidä poreileva lämpö, jatka hauduttamista 15 minuutin ajan, 
ja lisää mahdollinen punaviini, joka tuo kastikkeeseen happamuuden. 
Sekoita koko ajan.

4. Kun kastike on sakeaa, lisää suolaa ja mustapippuria myllystä.
Jos hifistelet, lisää kaksi kuorimaveitsellä tehtyä palaa appelsiinin kuorta.
(Niitä ei syödä, vaan ne antavat vain makua.) Mausta rokeasti. 

5. Ota kastike sivuun, sekoita joukkoon 0,5 desilitraa parasta neitytoliiviöljyä mitä saat. 
Älä keitä enää. Se tuo täyteläisyyden soosiin.

6. Sekoita kastike esimerkiksi keitetyn spagetin joukkoon heti, 
kun pasta on valutettu. Siis heti. Ei päälle, vaan sekaisin! Alèn viimeistelee ohjeen.


Tulos: odotin kohun ansiosta kastikkeelta vähän enemmän, vaikka kyllä se varmaan paranee, 
mitä enemmän sitä tekee niin ettei tarvitse enää tuijottaa ohjetta. 
Mutta kyllä se ehdottomasti hyvää oli. 

Voilà!

torstai 16. tammikuuta 2014

matka häämöttää

Ääääää, en jaksaisi enää millään odottaa reissun alkamista. Vielä neljä viikkoa, joka kyllä menee nopeasti. 

Toisaalta tämä odottelu ja etukäteisfiilistely on melkein parasta. Odotan ihan hirveästi jo matkaa edeltävää iltaa, kun viimeistellään pakkaamista hyvän musiikin tahdissa ja ollaan kutkuttavan jännässä tunnelmassa. Rakastan myös sitä hetkeä kun saavutaan lentokentälle. Rakastan lentämistä, lentokoneruokaa (olen varmaan tässä aika kirkkaassa vähemmistössä) ja sitä, että lennolla voi lukea mielin määrin. Olen säästänyt kolme edellistä Oliviaa tätä reissua varten. Sain siskoltani joululahjaksi Imagen vuosikerran ja toivon että eka ehtii tulla reissuun mennessä (en halua tarkistaa netistä ilmetymispäivää, koska on paljon kivempaa kun se on yllätys). Sen lisäksi otan tietenkin jonkun kirjan.

Minulla on tapana ostaa tulevan matkakohteen opas, vaikka olisin käynyt siellä aikaisemminkin ja omistaisin jo oppaan kyseiseen paikkaan. Se on ikään kuin muisto jokaisesta reissusta ja on kiva muutenkin saada päivitettyä tietoa, etenkin jos edellisestä kerrasta on monta vuotta. Nyt käteeni tarttui Mondon matkaopas ja se vaikuttaa hyvältä. Olen parina iltana juuttunut lukemaan sitä ja koko sisukseni on täynnä perhosia.