maanantai 3. syyskuuta 2012

laina kuitattu

Kävimme tänään allekiroittamassa nimemme noin sataan paperiin. Toki homma on tuttua; onhan tuleva asunto on jo kolmas omistusasuntomme, mutta silti paperisota yllättää. Ensi perjantaina on vuorossa nykyisen kotimme kaupat ja maanantaina 10.9. allekirjoitamme uuden asuntomme paperit. Tämä koti on siis meidän enää neljä päivää. Täytyy myöntää, että pala on kurkussa. Kumma juttu, miten iän myötä kodeista luopuminen muuttuu vaikeammaksi, vaikka olen rakastanut joka ikistä niistä. Tässä asunnossa on ehkä kuitenkin eniten tunnearvoa: tänne muutimme kun lähdimme ensimmäistä kertaa pois kotipaikkakunnaltamme ja jengimme kasvoi muutaman vuoden päästä yhdellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti