sunnuntai 9. syyskuuta 2012

hyvät omistajat

Kun joku löytää oman juttunsa, sen näkee jo kilometrien päähän. Siskoni perheineen löysi parinkymmenen kilometrin päästä kodistaan olevan, vuonna 1930 rakennetun kivitalon ("vapaa-ajan taloksi"), johon ei tule vettä, eikä sähköjä. Pihapiirissä on useita rakennuksia aina navetasta saunaan. Ympärillä on kuusi hehtaaria peltoa ja metsää. Kunnostettavaa on hieman. Sisko ja lankomies ovat molemmat käteviä käsistään, joten lopputuloksesta tulee taatusti vanhan talon perinteitä kunnioittava ja hieno. Talossa on kaksi kaunista kakluunia ja kaksi puuhellaa (josta toinen tosin puretaan), joten lämmitys on hanskassa. Sähköttömyys saa huomaamaan, miten paljon sitä sähköä kaikenlaiseen käyttääkään, mutta sisko & co ovat juuri sellaisia ihmisiä, jotka ovat tällaisissa asioissa kuin kotonaan ja pitävät sen tuomista haasteista ja elämäntyylistä. Talo ei olisi voinut mennä enempää oikeille ihmisille.

Olimme ensimmäistä kertaa nyt viikonloppuna talolla. Olin odottanut sinne pääsyä tosi paljon ja kun vihdoin näin kaiken livenä, hymylin kuin jakoavain: Tämä on just sitä, mitä olet aina haaveillut, siskoni! Me aikuiset puuhastelimme ja lapsi keksi serkkutyttöjen ja muutaman muun hoidossa olleen tytön kanssa leikkejä toisensa perään ja nautti olostaan täysillä. Koirat juoksivat ympäri pihapiiriä ja piehtaroivat onnellisena heinikossa. Vanhempani kävivät myös, joten paikalla oli kerta heitolla iso porukka, mutta ihmeellisesti se ei edes tuntunut siltä noin isossa ympäristössä. Hermo lepäsi hiljaisessa ja rauhallisessa paikassa. 

Tässä vähän pieniä yksityiskohtia ja fiiliksiä talolta.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti