lauantai 5. lokakuuta 2013

onnistunut munakas

Yllätin tänään miehen laittamalla hänelle aamupalan valmiiksi. Toisille munakas on ihan rutiinijuttu, mutta itse olen tehnyt niitä todella vähän. Nyt se onnistui niin hyvin, että oikein itsekin ihmettelin. 
Näin tein:


Maittava munakas

3 kanan mukkelia
puolikas pieni sipuli
tomaatti
noin 20 g juustoraatetta
tuoretta timjamia
tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria

Paistamiseen voita

Pilko tomaatti pieneksi ja sipuli vielä pienemmäksi. Vatkaa munat ja lisää joukkoon muut ainekset. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Hienonna vielä sekaan basilikaa ja timjamia.

Heitä nokare voita kuumalle pannulle ja levitä tasaisesti. Odota kunnes voi lakkaa tirisemästä ja kaada sitten munakastaikina pannulle. Ravistele hieman pannua muutaman kerran paiston aikana. Kun taikina jähmettyy alta mutta on vielä löysää päältä, varmista että munakas irtoaa pohjasta ja käännä sitten koko komeus kaksinkerroin.

Lohkaise puolikuusta haluamasi pala lautaselle ja ripottele vielä päälle tuoretta timjamia. Tai basilikaa. Tai ruohosipulia. Melkein yrtti kuin yrtti maistuu hyvältä. Ja sitten syömään!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti