torstai 8. marraskuuta 2012

pirkko was here too

Näkymää olkkaritasanteen rappusilta. Ylhäällä näkyy "piippuhyllyksi"
kutsumani loossi, johon työpiste virittyy. 








Koittakaa kestää, tulevat postaukset liikkuvat varmaan aika vahvasti uuden kodin ja rempan akselilla. Siitäpä pääsemmekin kätevästi asiaan. Remppahommat alkoivat eilen toden teolla. Vanhan keittiön purku ja pois vieminen käyvätkin kätevästi, koska miehen työkeveri tulee hakemaan sen mökilleen jo tänään. Säästymme isolta vaivalta ja hyvähän se on, että se pääsee jatkokäyttöön.

Mies ehti tehdä eilen jo vaikka mitä. Vaikka itse ehdin paikalle paljon myöhemmin, ehdin silti maalata vaatehuonetta, muutamat lämpöpatterit, eteisen seinän ja aloitin olkkarin seinien reunojen maalaamista. Tämän hetkisen kodin värit toimivat niin hyvin, että jatkamme samalla linjalla tuolla uudessakin.

Ajattelen aina maalaamisesta että se on ihan ok homma, mutta sitten kun aloitan, muistan että ainiin, minähän inhoankin tätä! Etenkin teippaaminen, pohjatyöt ja odottelu.. aargh! Erikoismaalari-siskoni tietenkin sanoisi tähän, että "mitä sitä turhia teippaamaan, vapaalla kädellä vaan!" Mutta meikäläisen vapaan käden maalausjälki on nähty. Kärsimätön kun olen, maalaamisessa on tuskastuttavaa myö se, kun kerralla ei ole valmista. Useampi kerros pitää laittaa. Mutta on jäniksen selässä ololla hyvätkin puolensa: teen töitä sen eteen, että on nopeasti valmista. Jos saisin valita, maalaisin vaan isoimmat ja helpoimmat alueet ja joku muu hoitaisi ne ärsyttävät reunasäädöt.

Lapsi viihtyy. Ajattelimme ensin, että tuon ikaisen tenavan kanssa remppaaminen voi olla hieman hankalampaa hitaampaa, mutta ainakin eilen tyttö otti kaiken todella coolisti, tuli välillä katsomaan kiinnostuneena mitä nyt oikein tapahtuu. Muuten hän oli sitten omissa leikeissään tai katseli lastenohjelmia iPadista. Ehkä nuo meidän tekemät jutut näyttävät hänen mielestä sen verran hurjilta, ettei ole uskaltanut tulla pyörimään kovin lähelle ja tarjoamaan hanakasti apuaan.

Pakkasin lapselle mukaan vaatteita, matkasängyn, peiton ja lakanat, pyyhkeet ja peseytymisvälineitä. Ruokailut ovat sujuneet hyvin uunissa lämmitettävillä jutuilla. Kertisastioista on apua. Ilapuuro upposi paremmin kuin moneen kuukauteen ja iltapesut sujuivat jännittävästi uudessa pesuhuoneessa. Yleensä lapsi on ihan hyvintuulinen jos olemme joskus joutuneet herättämään hänet kesken unien ja lähtemään kotiin, vaikka jostain kyläreissulta. Tällöin ennakoin kaiken mahdollisimman hyvin, eli pujautan hänet vain villapukuun ja toppatakkiin ja jalkaan töppöset tai muut, ettei kenkiäkään tarvi laittaa. Sen jälkeen tyttö siirtyykin tosi sujuvasti omaan sänkyynsä ja nukahtaa nopeasti uudestaan. Eilen oli kuitenkin eri meininki kun lapsi sai kiukkukohtauksen kun puolen yön aikaan lähdimme kotiin. Kivan kuuloista. Kaikuvassa kämpässä kun äänet kuulostavat noin 47 000 kertaa kovemmilta. No lapsi tokeni aika nopeasti ja loppu sujui entiseen tapaansa.

Aamulla olo oli kuin sementillä levänneellä – ja tämä oli virallisesti vasta eka päivä! Ihan kuin olisi ollut juhlimassa aamuyöhön asti. No olihan siinä kuitenkin herätty klo 5.30, hektinen työpäivä takana ja siitä suoraan remppahommiin puoleen yöhön asti. Tätä vielä ensi viikko (paitsi että maanantaina saapuu muuttolaatikot ja pakkaamistakin pitää harjoittaa jossakin välissä.)

Aikataulu näytti eilen kuitenkin suhteellisen realistiselta, mitä nyt tietenkin pientä säätöä jää muuton jälkeen, mutta suurimmat saadaan varmasti tehtyä. Viikonlopun minä kuitenkin luikin kotiseudulleni juhlimaan kun minulla on opiskelukavereiden tapaaminen ja lauantaina ystävän häät. Onneksi lapsen ensirakkaus, serkkuni mies tulee apuun.

Tehokas mies.

Perinteitä on kunnioitettava...

... nimittäin meidän tämän hetkisen kodin makkarin
tapetin ja keittiön vanhojen kaappien takaa löytyi
näitä. Ensin ajattelin että jollain
remppamiehellä on ollut lievä Pirkko-mania
ja mietin että missähän se itse pirkko sitten on..
Vasta tänä vuonna meille selvisi,
että asunnossa on todella asunut joskus
Pirkko-niminen henkilö. Se siitä jännitystarinasta.

2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! :) Onko tuossa iso ikkuna oven vieressä? Oooooooo!!! Tiedän että teidän uudesta kodista tulee upea ja kun olette niin tehokkaitakin niin suht nopeasti. Olis jo 15.12 ;)

    VastaaPoista