keskiviikko 6. marraskuuta 2013

telkkarittomat päivät

Koti on täynnä kivaa ajanvietettä, mutta koska telkkarin katselu ja koneella oleminen on helppoa, sitä laiskistuu ja tylsistyy muun tekemisen ja juttelemisen suhteen. En minä mitään työpajaa halua pystyttää, mutta pientä herätystä horrokseen.

Vietimme viime viikolla telkkaritonta arkea maanantaista torstaihin. Ainoa poikkeus oli miehen synttäri-ilta, jolloin katsoimme elokuvan lapsen mentyä nukkumaan.
Koneella (ja puhelmella) oloa rajoitimme niin, että siellä käytiin, jos piti esim. tarkistaa joku asia tai halusi käydä facebookissa vaikka ennen nukkumaan menoa. Muuten siellä "roikkumista" vähennettiin.

Minulle telkkarittomuus ei ole koskaan ollut vaikeaa. Koneettomuus sen sijaan oli oudompaa, mutta ei sekään mitään kummempia vieroitusoireita aiheuttanut (tosin päiväthän menevät koneen ääressä töissä, joten ehkä siksi oli helpompi rajoittaa sen iltakäyttöä). 


Kyllähän kaikki tietävät, mitä tommosesta seuraa. Aluksi oli tietenkin vähän orpo olo, mutta tekemistä alkoi keksiä koko ajan enemmän. Parin päivän jälkeen kukaan ei hirveästi kaivannut noita laitteita. Välillä tehtiin jotain yhdessä, välillä puuhailtiin omia juttuja. Aika leppoisa tunnelma. 

Telkkariton viikko oli ihan hyvä ravistelu, koska sen vaikutus jäi; 
viikonloppuna ja tällä viikolla töllötin ja kone ovat pysyneet paljon poissa ihan vapaaehtoisesti. Välillä on tietenkin kiva löhötä telkkarin äärellä, mutta tämä "paasto" oli hyvä irtiotto pinttyneistä tavoista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti