keskiviikko 1. elokuuta 2012

sitruunamuffinssit


Leivoin elämäni ensimmäisen kerran makeaa. Olen suolaisen ystävä, mutta nyt tuli joku päähänpisto. Aloitin oletettavasti helpoista sitruunamuffinsseista. Hmm. No joo, kolmannet seokset vasta onnistuivat, koska lapsen kanssa leipomisessa luonnollisesti huomio on kolmessa asiassa samaan aikaan, joten sähläsin reseptin lukemisen kanssa. Lapsi sai annostella kuiva-ainekset ja muuten meni ihan hyvin, mutta vaniljasokeria lurahti vähän liikaa. Koostumuksesta tuli täydellisen kuohkea, mutta makeutta oli mun makuun ehkä vähän liikaa. Arvatenkin syy johtui liian suuresta vaniljasokerimäärästä, joka on voimakkaampi kuin tavallinen vanilliinisokeri (joka alkuperäisessä ohjeessa on.) Mutta hei, onnistuipa kuitenkin jopa minulta loistavassa yhteistyössä lapsen kanssa. 
Tällaisella ohjeella tein:


Sitruunamuffinssit (12 annosta)


100g margariinia (meillä oli vaan juoksevaa Oivariinia, joka toimi hyvin)
 dl sokeria
3 kanan kikkeliä
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria (jos valihet aidon vaniljasokerin, laita vähän vähemmän, ellet tykkää makeasta)
n. ½ sitruunan mehu (koska en koskaan usko ohjeita, laitoin kokonaisen = hyvä ratkaisu.)


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi (paskat siitä mitään vaahtoa tule, inhottavaa hämäyskieltä aloittelijalle! Mutta vatkaa kuitenkin jonkun aikaa kun se näyttää tarpeeksi "vaahdolta"). Vatkaa munien rakenne rikki toisessa kulhossa. Lisää munat vaahtoon ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja vaniliinisokeri ja sekoita puolet jauhoseoksesta taikinaan. Lisää mehu. Sekoita joukkoon loput jauhoseoksesta. Annostele taikina 
muffinivuokiin. Jätä kohoamisvaraa noin 1/3. Paista uunin keskitasossa 12-15 min.


Innokas apulainen laittamassa
muffinssivuokia valmiiksi.

Tadaa! siinä ne komeilevat. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti