"mä oon aina arvostanu sua tosi paljon"

Firman jutuissa on aina alkoholia ja sehän on ihan normaalia. Mutta jos työporukka lähtee viettämään "terveyspäivää", silloin en kyllä ihan ymmärrä sitä. On kuntotestit, hieronnat sun muut hyvinvointijutut, ja illalla lähdetään sitten syömään, juomaan ja bilettämään. Seuraavana aamuna nähdään terveyspäivän tulokset. Ollaan niin helvetin hyvinvoivia, levänneitä ja perkeleen paljon läheisempiä aamulla alkavassa palaverissa.

En ole mikään juhlimis- ja alkoholivastainen tyyppi, mutta juon todella harvoin. Silti kyllä minäkin varmaan yllä olevasta ihmettelystäni huolimatta joisin tuollaisissa tilanteissa, koska en ainakaan jaksaisi katsella muita selvin päin. No, ehkä toi alkoholin liittäminen joka jumalan tilanteeseen on keino saada porukka viihtymään paremmin tilaisuuksissa, joissa on pakko olla. En tiedä.

hengitä, hengitä

Tarhalainen sylissään maailman tärkein esine Unikki.

Olen tällä hetkellä kurkkuani myöten täynnä ja väsynyt lapseni uhmaikään. Se alkoi orastaa viime vuonna näihin aikoihin, kun hän oli vasta puolitoista vuotias. Uhma oli jo aika vauhdissa kaksivuotissynttäreillä ja leimahti täyteen mittaansa keväällä. Opuksissa sanotaan, että uhma on aaltomaista. En tiedä mitä "aaltomainen" tässä tapauksessa tarkoittaa, mutta meidän lapsella helppoja pitempiä kausia ei ole. On täysin päivästä riippuvaista, onko hän normaalin vastahankainen vai todella vastahankainen. Onhan hän toki edelleen oma iloinen itsensä valtaosan päivästä, mutta vastaan hangottelu ja mielen osoitus ovat jo niin yleisiä, että olisi suorastaan outoa tehdä jokin toiminto, jonka aikana lapsi ei missään vaiheessa pistäisi vastaan.

Ja raivareiden aikainen sirkkelihuuto.. Tunnen sen joka solussani, hermopäätteessäni ja ihokarvassani. En kestä sitä, vaikka pakkohan se on. Pakoonkaan ei voi lähteä. Siihen lisätään vielä jankuttaminen. Jos lapsi ei saa tahtoaan läpi jossain asiassa, hän luonnollisesti alkaa jankuttaa. Kun jatkamme kieltämistä, siitä seuraa raivarit ja lisää jankuttamista. Joskus hän saattaa hokea samaa lausetta vartin putkeen – hän ei yksinkertaisesti pääse tilanteesta yli, vaikka yrittäisi saada huomion muualle. Yritän ottaa tilanteet rauhallisesti, mutta kun näitä episodeja on päivässä lukuisia, alkaa ainakin minun mukista läikkyä nesteet yli, enkä jaksa joka uhmakohtauksen alkaessa miettiä viisaita, ukkoselta ja salamoinnilta säästäviä ohjeita.

Olen monta kertaa miettinyt, milloin joku naapuri tulee kysymään (tai soittaa lastensuojeluun), mikä meillä oikein on homman nimi. Joskus kuulostaa siltä kuin sikaa tapettaisiin. Siskoni sanoin sossuilmoitus (jos ei tiedetä mistä huuto johtuu) olisi vain merkki välittämisestä ja tottahan se on. Vaikka silti vanhemmuus kokisi tosi kovan kolauksen.

Lapseni ei siedä raivarin aikana kosketusta lainkaan ja silloin häntä on ihan turha yrittää tuuditella. Olen itse suuttuessani ihan samanlainen. Hänen on annettava huutaa rauhassa aikansa (saattaa helposti mennä putkihuutoa parikymmentäkin minuuttia), jonka jälkeen hän ottaa sylitarjouksen vastaan ja pääsee ulos vihakuorestaan.

Johdonmukainen toiminta on välillä melkein liian raskasta, mutta on vaan pakko pysyä tiukkana.
Joskus (tai usein) tekisi mieli antaa periksi – se olisi niin helppoa, mutta en halua tehdä karhunpalvelusta meille, enkä lapselle. En halua, että hänestä tulee ärsyttävä "pirkkopetteri", joka on saanut kaiken. Monen on vaikea uskoa lapsestamme tätä raivokasta puolta, koska hän on todella iloinen tyttö ja käyttäytyy muiden läsnäollessa mallikkaasti. Ehkä hän on vaan kyllästynyt meidän seuraan..

