Rakastan suppilovahveroita ja kantarelleja. Jälkimmäisiin olen jostain syystä törmännyt itse todella harvoin. Kävin lapsena ja isompanakin aika paljon äidin kanssa marjassa ja sienestämässä. Marjan poimiminen on puuduttavaa ja tylsää, mutta sienestykseen ei kyllästy. Viimeksi kävimme yhdessä sienestämässä muutama vuosi sitten. Alkoi sataa ja kykimme vähän aikaa kuusen isojen oksien suojassa, kunnes emme enää kestäneet seisoskella antamassa aarteden odottaa, vaan jatkoimme keräämistä. Pois lähtiessämme emme meinanneet päästä metsästä takaisin maantielle, koska märän sammalen peittämä metsätienpätkä oli niin liukas, että auto vaan suti ja suti pienessä ylämäessä. Erilaisten kikkojen jälkeen vihdoin onnistuimme. Unohtumaton sieniretki, jonka jälkeen saalis maistui sitäkin paremmalta.
Kun törmää kultasuoneen, siitä ei montaa metriä tarvitse liikkua kun kori tai ämpäri on jo puolillaan. Ja kun on huomannut sen kultasuonen, sitä seisoo todennäköisesti jo yhden kasan päällä..
Viileässä ja kosteassa metsässä oleminen on mahtavan rentouttavaa. Joka kerta tulee ajatelleeksi, miksei siellä käy useammin. Lähteminen on vaan jostain syystä niin vaikeaa.
Testasimme viikko sitten miehen ja lapsen (joka ihastui hommaan oikopäätä) kanssa keräämiämme sieniä aikaisemmin postaamaani
täytettyjen tomaattien ohjeeseen, johon olen itse käyttänyt aikaisemmin vaan metsäsienisäilykettä. Hyvin toimi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti