sunnuntai 21. syyskuuta 2014

pataleipä

Leivänteko meni tänään ihan eri asteelle. Testasin ekaa kertaa paljon kehuttua pataleipää ja on pakko sanoa, että se on juuri niin helppo kuin sanotaankin. 
Nyt tiedän, miten leivän saa jopa kuulostamaan oikealta!

1 leipä 

2 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
7 dl vehnäjauhoja
3½ dl reilusti kädenlämpöistä vettä (n. 42 astetta)

Sekoita kuivat ainekset kulhossa sekaisin ja sekoita nopeasti joukkoon vesi, mutta älä vaivaa. 
Peitä kulho kelmulla ja anna sen tekeytyä huoneenlämmössä 12-18 tuntia. 


Taikina noin 13 tunnin jälkeen.


Kippaa sen jälkeen taikina jauhotulle pöydälle ja kääntele möntti nopeasti palloksi. Älä vaivaa! Anna vielä nousta puolisen tuntia pöydällä liinan alla. Laita kannellinen pata kylmään uuniin ja kuumenna sitä 225 asteessa puolisen tuntia. Kippaa sitten pallo pataan ja paista puolisen tuntia kannella peitettynä. Ota kansi pois ja paista vielä vartin verran.


Uunista ulos, hello! Ajattelin että leipä olisi jäänyt ainakin vähän kiinni 
valurautapataan, mutta mitä vielä: se oli täysin irtonainen.


Ta-daa! En ole koskaan ennen tehnyt näin rapeaa ja sisältä kuohkeaa leipää! 
Olisimme voineet tietysti odottaa jäähtymistä muutaman minsan kauemmin, 
mutta eihän sitä malttanut. 

Seuraavaksi laitan sekaan siemeniä ja muuta kivaa.


Noudatin Cebicin keittiössä -blogin ohjetta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti