my new best friend

Edellinen pöytätuulettimemme kesti varmaan 13 vuotta. Se oli ihan tavallinen valkoinen ropeli, joka ostettiin ensimmäiseen asuntoomme. Sitä käytettiin älyttömän paljon. Viime kesänä se lakkasi tekemästä edestakaista liikettään – ropeli kyllä toimi. No se kelpasi vielä hyvin. Tänä keväänä se tippui varaston hyllyltä ja sen tarina päättyi siihen. Mutta hyvin palveli!

Inhoan liian kovaa hellettä silloin kun en pääse vaikka heti uimaan. Minulla on todella hyvä ääreisverenkierto, joten minulla on aina lämmin. Voisin nukkua talvellakin melkein ikkunat auki, eikä puhettakaan siitä, että makkarissa olisi patteri päällä. Kutsun aina itseäni kiehuvaveriseksi. En kylläkään hikoile juurikaan muualta kuin naamasta ja sekös vasta onkin mukavaa kun pienen hääräämisen jälkeen muistuttaa hikistä sikaa (sori äiti, sinä inhoat tätä vertausta, mutta minusta se on olotilaani niin kuvaava ilmaus). Erityisen inhottavaa se on silloin kun on laittanut itsensä siistiksi ja lähdössä johonkin, tai vastaavasti kun kävelee ripeästi johonkin ja perillä iskee jälkihiki. Lapsen astuessa kuvaan naamahikoiluni on ottanut ihan uusia ulottuvuuksia. Siksipä teenkin niin, että kotoa lähtiessämme puen lapsen melkeinpä alusvaatteisillani ja sitten vasta hyppään pikaisesti omaan asuuni. Onneksi en sentään ole aina otsa märkänä, vaan ilmiö nostaa päätään vasta kun ilmat alkavat lämmetä.

Viime kesien superkuumat ilmat ovat olleet kaltaiselleni talven lapselle ihan painajaismaisia kun sitä kuumuutta ei päässyt pakoon edes yöllä. Koitin tehdä kaikki niksit, mutta mikään ei auttanut. Auto oli ainut paikka, jossa oli helppo olla.

Aloin puhua miestä ympäri hankimaan meille sellaisen ilmastointipömpelin kun nämä kesät tuskin tästä enää entisenlaiseksi muuttuvat. Pidin myyntipuheita, joissa sanoin että eikö olisi kivaa että olen hyvällä tuulella sen sijaan, että kiukkuan neljä kuukautta joka vuosi. Kun mies lämpeni vähän ajatukselle, aloimme ottaa selvää noista vehkeistä. Tilanne jäi vähän torsoksi, koska jokaisessa on paksu putki, joka pitää laittaa esimerkiksi ikkunasta ulos. Ja ikkunaan täytyisi sitten rakentaa jonkinlaiset fyllit tai vaneri, jotta avonainen aukko ei vesittäisi koko systeemiä. Huone, jossa laitetta kipeimmit tarvittaisiin on olkkari. Siellä ainut "aukko" on parvekkeelle vievä ovi, joten se siitä sitten. Haaveilen kunnon ilmalämpöpumpusta, jonka saisi asennettua meille vielä ihan älyttömän hyvään paikkaan. Se vaatii vaan 1) taloyhtiön luvan ja 2) isomman kasan rahaa, koska laitehankinnan lisäksi jonkun sedän täytyy tulla asentamaan se. Tämä jääköön sitten taas tulevaisuuden suunnitelmaksi.

Sen sijaan hankin rikkoutuneen pöytätuulettimen tilalle toisen, jota siirtelen tarpeen mukaan eri paikkoihin. Päätin ostaa samalla oikein kunnon tuotteen, joka on lisäksi lapsiystävällinen. Ja hyvältähän tuo vaikuttaa. Perinteisessä ropelituulettimessa ilma "leikkaantuu" kun tässä ilma levittyy tasaisesti ja tehokkaasti. Ihan puolueettomasti voin todeta, että väite taitaa pitää paikkansa.

Lapsi oli uudesta tuulettimesta niin hössissään, että esitteli sen minulle kerta toisensa jälkeen. "Äiti kato, kato äiti! Tuulee!" Hän vei minut useana päivänä joka kerta heti tuulettimen ääreen kun tulin töistä kotiin.

Onhan se aika jännää kun tuulettimessa ei ole ropelia.

Puhallusvoimakuuden portaaton säätö on aika kätevä.