keskiviikko 19. syyskuuta 2012

täytetyt tomaatit

Olen tomaattihullu, eikä minusta sitä voi olla koskaan liikaa. Nyt olen ihan koukussa erääseen täyettyjen tomaattien ohjeeseen ja siitä on muodostunut viime viikkojen aikana monen perjantai-illan ruoka. Ohjeeseen tulee pekonia, mikä tuo kokonaisuuteen kivan suolan, mutta kasvissyöjille tämä toimii taatusti hyvin ilmankin tai jollain muulla tuotteella korvattuna.
Otin ohjeen Valion sivuilta, mutta laitan sen nyt tähän alle:

Sieniä tomaattiruukussa (4 annosta)

400 g tomaattia
0,7 pak fileepekonia
167 g tuoreita sieniä, esim. kantarelleja tai tatteja paloiteltuna (toimii myös oikein hyvin metsäsienisäilykkeellä tai pakastesienillä. Muista hauduttaa niistäkin neste pois.)
0,7 rkl Oivariini -rasvaa
sipuli
1 g mustapippuria
suolaa
0,7 prk smetanaa
0,7 dl persiljaa
33 g pastajuustoraastetta (itse pidän eniten Emmental-raasteesta, joka tuo sopivaa potkua)

Leikkaa tomaateista ohuet kannet pois ja koverra sisus (paloittele kannet ja käytä ne ja sisus kastikkeeseen tai keittoon.

Paista hienonnettu pekoni rapeaksi. Siirrä paistettu pekoni pannulta pois ja olen havainnut, että ne kannattaa laittaa esim. pieneen siivilään, jolloin niistä valuu myös ylimääräinen rasva pois.

Kuumenna sieniä pannulla kunnes enin neste on haihtunut. Lisää Oivariini ja hienonnettu sipuli (itse pidän aika isoista sipulin palasista). Paista seos. Lisää pekoni pannulle. Mausta. Lisää smetana ja hienonnettu persilja.

Täytä tomaatit ja pane uunivuokaan (leivinpaperilla päällystetty peltikin toimii – ehkä jopa paremmin).
Paista 250 asteessa 10 minuuttia. Ripota päälle juustoraaste ja pidä vielä uunissa noin 4 minuuttia.

Mmmmmmm...


2 kommenttia:

  1. Kiitos, oli kyllä niin hyviä että taatusti kokeilen itsekin. Äiti

    VastaaPoista
  2. Eikö ollutkin! En ole vieläkään kyllästynyt näihin, vaikka niitä on tehty jo vaikka kuinka monta kertaa. Hyvää varmasti myös esim. kana- jauheliha tai vaikka halloumtäytteellä.

    VastaaPoista