Totta kai tiedän mistä uhma johtuu ja että se on tarpeellinen vaihe, mutta hermoja se koettelee toden teolla. Itku siinä välillä tulee itselläkin. Viime maanantai oli koko tämän aiheen tähän astisen historian pahin päivä ja olin ihan poissa tolaltani vielä illallakin.

Tiedostan kyllä, että meillä on asiat paremmin kuin hyvin, enkä halua valittaa turhasta. Nyt oli kuitenkin pakko saada vähän määkiä. Tilannetta varmasti voimistaa oma väsymykseni. Tiedän senkin, että tilanteemme ei vaikeusasteikolla ole moniin muihin verrattuna kovin korkealla ja nytkin pyytelen anteeksi purkautumistani, koska en haluaisi olla kiittämätön. En kuitenkaan voi aina ajatella ensin mitä muut ajattelevat. Tällä hetkellä lapsen uhma yhdistettynä työarjen hektisyyteen vie mehuja sangen tehokkaasti.

Noiden raivokohtausten jälkeen lapsi onneksi tyyntyy yhtä nopeasti kuin aloittikin ja hymylee taas aurinkoisesti (kunnes minuutin päästä taas näyttää mieltään jostain muusta aiheesta), mikä antaa kyllä lisää energiaa. Kaikesta tästä voimakkaasta uhmasta huolimatta hän on todella humoristinen ja huolehtivainen lapsi, joka oppii ihan käsittämätöntä vauhtia kaikenlaista uutta. Hänen vuolaat juttunsa saavat meidät hymyilemään.

Viimeinen lannistuksen ripe karisee kun katselen nukkuvaa lasta hien kihartamine hiuksineen. Silloin kaikki huono on taas hetkeksi pois pyyhittyä. Rakastan häntä niin paljon, että sattuu.

Levollinen uni. Tätä näkyä katsellessa kaikki mielipaha unohtuu.

täytetyt tomaatit

Olen tomaattihullu, eikä minusta sitä voi olla koskaan liikaa. Nyt olen ihan koukussa erääseen täyettyjen tomaattien ohjeeseen ja siitä on muodostunut viime viikkojen aikana monen perjantai-illan ruoka. Ohjeeseen tulee pekonia, mikä tuo kokonaisuuteen kivan suolan, mutta kasvissyöjille tämä toimii taatusti hyvin ilmankin tai jollain muulla tuotteella korvattuna.
Otin ohjeen Valion sivuilta, mutta laitan sen nyt tähän alle:

Sieniä tomaattiruukussa (4 annosta)

400 g tomaattia
0,7 pak fileepekonia
167 g tuoreita sieniä, esim. kantarelleja tai tatteja paloiteltuna (toimii myös oikein hyvin metsäsienisäilykkeellä tai pakastesienillä. Muista hauduttaa niistäkin neste pois.)
0,7 rkl Oivariini -rasvaa
sipuli
1 g mustapippuria
suolaa
0,7 prk smetanaa
0,7 dl persiljaa
33 g pastajuustoraastetta (itse pidän eniten Emmental-raasteesta, joka tuo sopivaa potkua)

Leikkaa tomaateista ohuet kannet pois ja koverra sisus (paloittele kannet ja käytä ne ja sisus kastikkeeseen tai keittoon.

Paista hienonnettu pekoni rapeaksi. Siirrä paistettu pekoni pannulta pois ja olen havainnut, että ne kannattaa laittaa esim. pieneen siivilään, jolloin niistä valuu myös ylimääräinen rasva pois.

Kuumenna sieniä pannulla kunnes enin neste on haihtunut. Lisää Oivariini ja hienonnettu sipuli (itse pidän aika isoista sipulin palasista). Paista seos. Lisää pekoni pannulle. Mausta. Lisää smetana ja hienonnettu persilja.

Täytä tomaatit ja pane uunivuokaan (leivinpaperilla päällystetty peltikin toimii – ehkä jopa paremmin).
Paista 250 asteessa 10 minuuttia. Ripota päälle juustoraaste ja pidä vielä uunissa noin 4 minuuttia.

Mmmmmmm...

poikaystävä yökylässä

Olemme ystäväni kanssa alkaneet joskus leikillämme kutsua lapsiamme tulevaksi aviopariksi ja toisiamme anopeiksi. Lapsemme viihtyvät keskenään hyvin, vaikka välillä tulee tavanomaista, mutta huvittavaa sisarusmaista kahnausta. Muutenkin on mukavaa, että lapsi on jo siinä iässä, että haluaa sekä osaa leikkiä jo ihan oikeasti toisen kassa. Alle kolmivuotiaathan usein leikkivät vierekkäin, mutta omia leikkejään. Kun lapsi alkaa konkreettisesti leikkiä yhteistä leikkiä jonkun kanssa (en laske tähän jahtaus- ja riehumisleikkejä tai sellaista, että vaikkapa vähän vanhempi lapsi näyttää mallia miten tehdään), alkaa ikää olla jo melkein kolme vuotta.

