perjantai 28. maaliskuuta 2014

10 vuotta

Siinä se sitten täyttyi, 10 vuotta siitä kun menimme naimisiin. Hääthän olivat ihan vasta äsken, joten en ymmärrä miten tässä näin kävi. Pakko se on kuitenkin uskoa kun laskee, että naimisiin mennessämme olimme ollet vajaat 7 vuotta yhdessä ja nyt olemme olleet kokonaisuudessaan yhdessä vajaat 17 vuotta. Hyvässä seurassa aika kuluu nopeasti. 

Kuten varmaan valtaosassa pitkistä suhteista, on tähänkin mahtunut kaikenlaista ylä- ja joskus jyrkkääkin alamäkeä. Olemme kasvaneet yhdessä melkein puolet elämästämme. Se tuntuu turvalliselta ja mukavalta kun vieressä on ihminen, joka tuntee koko historiani. Välillä sitä tietenkin on valmis lyömään päätään seinään toisen (molemminpuolisesti) ärsyttävien ominaisuuksien vuoksi, mutta kun katselee asioita taas vähän etäämmältä, ne ovat vaan pieniä asioita esimerkiksi sen rinnalla, että minun ei tarvitse kyseenalaistaa, haluaako mies elämältä samoja asioita kuin minä, onko hän valmis ottamaan vastuuta, onko hänellä samanlaiset arvot kuin minulla tai viihtyykö hän perheensä kanssa. Minun ei ole koskaan tarvinnut epäillä hänen rakkauttaan.


Miehen valapäivänä Vekaranjärvellä 1999. 


Välillä arjen tohinassa siitä täytyy kuitenkin oikein muistuttaa itseään, miten ymmärtäväinen ja perhettään parasta ajatteleva ihminen minulla on rinnallani. Arvostan sitä. Kaltaiseni temperamenttisen ja dominoivan tyypin kanssa ei varmasti ole aina helppoa elää, mutta toivon että avarakatseinen, ronskin humoristinen ja hieman hullu luonteeni on omiaan paikkaamaan vaikeammat puoleni.

Jotkut eivät koe, että suhteen eteen kuuluisi tehdä töitä, mutta itse olen sitä mieltä, että jollain tasolla tarvii. Ei sen varsinaisesti tarvitse tuntua työltä, mutta kuitenkin niin että siihen kiinnitetään erityistä huomiota, jotta suuremmilta kriiseiltä vältytään. Ennaltaehkäisten. Järjestämme säännöllisesti kahdenkeskeistä aikaa vähintään iltaisin lapsen mentyä nukkumaan ja myös silloin tällöin niin, että lähdemme treffeille tai jopa reissuun. Tämä resepti toimii meillä, toisilla ehkä toisenlainen.

Etenkin lapsen synnyttyä suhteessa on mielestäni ollut tärkeää kiinnittää erityistä huomiota toiseen myös puolisona, eikä vain lapsen vanhempana. Jopa pitkässä ja vahvassa suhteessa tilanne voi helposti lipsahtaa siihen, että asioita katsotaan vain lapsen kautta ja vuosien päästä saatetaankin huomata, ettei enää oikeastaan tunne toista. Kävimme taannoin pariterapiassakin, jossa puimme ikuisuusongelmia, joita varmasti joka suhteessa on. Ne ovat oman tulkintani mukaan sellaisia, jotka eivät yksin riitä syyksi siihen että suhde voisi huonosti, mutta jotka ovat aina olemassa ja ärsyttävät erityisen paljon matalasuhdannekausina. Kokemuksen jälkeen olen sitä mieltä, että ihmisten jotka haluavat suhteensa toimivan, pitäisi käydä pariterapiassa herkemmin, eikä vain suurimman kriisin (jos silloinkaan) edessä. Yllättävän yksinkertaisten ikuisuusasioiden puiminen ammattilaisen läsnäollessa voi tuoda mahtavia ahaa-elämyksiä. 

Kiitos mieheni menneistä vuosista, tästä on hyvä jatkaa.
Minä rakastan sinua!


Korkeasaaressa vuonna 2000.


Siloposket Kaivopuistossa 2003. 


Hääpäivänä 14.2.2004.


Häämatka Madeiralle 2004.


Pariisissa 2006.



3-vuotishääpäivä Madeiralla 2007.


5-vuotishääpäivämatkalla Roomassa 2009.


Tukholmassa hääpäivää viettämässä 2012.


"Kirjoittakaa lapulle, missä tilanteessa hääpari on kymmenen vuoden kuluttua," sanoivat kaaso-siskoni ja hänen miehensä häissämme. Tämän jälkeen sulhanen naulasi laatikon kiinni kiveä vasarana käyttäen. Hauska ohjelmanumero! Alussa ei olisi malttanut millään odottaa laatikon avaamista, mutta vähitellen esineestä tuli osa sistustusta ja siihen alkoi suhtautua kiinteänä elementtinä, jonka sisällä ei mitään olekaan. Kun hääpäivä koitti, olimme lähdössä New Yorkiin. Mies avasi laatikon ja siirsi laput muovitaskuun odottamaan lentomatkaa. Yläilmoissa meillä oli hauskaa lappujen parissa. 


10 vuotishääpäivänä Brooklyn Bridgen kupeessa.


keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

gggnnnnh!

Täällä ollaan! On ollut niin haipakkaa, etten itsekään meinaa perässä pysyä. Olisi vaikka mitä kirjoitettavaa, joten jossain vaiheessa kun kykenen, luvassa on New York -fiilistelyä, lapsen synttäriä, makkarin uutta lamppua, keittiön seinää, ruokaohjetta ja sen sellaista. Niistä sitten.. jossain vaiheessa.
Aurinkoista loppuviikkoa!