Lapsen "poikaystävä" oli viikonloppuna meillä yökylässä vanhempien ollessa juhlimassa häitä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hoidan näin pitkän ajan jonkun muun kuin siskoni lapsia. Oli tosi kiva saada lapselle leikkikaveri koko vuorokaudeksi. Tai onhan hänellä niitä hetkiä tarhan ulkopuollellakin ihan mukavasti, mutta koska yleensä ne tapahtuvat jossain muualla kuin kotona, nyt oli kiva saada lapselle leikkikaveri nimenomaan meille. Olen muutenkin korostanut lähettyvillä asuville ystävilleni, että ehdottomasti voi kysyä jos lapsenhoidolle tulee tarvetta. Kovinkaan monen vanhemmat tai sisarukset kun eivät asu lähettyvillä.

Poikaystävän yökylä sujui hyvin ja lasten puuhia oli hupaisa katsella. He ottivat toistaan vaikutteita (enemmän ehkä pienempi isommasta, mutta myös toisin päin) ja jopa nukkuivat samassa huoneessa täysin sujuvasti. Lapseni yritti saada poikaystävää viereensä, mutta selitin, että muutama vuosi sitä täytyy vielä odottaa...

Heidän keskenäiset välit menivät normaaliin tapaan aaltomaisesti: yleensä leikittiin sulassa sovussa, mutta hetken päästä nahisteltiin tai oltiin mustiksia jostain lelusta. Sitten taas kavereina.

Tämä täytyy ottaa uudestaan!

ostin auton

Aloin olla kyllästynyt siihen, että olen niin riippuvainen miehen autosta, enkä koko ajan jaksa juosta yleisten kulkuneuvojen aikataulujen perässä. Ne ovat kyllä tosi käteviä ja käytänkin niitä päivittäin, mutta silti tarve omalle autolle tulee yllättävän usein. Tai enhän minä kipeästi autoa tarvitse (paitsi tietyissä tulevissa tilanteissa), mutta vapaa-ajalla ei todellakaan tee mieli liikkua yleisillä niin paljon kun saan istua niissä arkena parisen tuntia päivässä muutenkin.

Varmaan jokaisella on lapsuuden maisemissani auto: yleiset kulkuvälineet menevät siellä aika harvakseltaan, eikä siellä ole oikein mitään niitä hyviä etuja, joita isoissa kaupungeissa on (esim. lastenrattaiden kanssa ilmaiseksi), joten siellä kaksi autoa perheessä ei ole yhtään ihmeellinen asia. Siellä omistinkin Fiat Unon vuosimallia -88, joka oli minulle todella rakas. Pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen päätimme miehen kanssa kuitenkin yhteistuumin myydä sen. Kyllä vihloi luopua hyvästä ystävästä.

Koska tänä päivänä korostetaan ekologisia valintoja, olen onnellisen autonomistajan fiilisten lisäksi myös hieman nolona. Tuntuu, että minun pitäisi pyytää anteeksi hankintaani. Kasvatanhan nyt enemmän hiilijalanjälkeäni (vaikka voin ylpeästi todeta, että se on minulla vielä tällä hetkellä keskiarvon alapuolella). Yritän kuitenkin nyt nauttia uudesta ystävästäni (kyllä, sillä on tunteet, kuten muillakin esineillä!) ilman omantunnontuskia, koska tiedän että se tulee olemaan tosi kätevä uudessa kodissamme. Samalla tämä oli minusta aika hykerryttävää, koska tein hankinnan "salaa." Oli hauskaa tehdä ostos ilman yleistä kuulutusta, mitä normaalisti harrastan ihan riittävästi. En halunnut, että kukaan vaikutaa ostopäätökseeni.

Päätin pitäytyä minulle tutussa merkissä, joten Fiatin kuvat silmissä lähdin metsästyshommiin. Toki pidin mielen avoimena muillekin ehdokkaille, mutta nuo italiaanot kestävät oikein hyvin, kuluttavat vähän ja niissä on edulliset vakuutukset. Hakukriteerini olivat, että auton pitäisi olla mielellään 90-luvun puolivälin jälkeistä mallia, ajettu alle 200 000, vasta katsastettu, kahdet renkaat, siisti kunto ja hinta max tonnin. Mies oli hyvänä apuna ja ohjeisti minua käytännön asioissa. Löysin hyvin pidetyn Fiuden (ajettu reilu 140, katsastettu viime kuussa) ja sain vielä tingittyä hinnan sopivaksi.

Tässä se nyt on. Hyvät ystävät, saanko esitellä uuden perheenjäsenemme!

skin

Olen ehkä lievä hajuvesihullu ja omistankin niitä aika hyvän arsenaalin. Pidän vesituoksuista, sitruksesta ja kaikesta, mikä on nimenomaan raikasta ja vähän kirpsakkaa. Seassa saa olla ripaus makeutta – mutta vain ripaus. Samalla tavalla kuin vaikka Pollo limonelloon laitetaan pikkusen sokeria ja/tai hunajaa, ettei ole liian kirpeää.

Viimeksi ihastuin Clean -hajuvesisarjaan ja erityisesti sen Warm Cotton -tuoksuun. Sitä olen käyttänyt viime talvesta asti (mieheni kommentoi alussa, että tuoksuu ihan vessan raikastimelta. hmm..) ja nyt löysin sarjasta aivan ihanan Skin-tuoksun, joka olikin ilmestynyt nyt syksyllä. Ilmankos se näytti vieraalta. Tämä tuoksu poikkeaa siinä mielessä muista, ettei se juurikaan ole kirpeä, vaan siinä on jotain salaperäistä. Siinä on se joku juttu! Olen hajuvesien kanssa sellainen, että tiedän heti onko se minun tuoksu vai ei. Se kolahtaa saman tien tai sitten ei ollenkaan. Ostan hintojen vuoksi hajuvesiä harvoin maista, mutta tämä naulitsi minut sen verran tehokkaasti, että nyt oli pakko!

Käykää nuuhkimassa, ystävät!

Siinä se nyt on. Taustalla myös se aikaisemmin hankkimani Warm Cotton -tuoksu.

hyvät omistajat

Kun joku löytää oman juttunsa, sen näkee jo kilometrien päähän. Siskoni perheineen löysi parinkymmenen kilometrin päästä kodistaan olevan, vuonna 1930 rakennetun kivitalon ("vapaa-ajan taloksi"), johon ei tule vettä, eikä sähköjä. Pihapiirissä on useita rakennuksia aina navetasta saunaan. Ympärillä on kuusi hehtaaria peltoa ja metsää. Kunnostettavaa on hieman. Sisko ja lankomies ovat molemmat käteviä käsistään, joten lopputuloksesta tulee taatusti vanhan talon perinteitä kunnioittava ja hieno. Talossa on kaksi kaunista kakluunia ja kaksi puuhellaa (josta toinen tosin puretaan), joten lämmitys on hanskassa. Sähköttömyys saa huomaamaan, miten paljon sitä sähköä kaikenlaiseen käyttääkään, mutta sisko & co ovat juuri sellaisia ihmisiä, jotka ovat tällaisissa asioissa kuin kotonaan ja pitävät sen tuomista haasteista ja elämäntyylistä. Talo ei olisi voinut mennä enempää oikeille ihmisille.

Olimme ensimmäistä kertaa nyt viikonloppuna talolla. Olin odottanut sinne pääsyä tosi paljon ja kun vihdoin näin kaiken livenä, hymylin kuin jakoavain: Tämä on just sitä, mitä olet aina haaveillut, siskoni! Me aikuiset puuhastelimme ja lapsi keksi serkkutyttöjen ja muutaman muun hoidossa olleen tytön kanssa leikkejä toisensa perään ja nautti olostaan täysillä. Koirat juoksivat ympäri pihapiiriä ja piehtaroivat onnellisena heinikossa. Vanhempani kävivät myös, joten paikalla oli kerta heitolla iso porukka, mutta ihmeellisesti se ei edes tuntunut siltä noin isossa ympäristössä. Hermo lepäsi hiljaisessa ja rauhallisessa paikassa. 

Tässä vähän pieniä yksityiskohtia ja fiiliksiä talolta.

laina kuitattu

Kävimme tänään allekiroittamassa nimemme noin sataan paperiin. Toki homma on tuttua; onhan tuleva asunto on jo kolmas omistusasuntomme, mutta silti paperisota yllättää. Ensi perjantaina on vuorossa nykyisen kotimme kaupat ja maanantaina 10.9. allekirjoitamme uuden asuntomme paperit. Tämä koti on siis meidän enää neljä päivää. Täytyy myöntää, että pala on kurkussa. Kumma juttu, miten iän myötä kodeista luopuminen muuttuu vaikeammaksi, vaikka olen rakastanut joka ikistä niistä. Tässä asunnossa on ehkä kuitenkin eniten tunnearvoa: tänne muutimme kun lähdimme ensimmäistä kertaa pois kotipaikkakunnaltamme ja jengimme kasvoi muutaman vuoden päästä yhdellä.